taas poliisi

Poliisi autoili kovassa humalassa
Yli 30-vuotias liikkuvan poliisin konstaapeli autoili viikonloppuna humalassa Espoossa.

Tapauksesta uutisoi keskiviikkona Iltalehti.

Sivulliset olivat kiinnittäneet lauantaina iltana huomiota holtittomasti ajaneeseen autoilijaan.

Paikalle hälytetty poliisi tavoitti autoilijan parkkipaikalla Tapiolan Mäntyviidassa. Konstaapeli puhalsi 2,3 promillea.

Poliisi ei ollut tapahtuma-aikaan virkatehtävissä. Häntä ei ole pidätetty virastaan. Koska rikoksesta epäiltynä on poliisi, tutkinnanjohto siirtyy syyttäjälle.

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi on ollut kuulusteluissa yhteistyöhaluinen.

http://www.vartti.fi/artikkeli/4328389b-2889-4cc5-9337-bac1fdec8160
59722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Mikko Paateron aikana tapahtuu kaikkea. Salmisen aikana ei. Eikö Mikolla ole homma hanskassa?

Tutkinnanjohtaja painotti yhteistyökykyisyyttä. Miten se ilmenee? Ei kiistänyt vesiselvää juttua.

Äänestä
  • Presidentti Kekkonen oli viimeinen Suomen todellinen presidentti ja poliisiylijohtaja Olli Urponen viimeisin Suomen todellinen poliisiylijohtaja.

    Heti Kekkosen jälkeen Suomi ajettiin lähes konkurssitilaan ja Urposen jälkeen poliisikunnan rappio on levinnyt ennen näkemätöntä vauhtia. Puuttuu Isäntä Suomelta ja puuttuu Isäntä poliisikunnalta.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    Presidentti Kekkonen oli viimeinen Suomen todellinen presidentti ja poliisiylijohtaja Olli Urponen viimeisin Suomen todellinen poliisiylijohtaja.

    ei kaikkea paskaa tungettu lehtiin. kekkonenko se estää kännissä auton rattiin menemisen?

    Äänestä

  • aikana kirjoitti:

    henkistä auktoriteettia ja kun Kekkonen sanoi, se tapahtui niin. Kekkonen otti kantaa myös rattijuoppouteen pitkä liuta rattijuoppoja joutui lukemaan tiilenpäitä.

    Samaa henkistä jämeryyttä ja vastuunkantoa tarvittaisiin myös tämän päivän Suomessa, mutta kun tämä henkinen jämeryys puuttuu niin se puuttuu.

    Kerronpa esimerkin:
    Olin armeijan harmaissa Oulun Hiukkavaarassa, missä palvelin poliklinikalla lääkintähommissa. Lääkintämiesten tehtävänä oli mm. pitää yllä järjestystä poliklinikalla ja nyt kun prikaatissa oli 2000 varusmiestä, joukossa oli aina niitä venkuloita, jotka ei muuta kuin nauraa hörötti jos jotain yritti asiallisesti selittää ja opastaa. Mutta sitten. Jo vuoden hypnoosia opiskelleena otin käyttöön henkisen auktoriteetin periaatteet ja heti alkuun sanoa pamautin niin, että ikkunat helähti ja tämän jälkeen kukaan ei höröttänyt ja hommat hoitui niin kuin pitikin.

    Eli kyllä venkulatkin kuriin saadaan kunhan on oikeat miehet kuriin panemassa.

    naurattaa niin makeasti ettei saa muuta kommentoitua...

    Äänestä

  • 193tttppp kirjoitti:

    naurattaa niin makeasti ettei saa muuta kommentoitua...

    Lapsuuteni vanhat olivat viisaita miehiä ja tiesivät senkin, että ennemmin räkänokastakin mies tulee kuin tyhjän naurajasta.

    Ja tämän sinäkin juuri todeksi todistit.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    Lapsuuteni vanhat olivat viisaita miehiä ja tiesivät senkin, että ennemmin räkänokastakin mies tulee kuin tyhjän naurajasta.

    Ja tämän sinäkin juuri todeksi todistit.

    taisi viesti taas lipsahtaa väärään keskusteluun. Huh, huh. Taikka sitten tilanteen ymmärtäminen ja topiikin pointit ovat täysin kateissa.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    virestiin.

    Koska kysymys oli henkisestä auktoriteetista, pistän tähän lisää naurun aihetta tyhjän höröttäjille:

    .....
    Pohtiessaan tätä ihmisen hallintavaltaa luomakuntaan nähden, Jussan mieleen nousee taas kerran aavistus siitä, että tähän liittyy muutakin kuin saalistus tai voimassa ja älykkyydessä voittaminen. Tähän liittyy myös henkinen hallintavalta. Päivällinen hirvas, ajattelee Jussa, tokeni hänen voimakkaan sanansa edessä ja lähti lipettiin. Poro tuskin ymmärsi sanoja ja niiden merkitystä, mutta ymmärsi ilmeisesti sen hengen voiman, jota sanat ilmaisivat ja väistyi suuremman henkisen auktoriteetin edessä. Samoin Jussan mieleen muistuu tapaus runsaan kymmenen vuoden takaa:

