Miksi te rotukoirien omistajat tulette tänne niin kovasti vastustamaan sekarotuisia ja etenkin niiden hintoja. Milloin on liian kallis milloin liian alhainen?Aina pitää löytää sekarotuisesta vaan niitä negatiivisiä puolia, kun se oma ROTUkoira on aina parempi kuin muut. Jopa omiasta roduista parhain yksilö. aika rasistista tuo asenne on. Kaikki sekarotuisten omistajat ja pennuttajat eivät ole pentutehtailiojoita. Tehtailijoita löytyy paljon myös rotukoira puolelta. Kyllä maalaisjärjen omaava sen huomaa.
Miksi
rasismia?
10208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joo sanopa muuta. Itsellä ollut yli kymmenen koiraharrastusvuoden aikana kolme seropi-pentuetta. Rahan perässä juokseva pentutehtailija? Juu, taatusti. Mutta sitä kuulemma olen, kun pentujen vanhemmat eivät ole lonkiltaan ja silmiltään terveeksi tutkittuja. Mikä lie, kun itse luulen koirassa olevan muutakin kuin lonkat ja silmät? Perusterve, 6-vuotiaana elämänsä kunnossa oleva koira on jotain, mitä kaikki yliarvostetut rotukoirat eivät saavuta. Saatikka tämän koiran yhtä perusterveet ja omistajilleen mieluisat pennut. Ainakaan minulta ei kukaan ole kysellyt koiraa, jota saisi käyttää mahdollisimman usein eläinlääkärissä. Liekö jotkut kokevat tuon ihan ilona?
että maailmassa on jo liikaa sekarotuisia koiria. Ei sillä, etteikö olisi puhdasrotuisiakin, mutta erityisesti näitä sekarotuisia, koska kulkukoiria löytyy niin paljon ja nämä taas jatkavat sukuaan. Mitään vikaahan sekarotuisissa ei ole, mutta kun niille kaikille ei löydy kotia, vaan ne päätyvät ties minne. Ei noi kaikki sekarotuisia pentuja teettävät oo pentutehtailijoita, mutta kyllä niitäkin ihan liikaa on, teetetään koiralle jatkuvasti pentuja, ei väliä sen tai pentujen terveydellä tai rodu(i)lla, kunhan pentuja tulee usein, paljon ja niistä saa rahaa. Turha tosta nyt on nokkiinsa ottaa, jos joku sattuu olemaan varovainen sen suhteen, mistä hankkii pennun tai sanoo, ettei sekarotuisia kannata teettää, ainakaan ennen terveystarkistusta
No Suomessa sekarotuisia on aivan liian vähän. Varsinkin tarkoituksella teettyjä harkittuja yhdistelmiä. Niitä tulisi kasvattaa paljon lisää, sillä nyt monet joutuvat hankkimaan rotukoiran, koska sopivaa sekarotuista ei ole saatavilla.
Näin on. Käsittämätöntä, että ihmiset pakotetaan hankkimaan puhdasrotuisia koiria. Minäkin etsin monta vuotta sopivaa sekarotuista (=vinttiapina eli venäjänvinttikoiran ja affeninpinserin sekoitusta) sadalla eurolla, mutta ei vain löytynyt. Oli ihan pakko ostaa sitten suomenajokoira kun niitä oli paljon tarjolla edullisesti.
Eipä ihme ettei tuollaiseen pilkkahintaan löytynyt. Onneksi valveutuneet myyjät pyytävät sekarotuisistakin kunnon hinnan.
on tällä hetkellä yksi rekisteröity saksanpaimen ja kaksi sekarotuista koiraa. Vastustan sekarotuisia vain noissa selkeissä kääpiökoirien risteytyksissä pelkässä rahastustarkoituksessa sekä jos kahta selvästi sairauksia tai agressiivisia taipumuksia periyttävää rotua risteytetään vain huvin vuoksi kokeilumielessä.
Sitten varmasti vastustat myös kääpiöroduilla rahastamista, jota sentään esiintyy paljon enemmän.
se käynyt selväksi ensimmäisestä kommentistani.
ollutkaan ilmaissut sitä niin. En ajattele sekarotuiseksi koiraa, jossa on vain yhtä rotua, mutta joka ei ole rekisterissä. Minulle sekarotuinen on koira, jossa on kahta tai useampaa rotua. Ja sentäs olen Kennelliiton jäsen, voi kauhia!
minulla on yksi rotukoira ja kaksi sekarotuista, kaikki yhtä rakkaita. eräs ystäväni huomautti minulle kun olin seropia hankkimassa että kun on noin halpa, että sen pitää olla kallis jotta tietää että on oikeesti valmis huolehtimaan siitä että sitä ei sais hankittua niin helpolla. mielestäni se on aivan sama maksaako koirasta miljoonan, vai löytääkö sen ilmaiseksi jostain katuojasta, yhtä rakkaita ne ovat minulle kaikki.