Sanokaapa nyt minne voi valittaa kelan toiminnasta ja työntekijöiden pätevyyksistä?
Tämä alkaa menemään jo ihan sivuraiteilleen ja sosialistiseksi mun mielestä.
No aluksi töissä, sit työttömyys, ei estettä työmarkkinatuelle. Sitten joku päättää että en ole työnhakua uusinut ajankohtaan mennessä ja kela pistää odottamaan (työmarkkinatoimikunta). Sitten käy ilmi että työnhaun uusimisen perusteella 1) työvoimatoimiston lakimiehillä suoraa ratkaisua oikeen tehtyyn tilanteeseen joten päättävät periaattella että työttömyyttä ei olisi uusittu oikein. (mikä periaate, onko laki periaatteellinen, naama kerroin?)
Kela päättää että asia on kunnossa koska työvoimatoimisto on kussut hommat (lakimies). Päätös puoltaa ja työmarkkinatuki astuu voimaan 3kk odotuksen jälkeen 2)(eikä sosiaaliturvatoimisto ole mitenkään velvollinen kansalaisen hyvinvoinnista huolehtimaan). Kun päätöksestä on valittanut niin päätös on pysyvä. 3)Koittivat saada minua myöntämään olleeni väärässä.
Aika kului, kysyin täältäkin sitä ennen tästä tilanteesta ja hyviä vastauksia tuli. MEINASIN perua puheet mutta koska en luota tähän toimikuntaan saati sitten demokratiaan (oikeusturvaan) niin nyt sitten tuli se mitä pelkäsin.
Työttömyysturvan muutoksen haku lautakunnasta lähetettiin lappu että kela koittaa tehä oikaistua päätöstä asiaan 4)minkä hakemiseen minulla ei olisi ikinä ollut mahdollisuutta.
Kela ei kerro että onko kuka virkamies ollut asialla ja minkä syyn takia päätökseen pitäisi tehdä muutos. Ainut on että 5)syyttävät minua etten ole tarpeeksi todisteita tuonut vaikka päätös on tehty. Vaikka päätös tehtiin todisteiden perusteella kerta en usko lautakunnan helsingissä olevan kovin hataralla pohjalla.
Ja vielä haluaisin tietää kuinka monelle tulee vastaavia päätöksiä että pitää samaa asiaa puida oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin kustannuksella?
Jos tämä on sitä oikeusturvaa (määräaikainen työsuhde purettu ilman että oikeusapu reagoi asiaan mitenkään) niin taidan kyllä olla todella epäoikeudellisessa asemassa tässä maassa.
Numeroidut kohdat ovat sitten erittelyjä siittä oikeusturvasta ja demokratiasta.
Sanon kaikille vaan että hyvä että on näitä valittajia, liikaakin, ja uskon että monia kohdellaan väärin tässä valtiossa. Sitten ihmetellään miksi asiat o vituillaan ja sanotaan että syökää vähemmän sokeria niin ei tuu masennus ja jotain vitun korvanappivalojakin :D

Vastaukset 4
Vanhimmat
''''Sitten joku päättää että en ole työnhakua uusinut ajankohtaan mennessä ja kela pistää odottamaan (työmarkkinatoimikunta).'''
Päätös siitä, ettet ole uusinut työnhakuasi, on tehty työkkärissä. Työkkäri on antanut sitten asiasta lausunnon Kelaan, joka on sidottu lausuntoon. Kela ei voi maksaa senttiäkään, jos työkkäri antaa em. lausunnon. Kela ei ole siis omasta aloitteestaan katkaissut maksatusta, vaan työkkärin pakottamana.
Mikäli viestistäsi sain tolkkua, niin Kela ilmeisesti pyytää sinulta suostumusta siihen, että se voisi oikaista aikaisemman päätöksensä sinun vahingoksesi. Jos et anna suostumustasi, niin Kela hakee päätökseen purkua ja tekee sitten oikaisun.
No toi mitä alussa sanoit on totta mutta se ei liity nyt asiaan mitenkään koska työnhaku on ollut voimassa aina kun on pitänyt olla.
Saako kysyä mitä mietit kun vastaat? Jos kyse oli siis päätöksestä joka on tehty jo ja älä turhaan lisäile noita vahingoksesi sanoja tonne koska se kertoo aika paljon mitä mielessäsi on.
Siis kela on tehnyt päätöksen joka on legimiteettisesti pätevä ja hakevat oikaisua omaan päätökseen johon on ollut riittävät todisteet työmarkkinatuen muutoksenhakulautakunnalle. Siis väittävät ettei ole olleet eli ovat kusettaneet käytännössä työmarkkinatuen muutoksenhakulautakuntaa tai siis ainakin myöntävät. Sitähän ei sanota vaan syytetään mua.
Hetkinen en oikein tuosta ymmärtänyt mikä on ongelmana. Eli sait normaalisti työmarkkinatukea. Mutta sitten työnhaun uusimisessa tuli ongelmia, ja työvoimatoimisto teki kelalle maksatuskiellon. Kela ei voi maksaa, ellei työtoimatoimisto anna maksatuslausuntoa.
Normaalisti jos unohtaa työnhaun uusimisen, ei tule mitään karenssia tai lautakuntakyselyä. Vaan maksatuslausunto laitetaan suoraan uudesta ilmoittautumisesta voimaan. Onko sinulla tuo työnhaun uusiminen ollut joku työpaikkaosoitus tai työnhakusuunnitelman tekeminen. Niiden laiminlyönti on sanktioitu karensilla ja niistä tehdään selvitys lautakunnalle.
Vai tarkoititko, että sinulle ensin "virheellisesti" tehtiin työmrkkinatukilausunto ja kela aloitti maksatuksen, kun määräaikainen työhde päättyi. Mutta myöhemmin huomattiin, että määräaikainen työsuhde olikin purettu ja työsuhde päättyi aiemmin. Normaalisti tuossa tilanteessa tehdään lautakuntaselvitys ja tiedustellaan työnantajalta myös onko purun syynä ollut tahallisuutta sinun puoleltasi. Jos on niin saat todennäköisesti 3kk karenssin.
Tuo on aika harvinainen virhe, että maksatus aloitetaan virheellisesti. Mutta lain mukaan virheellisesti maksetut etuudet peritään takaisin. Mutta karenssin jälkeen sinun pitäisi saaada normaalisti työmarkkinatukea, ellei muita asioita vaikuta tilanteeseen.
Ei työsuhteissa ole automaatiota, että työnantajan olisi pakko pitää sinua työssä. Työsuhteen voi purkaa. Jos lähdetään oikeuteen työnantajaa vastaan, niin mahdollisesti voit saada jotain korvauksia työnantajalta. Mutta mahtaako tuo kannattaa.
Tarkoitatko sitä että kun kela maksaa virheellisesti niin se nettoaa rahaa 20% ylimaksetusta summasta? Ts. työntekijöiden virheellisistä päätöksistä maksaa asiakkaat ja sen takia on kannattavaa pitää epäpäteviä työntekijöitä?
Sen laitoksenhan voisi ymmärtää silloin kannattavana
Ovatpa kieroja...