    Sinä kesäisenä yönä jälkeen keskiyön hän oli ollut palaamassa kalastusmatkaltaan kun samaa polkua oli vastaan tallustellut karhu. Karhu oli ollut jotain viidenkymmenen metrin päässä kun Jussa oli sen huomannut ja säikähtänyt pahanpäiväisesti. Ensisäikähdyksestä selvittyään Jussa oli ymmärtänyt, ettei karhu tiennyt hänestä mitään ja päätti ilmaista itsensä ja juuri ruotuväestä kotiutuneena oli ottanut vaistomaisesti kersantin komentotyylin: ”Sinä karhu siellä. ASENTO”, oli komentanut jylisevällä äänellä. Välittömästi karhu oli komennon kuultuaan pysähtynyt etukäpälä koholla ja jäänyt katsomaan tihrusilmillään äänen suuntaan. Aurinko oli kuitenkin paistanut Jussan selän takaa eikä karhu ollut ilmeisesti nähnyt miestä. Tämän jälkeen Jussa oli komentanut yhtä jylisevällä äänellä: ”TAAKSE POISTU” ja saman tien karhu oli hypännyt polulta syrjään ja puiden suojassa häipynyt vikkelästi paikalta.
    .............

    huuhaa-palstalle

    Äänestä

  • häiriköintiä kirjoitti:

    huuhaa-palstalle

    viisaampien asiaksi sellaiset keskustelut, jonon sinun ymmärrys ei yllä.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    viisaampien asiaksi sellaiset keskustelut, jonon sinun ymmärrys ei yllä.

    ole oma lehtikin. Kirjoittele sinne. Täällä kirjoitat asioita täysin väärään paikkaan. Siten tietysti jos muut ei tajua eikä arvosta sun juttujas, niin pitäiskö vilkaista peiliin?

    Äänestä

  • kysyn vain kirjoitti:

    ole oma lehtikin. Kirjoittele sinne. Täällä kirjoitat asioita täysin väärään paikkaan. Siten tietysti jos muut ei tajua eikä arvosta sun juttujas, niin pitäiskö vilkaista peiliin?

    Kysymys on siis henkisestä arvovallasta.

    Eli että. Kun poliisilla on riittävässti henkistä arvovaltaa, hänen sanansa riittää pitämään järjestystä yllä ja kansaa lainkuuliaisina. Niin kuin Suomessa on näihin päiviin asti ollut ja tämän arvovalan ansiota on sekin, että meilä ei ole juuri mellakkapoliiseja tarvittu, kuten monissa muissa maissa.

    Mutta nyt. Kehitys kulkee hyvä vauhtia siihen suuntaan, että poliisi on tämän arvovaltansa menettämässä ja kun näin käy, sana ei enää tehoa ja niinpä tarvitaan pamppu, pistooli ja putkalinjaa asioiden hoitamiseksi. Samoin Suomessa tullaan tarvitsemaan myös mellakkapoliiseja.

    Ja edellen. Silloin kun poliisi on tämän arvovaltansa menettänyt, tämän palauttamiseksi tarvitaan jopa kymmeniä vuosia, jos sittenkään. Eli nyt tarttis vastuunkantajien silmien ja ymmärryksen avautua - ennen kuin on liian myöhäistä.

    Mikä on asiayhteys konstun törkyisellä ratilla ja mellakkapoliiseilla? Tiedätkö, että mellakkapoliiseja on käytetty toistuvasti ja niitä koulutetaan koko ajan? Ne toimivat JOUHA salanimellä.

    Äänestä

  • tuntipoika? kirjoitti:

    Mikä on asiayhteys konstun törkyisellä ratilla ja mellakkapoliiseilla? Tiedätkö, että mellakkapoliiseja on käytetty toistuvasti ja niitä koulutetaan koko ajan? Ne toimivat JOUHA salanimellä.

    onko poliisilla enää minkäänlaista uskottavuutta. Ellei. Niin huonosti käy, ja tämän vuoksi jokaisella poliisiuralle hakeutujalla pitäisi jo uralle hakeutuessaan olla sisäistettynä se, mitä poliisiura vaatii virassa ja yksityiselämässä; ja jos näin on, poliisi ei törttöile siihen malliin kuin mitä tälläkin foorumilla on luettavissa.

    minullakin jakeluun, kun oli riittävän yksinkertaisesti selitetty.Tattista vaan.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    onko poliisilla enää minkäänlaista uskottavuutta. Ellei. Niin huonosti käy, ja tämän vuoksi jokaisella poliisiuralle hakeutujalla pitäisi jo uralle hakeutuessaan olla sisäistettynä se, mitä poliisiura vaatii virassa ja yksityiselämässä; ja jos näin on, poliisi ei törttöile siihen malliin kuin mitä tälläkin foorumilla on luettavissa.

    arvostelijankin katsoa ensin peiliin.

    Äänestä

  • mirror kirjoitti:

    arvostelijankin katsoa ensin peiliin.

    JOKAINEN SANA ON OLLUT JA TULEE OLEMAAN TOTUUS.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    JOKAINEN SANA ON OLLUT JA TULEE OLEMAAN TOTUUS.

    Ylätason merkeillä kirjoittaminen tarkoittaa huutamista. Miksi huudat koko viestisi?

    Äänestä

  • Ja kysymys? kirjoitti:

    Ylätason merkeillä kirjoittaminen tarkoittaa huutamista. Miksi huudat koko viestisi?

    totuus ja tarkoittaa just sitä, mitä siihen on selvällä Suomen kielellä kirjoitettu.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    totuus ja tarkoittaa just sitä, mitä siihen on selvällä Suomen kielellä kirjoitettu.

    Ylisanat ja toistaminen vievät uskottavuutta. Pitäisikö konstaapelin mielestäsi erota?

    Äänestä

  • ja kysymys? kirjoitti:

    Ylisanat ja toistaminen vievät uskottavuutta. Pitäisikö konstaapelin mielestäsi erota?

    on erotettava välittömästi.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    on erotettava välittömästi.

    Samaa mieltä.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    on erotettava välittömästi.

    Tahallisiin virkarikoksiin syyllistyneet poliisit on erotettava välittömästi.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    JOKAINEN SANA ON OLLUT JA TULEE OLEMAAN TOTUUS.

    .......

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    Presidentti Kekkonen oli viimeinen Suomen todellinen presidentti ja poliisiylijohtaja Olli Urponen viimeisin Suomen todellinen poliisiylijohtaja.

    Heti Kekkosen jälkeen Suomi ajettiin lähes konkurssitilaan ja Urposen jälkeen poliisikunnan rappio on levinnyt ennen näkemätöntä vauhtia. Puuttuu Isäntä Suomelta ja puuttuu Isäntä poliisikunnalta.

    Olen ihan samaa mieltä tuosta Kekkosesta. Eipä tuota vastaavaa tahtoa ja lujuutta ole sen jälkeen nähty kun Kekkonen lopetti hommat ja kaiken muunkin...

    Tuosta poliisikunnan rappiosta en silti ole ihan samaa mieltä, koska jos muistelet tarkemmin elämää kun oltiin nuorempia niin silloin puuttui vain tämä julkinen keskustelu asiasta koska media ei ollut niin tehokasta kuin nykyään. Muistanpa niiltä ajoilta paljonkin tapauksia kun virkamies hoiti asioita ihan haluamallaan tyylillä. Toisaalta siihen tehokkuuteen toki on vaikuttanut median huima kaupallistuminen eli hakemalla haetaan myyviä sensaatioita ja mikäs sen parempi kohde kuin poliisi joka kuitenkin pitäisi olla täysin nuhteeton. Mutta kai se poliisikin on vain ihminen. Ennen vain ei tapaukset tulleen suuren yleisön tietoon...

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    henkistä auktoriteettia ja kun Kekkonen sanoi, se tapahtui niin. Kekkonen otti kantaa myös rattijuoppouteen pitkä liuta rattijuoppoja joutui lukemaan tiilenpäitä.

    Samaa henkistä jämeryyttä ja vastuunkantoa tarvittaisiin myös tämän päivän Suomessa, mutta kun tämä henkinen jämeryys puuttuu niin se puuttuu.

    Kerronpa esimerkin:
    Olin armeijan harmaissa Oulun Hiukkavaarassa, missä palvelin poliklinikalla lääkintähommissa. Lääkintämiesten tehtävänä oli mm. pitää yllä järjestystä poliklinikalla ja nyt kun prikaatissa oli 2000 varusmiestä, joukossa oli aina niitä venkuloita, jotka ei muuta kuin nauraa hörötti jos jotain yritti asiallisesti selittää ja opastaa. Mutta sitten. Jo vuoden hypnoosia opiskelleena otin käyttöön henkisen auktoriteetin periaatteet ja heti alkuun sanoa pamautin niin, että ikkunat helähti ja tämän jälkeen kukaan ei höröttänyt ja hommat hoitui niin kuin pitikin.

    Eli kyllä venkulatkin kuriin saadaan kunhan on oikeat miehet kuriin panemassa.

    Kyllä mäkin olen seurannut läheltä kun tollanen alle 20-v lökäpöksy miehenalku soitti suutaan ostarissa, uhos hakkaavansa vartijan ja poliisin ja rikkoi yhden näyteikkunan kun sattu kaverit näkeen ja piti olla kovaa jätkää... Poliisit tuli paikalle nopeemmin kun urpo tajus ja en voinut nauramatta katsella kun se urpo väänsi itkua ja pyyteli anteeksi niiltä konstaapeleilta kun kaverit oli kadonnu paikalta:) Nyky teinit on pullamössöjä joista on todella vaikea tehdä miestä.

    Siihen ei muuten auta hypnoosit eikä kova ääni. Se ääni saa ne vain itkemään...

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    Kysymys on siis henkisestä arvovallasta.

    Eli että. Kun poliisilla on riittävässti henkistä arvovaltaa, hänen sanansa riittää pitämään järjestystä yllä ja kansaa lainkuuliaisina. Niin kuin Suomessa on näihin päiviin asti ollut ja tämän arvovalan ansiota on sekin, että meilä ei ole juuri mellakkapoliiseja tarvittu, kuten monissa muissa maissa.

    Mutta nyt. Kehitys kulkee hyvä vauhtia siihen suuntaan, että poliisi on tämän arvovaltansa menettämässä ja kun näin käy, sana ei enää tehoa ja niinpä tarvitaan pamppu, pistooli ja putkalinjaa asioiden hoitamiseksi. Samoin Suomessa tullaan tarvitsemaan myös mellakkapoliiseja.

    Ja edellen. Silloin kun poliisi on tämän arvovaltansa menettänyt, tämän palauttamiseksi tarvitaan jopa kymmeniä vuosia, jos sittenkään. Eli nyt tarttis vastuunkantajien silmien ja ymmärryksen avautua - ennen kuin on liian myöhäistä.

    Poliisin arvovalta on mieluummin ehkä kasvanut, mutta nuorisolle opetetaan vain että heillä on oikeuksia ja unohdetaan sanoa että oikeudet tuovat mukanaan velvollisuuksia. Varsinkin jenkki-poliisisarjat ovat sellainen huvitus että jopa keski-ikäiset luulevat juoppoputkaan pantaessa että on oikeus yhteen puheluun ja että heille pitää lukea oikeudet pidätettäessä juoppoputkaan:) Ja tää on ihan totta vielä.

    Mun mielestä se poliisin arvovalta lähtee ihan kotikasvatuksesta. Mulla ainakaan ei tulis mieleenkään soittaa poskea työtään tekevälle poliisille koska kuitenkin noin 99,99 prosenttia poliiseista todella tekee huippuluokan työtä. Meillä ois muussa tapauksessa aika ikävät olot. Toki se 0,01 prosenttia on se mätämuna joka vaikeuttaa sen enemmistön työntekoa hölmöilemällä.

    Muistanpa ajan 70-luvulla kun poliisi oli todella iso herra jota oli syytä pelätä hiukkasen koska sanottiin että herran pelko on viisauden alku...eihän se sitä tarkoittanut mutta enpäs koskaan ole joutunut ongelmiin virkavallan kanssa ja aina on asiat hoidettu lupa- ym asioissa mallikelpoisesti.

    Äänestä

  • sellaista sattuu... kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä tuosta Kekkosesta. Eipä tuota vastaavaa tahtoa ja lujuutta ole sen jälkeen nähty kun Kekkonen lopetti hommat ja kaiken muunkin...

    Tuosta poliisikunnan rappiosta en silti ole ihan samaa mieltä, koska jos muistelet tarkemmin elämää kun oltiin nuorempia niin silloin puuttui vain tämä julkinen keskustelu asiasta koska media ei ollut niin tehokasta kuin nykyään. Muistanpa niiltä ajoilta paljonkin tapauksia kun virkamies hoiti asioita ihan haluamallaan tyylillä. Toisaalta siihen tehokkuuteen toki on vaikuttanut median huima kaupallistuminen eli hakemalla haetaan myyviä sensaatioita ja mikäs sen parempi kohde kuin poliisi joka kuitenkin pitäisi olla täysin nuhteeton. Mutta kai se poliisikin on vain ihminen. Ennen vain ei tapaukset tulleen suuren yleisön tietoon...

    Eli ne, jotka olivat joutuneet viranomaisten mielivallan, virkavirheiden tai rikosten uhriksi, ne joutuivat olemaan visusti vaiti ja nuolemaan omat haavansa saamatta ääntään kuuluviin millään opilla. Esimerkiksi lehtien mielipidesivut eivät julkaisseet tällaisia juttuja. Ja vaitelias on esimerkiksi Lapion Kansa vielä nykyäänkin näistä asioista.

    Netti on tuonut kokonaan uudet mahdollisuudet äänensä kuuluville saamiseksi kaikille. Tässä on omat hyvät ja huonot puolensa ja huonona pulena pidän täälläkin esiintyvää riekkumista riekkumisen vuoksi, ilman pyrkimystäkään rakentavaan keskusteluun ja muutosten aikaansaamiseen.

    Mutta nyt Leksa lähtee ja palaa huomenna.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    Tahallisiin virkarikoksiin syyllistyneet poliisit on erotettava välittömästi.

    Kysy kaikkien 24 poliisilaitoksen päälliköltä, miten he menettelisivät. Aloita vaikka pohjoisesta Lapin poliisipäällikkö Martti Kalliolta ja kysele hänen kantaansa.

    Jos et kehtaa itse soittaa, niin laita palautepostiin tiedustelu. Älä unohda liikkuvaa poliisia. Siellä vasta mielenkiintoisia viritelmiä on.

    Äänestä

  • tarua vai totta kirjoitti:

    Minä kyllä kehtaan, mutta minä en mielipiteitäni kysele poliisipäälliköiltä. Poliisipäälliköistä minä taas muodostan oman mielipiteeni eikä siihen vaikuta heidän mielipiteensä vaan viranhoitonsa.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    Eli ne, jotka olivat joutuneet viranomaisten mielivallan, virkavirheiden tai rikosten uhriksi, ne joutuivat olemaan visusti vaiti ja nuolemaan omat haavansa saamatta ääntään kuuluviin millään opilla. Esimerkiksi lehtien mielipidesivut eivät julkaisseet tällaisia juttuja. Ja vaitelias on esimerkiksi Lapion Kansa vielä nykyäänkin näistä asioista.

    Netti on tuonut kokonaan uudet mahdollisuudet äänensä kuuluville saamiseksi kaikille. Tässä on omat hyvät ja huonot puolensa ja huonona pulena pidän täälläkin esiintyvää riekkumista riekkumisen vuoksi, ilman pyrkimystäkään rakentavaan keskusteluun ja muutosten aikaansaamiseen.

    Mutta nyt Leksa lähtee ja palaa huomenna.

    eihän ne kuule ala laatujulkaisut pelkkiä yksittäisen ihmisen väitteitä julkaisemaan rosakalehtiin ne jutut pitää tunkea tai duunata oma lehti

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    Eli ne, jotka olivat joutuneet viranomaisten mielivallan, virkavirheiden tai rikosten uhriksi, ne joutuivat olemaan visusti vaiti ja nuolemaan omat haavansa saamatta ääntään kuuluviin millään opilla. Esimerkiksi lehtien mielipidesivut eivät julkaisseet tällaisia juttuja. Ja vaitelias on esimerkiksi Lapion Kansa vielä nykyäänkin näistä asioista.

    Netti on tuonut kokonaan uudet mahdollisuudet äänensä kuuluville saamiseksi kaikille. Tässä on omat hyvät ja huonot puolensa ja huonona pulena pidän täälläkin esiintyvää riekkumista riekkumisen vuoksi, ilman pyrkimystäkään rakentavaan keskusteluun ja muutosten aikaansaamiseen.

    Mutta nyt Leksa lähtee ja palaa huomenna.

    Niinhän se meni... Ja sillon muuten rikollisuuskin pysyi kurissa kun tyhmimmätkin pelkäsivät sitä fyysistä rangaistusta. Nykyään kun poliisin pitää varoa ettei vain pikkupetterillä tule paha mieli niin varmasti on vaikeaa tehdä työtään etteikö joku valita. Ja sitten nämä pikkupetterit vielä kuvittelevat että kostavat jotain valittamalla.

    Kuten mainitsin niin ei se vanhan ajan kasvatus niin huono juttu ollut. Mä en ainakaan ole yhtään katkera tukkapöllyistä ja vitsasta kun se tuli aiheesta. Eipä tarvitse vihata nykyään työtään tekevää virkamiestä kun en ole hölmöillyt.

    Itse asiassa pelottaa jo miten tyhmyys on jalostunut näiden nykyteinien mukana seuraavalle sukupolvelle...valitettavasti sekin päivä tulee eteen kun näiden lapset ovat päättämässä asioista.

    Äänestä

  • Kokemusta on... kirjoitti:

    Poliisin arvovalta on mieluummin ehkä kasvanut, mutta nuorisolle opetetaan vain että heillä on oikeuksia ja unohdetaan sanoa että oikeudet tuovat mukanaan velvollisuuksia. Varsinkin jenkki-poliisisarjat ovat sellainen huvitus että jopa keski-ikäiset luulevat juoppoputkaan pantaessa että on oikeus yhteen puheluun ja että heille pitää lukea oikeudet pidätettäessä juoppoputkaan:) Ja tää on ihan totta vielä.

    Mun mielestä se poliisin arvovalta lähtee ihan kotikasvatuksesta. Mulla ainakaan ei tulis mieleenkään soittaa poskea työtään tekevälle poliisille koska kuitenkin noin 99,99 prosenttia poliiseista todella tekee huippuluokan työtä. Meillä ois muussa tapauksessa aika ikävät olot. Toki se 0,01 prosenttia on se mätämuna joka vaikeuttaa sen enemmistön työntekoa hölmöilemällä.

    Muistanpa ajan 70-luvulla kun poliisi oli todella iso herra jota oli syytä pelätä hiukkasen koska sanottiin että herran pelko on viisauden alku...eihän se sitä tarkoittanut mutta enpäs koskaan ole joutunut ongelmiin virkavallan kanssa ja aina on asiat hoidettu lupa- ym asioissa mallikelpoisesti.

    Sanoisimpa näin, että 50 vuotta elämästäni minulla ei ollut minkäänlaisia ongrelmia poliisien kanssa. Päin vastoin. Olin nuoruudessani mm. metsähallituksen palkkaamana erävalvojasna a tehnyt poliisien kanssa yhteistyötä niin metsästysrikkomusten kuin muidenkin rikosten puitteissa. Ja jos olisin saanut terveyteni pitää, mitään ongelmia ei olisi vieläkään.

    Ongelmien perimmäinen syy on olut siinä, että suomalaisessa yhteiskunnassa vaikeasti vammautuneet ovat sellaista "ongelmajätettä", jonka ihmisarvolla ja oikeuksila ei ole mitään arvoa. Ei myöskän lakipykälillä silloin kun invalidi on näiden pykälien nojalla oikeuksiaan peräämässä. Ja sitten jos ähtee peräämään kantelujen kautta omia oikeuksiaan, sen saa tuntea nahoissaan vielä kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Mainitakoon vielä, että näissä kurimuksissa eräskin komisario, jonka aikanaan arvostin poliisimiehistä parhaimpiin kuuluvana ja katsoin ylöspäin, paljasti todellisen olemuksensa ja vajosi jonnekin kauas pyörätuolini alapuolelle ja siellä pyörötuolini alla on koko suomalainen oikeusvaltio enkä pysty luottamaan enää mihinkään tässä yhteiskunnassa.

    "Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.
    On valhe vallan päällä, ja vääryys voimassaan.
    Ei kuula kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan.
    Ja lainkin rikkaat väntää, vääryyttä puoltamaan".

    Näin runoilee Haqvin Spegel.

    koskaan, että kun virkamiehen pitää noudattaa sitä lakia, niin kaikki päätökset ym. ei aina miellytä kaikkia.

    Äänestä

  • ihan vaan ajatus kirjoitti:

    koskaan, että kun virkamiehen pitää noudattaa sitä lakia, niin kaikki päätökset ym. ei aina miellytä kaikkia.

    virkamiehet eivät tajua laista, totuudesta ja oikeudesta tuon taivaallista.

    Vielä vähemmän ihmisoikeuksista.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    virkamiehet eivät tajua laista, totuudesta ja oikeudesta tuon taivaallista.

    Vielä vähemmän ihmisoikeuksista.

    Hyvä, että sinä ymmärrät. Olen lukenut täältä palstalta toisenkin kaikkitietävän tekstejä. Markku jotain...

    Äänestä

  • eipäs muuta sitten kirjoitti:

    Hyvä, että sinä ymmärrät. Olen lukenut täältä palstalta toisenkin kaikkitietävän tekstejä. Markku jotain...

    Minä kun olen elänyt senkin ajan jolloin asioiden hoidossa käytettiin tervettä oikeustajua ja käsitystä oikeasta ja väärästä. Silloin kun Sodankylässä ei ollut nykyisiä asianajajia ja pykälien veivaajia, käytiin poliisilta kysymässä miten asia on mikäli joillekin tuli epäselvyyttä asian oikeasta ja väärästä. Näissä tilanteissa poliisin neuvon sana riitti asian ratkaisuksi ja sen enempiä pykälien veivaamisia tai pöytäkirjoja ei tarvittu.

    Tammikuulla 1970 olin kyytimiehenä ja avustajana kun eräs huonojalkainen papparainen kävi nimismieheltä kysymässä ratkaisua epäselvään asiaan. Nimismies otti yhteyttä asian vastapuoleen ja asia selvisi ja taaskaan ei tarvittu pykäliä tai tutkintapöytäkirjoja. Papparainen taisi maksaa pari kymppiä nimismiehelle asian ratkaisusta ja lähdettiin tyytyväisenä kotimatkalle.

    Eli näin hoidettin asioita silloin kun ne oikein ja järjen kanssa hoidettiin. Ja näin sen pitäisi olla nytkin, varsinkin kun esimerkiksi Poliisilaki tähän velvoittaa, mutta kun ei niin ei. Se terve maalaisjärki ja oikeustaju, jopa Poliisiaki, on ollut ajoittain katoava luonnonvara Sodankylässä.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    henkistä auktoriteettia ja kun Kekkonen sanoi, se tapahtui niin. Kekkonen otti kantaa myös rattijuoppouteen pitkä liuta rattijuoppoja joutui lukemaan tiilenpäitä.

    Samaa henkistä jämeryyttä ja vastuunkantoa tarvittaisiin myös tämän päivän Suomessa, mutta kun tämä henkinen jämeryys puuttuu niin se puuttuu.

    Kerronpa esimerkin:
    Olin armeijan harmaissa Oulun Hiukkavaarassa, missä palvelin poliklinikalla lääkintähommissa. Lääkintämiesten tehtävänä oli mm. pitää yllä järjestystä poliklinikalla ja nyt kun prikaatissa oli 2000 varusmiestä, joukossa oli aina niitä venkuloita, jotka ei muuta kuin nauraa hörötti jos jotain yritti asiallisesti selittää ja opastaa. Mutta sitten. Jo vuoden hypnoosia opiskelleena otin käyttöön henkisen auktoriteetin periaatteet ja heti alkuun sanoa pamautin niin, että ikkunat helähti ja tämän jälkeen kukaan ei höröttänyt ja hommat hoitui niin kuin pitikin.

    Eli kyllä venkulatkin kuriin saadaan kunhan on oikeat miehet kuriin panemassa.

    Kummenpi ollut kun kukaan muukaan ,sattu vaan olemaan tuona aikana presidenttinä ja jos samaan aikaan se olisi ollut vaikka Pirjo Piirakka niiin samallalailla porukka ylistäisi maasta taivaaseen.
    Jos Elvis ei olisi keikuttanut lannetta niin sen olisi tehnyt taas joku muu.
    Että silleen.

    Äänestä

  • aikana kirjoitti:

    ei kaikkea paskaa tungettu lehtiin. kekkonenko se estää kännissä auton rattiin menemisen?

    ***

    Äänestä

  • Lasarus. kirjoitti:

    ***

    Toisin en tiedä miten känissä ajetaan. Kirjoitusvirheen lisäksi selityksesi oli täysin typerä. Vai saanko tulla tappamaan sinut, tappaa ne muutkin?

    Äänestä

Poliisin yhdenvertaista kohtelua osoittaa se, ettei tätäkään sankaria ole pidätetty virasta.

Äänestä
  • oikea poliisi. Se oli liikkuvan poliisin konstaapeli! Paikallispoliisi on se alkuperäinen ja oikea poliisi.

    Eikö se ollut LP, joka teki rikosilmoituksen Salmisen virka-auton käyttämisestä. Ja Seinäjoen apulaispoliisipäällikön vappukännin selvittelyssä taas dallapee kunnostautui aina kantelua Jorma Kalskeeseelle saakka. Hoitaisivat vaan omat rivinsä rikollisista ensin puhtaaksi. Itä-Suomessakin on isoja ongelmia. On lapsiseksijuttuja ja henkilötietorikoksia. Mitä tekee sikäläinen liikennepoliisiylijohtajantarkastaja. Ei mitään ???

    Äänestä

  • LP, KRP, SUPO? kirjoitti:

    oikea poliisi. Se oli liikkuvan poliisin konstaapeli! Paikallispoliisi on se alkuperäinen ja oikea poliisi.

    Eikö se ollut LP, joka teki rikosilmoituksen Salmisen virka-auton käyttämisestä. Ja Seinäjoen apulaispoliisipäällikön vappukännin selvittelyssä taas dallapee kunnostautui aina kantelua Jorma Kalskeeseelle saakka. Hoitaisivat vaan omat rivinsä rikollisista ensin puhtaaksi. Itä-Suomessakin on isoja ongelmia. On lapsiseksijuttuja ja henkilötietorikoksia. Mitä tekee sikäläinen liikennepoliisiylijohtajantarkastaja. Ei mitään ???

    LP toimii tiedottajana ja juorujen levittäjänä.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    LP toimii tiedottajana ja juorujen levittäjänä.

    Osa pelkää keikkaa ja osa ei osaa tutkia. On siellä vähimmistönä oikeitakin poliiseja, mutta taitaa erilaiset työrajoitteet ja fobiat hallita organisaatiota. Sitten levitellään niitä paskapuheita, kun ite ei olla oikein mitään eikä muuhun pystytä.

    Mikä toi liikennepoliisiylijohtajantarkastaja on ja kuka se on?

    Äänestä

  • lplplplpp lp kirjoitti:

    LP kulkee kahvilla laitoksesta toiselle ja istuu mielellään paskapuheiden levittäjien pöydässä. Muut ei näiden paskanjauhajien kanssa paikallisesti enää kahvittele ja tuoreet LP poliisit ovat sitten kaivattua seuraa näille seuraa vailla oleville paskanjauhajille. LP on nopeampi kuin STT ja aika kuluu mukavasti juoruja levitellen :)

    Äänestä

  • sttsttsttsttsttstt kirjoitti:

    Tarkoitat niitä katkeria tuhnuhousuja, joiden kanssa työkaverit ei enää jaksa istua. Juuri niiden seuraneideiksi LP:n kalusto on mitä sopivinta. Paskapuheet ja välittömättömyys totuudesta yhdistää.

    Joillekin pahansuopuus ja juoruilu näyttää olevan peruste nostaa konstaapelin palkkaa!!!! Oikeista töistä viis.

    Äänestä

  • Laukkautetaan LP kirjoitti:

    Niinhän se on, että kun ei ole oikea POLIISI pitää sitä leikkiä. LP.tä ei pidä lakkuttaa vaan siirtää kaikki poliisia leikkivät tuhnuhousut LP:n kalustoon. Juuri sopivia kyselemään ajokortteja tienvarsille. Kyllä se LP sitten siitä lakkautuu ihan siirtojen myötä.

    Äänestä

  • lakkauttaa! kirjoitti:

    Rehellistä käsipystyä.

    Äänestä

jäi kiinni

Äänestä

ei kuitenkaan varastanut poliisiautoa:D

Äänestä

ei viraltapidätetty, koska ajoi omalla autolla :)

Äänestä

Tavallinen ratti niin olisi saanut pitää virkansa. No, oppiipahan juomaan alle törkeän rattijuopumuksen rajan. Vai oliko se sittenkin niin, että ei kelpaa enää liikenteen valvontaan sen paateron mielestä?

Äänestä

Hitsaaja hitsasi kännissä-->oho!
Postijakaja polki kännissä-->vaikuttavaa!
Puistotyöntekijä leikkasi nurmikkoa pilleripäissään-->vau!

Kai noita lehtiä muutkin osaa lukea, ei sun tarvi niitä täällä referoida, urpo!

Jos mä vihaan jotakin ihmistä tai ihmisryhmää, niin pyrin välttämättä sitä ja olemaan siitä erossa. Täällä virtuaalileijonat ärähtelevät ja näkevät kovaa huolta moraalista poliisien kohdalla.

Äänestä
  • Poliisin mielivalta jatkuu, joku suorittavan työn tekijäpoliisi käräytetään silmänlumeeksi kun koko kylä ihmettelee örveltämistään tai yksilön pärstä ei siskoverkostoa miellytä. No ei sitten mitään enempää kuin vilunkia ehkä vielä viilataan.

    Äänestä

  • sittten kirjoitti:

    Poliisin mielivalta jatkuu, joku suorittavan työn tekijäpoliisi käräytetään silmänlumeeksi kun koko kylä ihmettelee örveltämistään tai yksilön pärstä ei siskoverkostoa miellytä. No ei sitten mitään enempää kuin vilunkia ehkä vielä viilataan.

    ja sinä peräreikä kirjoittelet ja taivastelet viisaampiesi tekemisiä täälläpalstoilla.

    Äänestä

  • ------------------- kirjoitti:

    ja sinä peräreikä kirjoittelet ja taivastelet viisaampiesi tekemisiä täälläpalstoilla.

    Kekkonen sanoo: antakaa porkkana. Vastaus: Asia selvä
    Halonen sanoo : ostakaa sellereitä. Vastaus: Asiasta pitää neuvotella.

    Äänestä

JOs kerta poliisin tappo on murha olkoon vapaa-ajalla niin poliisin humalassa ajoha pitäisi olla myös ihan normaalisti sama kuin ajaisi virka-aikana.
Ihmeellistä tulkintaa veljeilyjöiltä jotka tukee poliisia aina kun jotain rikosta sattuu.
Kerta poliisilla on joku vitun yhteiskunnantukipilariveljeilysysteemi niin ei sitä pitäs erotella sitten kun poliisi raiskaa tai ajaa humalassa ns vapaa-aikana.
Kun on taas huomattu niin suurinosa poliiseista toimii kuten olemme lehdistä saaneet lukea .miten muuten lapsille pitäisi opettaa kun poliisi voi olla raiskaaja tai se joka ajaa koulunkohdalle lasten ylitte humalapäissään tai hakkaa vaimojaan kotona.
Pitäisikö peitellä niinkuin poliisin veljely verkosto toimiin ,,,villaa villaa.

Äänestä
  • Lehtien mukaan kyseinen "poliisi" oli tapahtumahetkellä virkavapaalla. Virkavapaa tarkoittaa sitä että henkilöllä ei ole poliisin oikeuksia ja velvollisuuksia. Henkilöllä ei esim. ole virkamerkkiä vaan se otetaan pois virkavapaan ajaksi. Näin ollen tämä henkilö joka syyllistyi törkeän rattijuopumukseen on tapahtumahetkellä tavallinen kaduntallaaja. Eli kyseessä on henkilö joka on saanut joskus poliisikoulutuksen eikä sen ihmeenpää. Näin ollen henkilöä joka on virkavapaalla ei myöskään voi erottaa koska ei ole virassa. Virkavapalla ei saa myöskään saa palkaa.

    Äänestä

  • kaduntallaaja vaan kirjoitti:

    Lehtien mukaan kyseinen "poliisi" oli tapahtumahetkellä virkavapaalla. Virkavapaa tarkoittaa sitä että henkilöllä ei ole poliisin oikeuksia ja velvollisuuksia. Henkilöllä ei esim. ole virkamerkkiä vaan se otetaan pois virkavapaan ajaksi. Näin ollen tämä henkilö joka syyllistyi törkeän rattijuopumukseen on tapahtumahetkellä tavallinen kaduntallaaja. Eli kyseessä on henkilö joka on saanut joskus poliisikoulutuksen eikä sen ihmeenpää. Näin ollen henkilöä joka on virkavapaalla ei myöskään voi erottaa koska ei ole virassa. Virkavapalla ei saa myöskään saa palkaa.

    on edelleen virka. Eli hän on edelleen virassa, vaikka sitä ei hoidakaan. Miksi ei voitaisi potkia pois virasta jos käyttäytyy siten, että ei ole enää kelpo hoitamaan virkaansa. Tosin on ihan sama vaikka potkittaisiin vasta sitten, kun alkaa taas hoitaa virkaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vauhdissa kirjoitti:

Poliisi autoili kovassa humalassa
Yli 30-vuotias liikkuvan poliisin konstaapeli autoili viikonloppuna humalassa Espoossa.

Tapauksesta uutisoi keskiviikkona Iltalehti.

Sivulliset olivat kiinnittäneet lauantaina iltana huomiota holtittomasti ajaneeseen autoilijaan.

Paikalle hälytetty poliisi tavoitti autoilijan parkkipaikalla Tapiolan Mäntyviidassa. Konstaapeli puhalsi 2,3 promillea.

Poliisi ei ollut tapahtuma-aikaan virkatehtävissä. Häntä ei ole pidätetty virastaan. Koska rikoksesta epäiltynä on poliisi, tutkinnanjohto siirtyy syyttäjälle.

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi on ollut kuulusteluissa yhteistyöhaluinen.

http://www.vartti.fi/artikkeli/4328389b-2889-4cc5-9337-bac1fdec8160

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu