Eikö YLE

....tai mikään ajankohtaisohjelma edes laman nimissä, tai yhteiskunnallisen hädän nimissä päästää sellaista julkista keskustelua kansalaisten kuuluuviin, jossa oikeistolaiset arvot ja vasemmistolaiset arvot saisivat olla selkeästi vastakkain. Miksi on niin vaarallista , vaikka vaihtoehtoja kaivataan, asettaa SKP,Vasemmistoliitto ja oikeistolaista politiikkaa selkeästi harjoittaneet kokoomus,demarit ja keskusta sanlliseen painiin seuraavista aiheista:
Hyvinvointi
- sen rappeutumisen syyt ja rappeutumisen lyhyt ja pitkä aikaiset seuraukset sekä euroina laskettuina kustannuksina, että terveydelllisinä ja sosiaalisina seurauksina.

Ulko ja turvallisuuspolitiikka
-sen suunnan muutos "lääkäristä tuomariksi" ja tämän muutoksen hinta euroina ja ulkopoliittisena asemana kansainvälisessä toimija kentässä

Työttömyys
-työttömyyden syyt ja seuraukset kansantaloudelle ja yksityistalouksille

Näistä voisi aloittaa ja olisi todella aiheellista aloittaa,koska jos juoksutetaan esille nämä vastuussa olevat pääpuolueet ja heidän yksi ainoa näkemyksensä, niin ei tarvitse ihmetellä miksi toivottomuus kasvaa ja äänestysprosentit laskevat.Kansalaisille ísketään selkärankaan uskomus siitä ettei vaihtoehtoja ole joten menköön kaikki samaa rataa, eli tätä tuhoavaa ja järjetöntä!
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Annettaisiin kerrankin kansalle näköaloja joita käyttää oman äänestyskantansa perustana! Kolmen kopla (kokkarit,demarit ja keskusta) olisi paljastettava saman torven toitottajiksi tekojensa perusteella, puheethan tulevat taas olemaan mitä sylki suuhun tuo! Kyllä keikahtaisi valtapeli uusille urille ja saattaisi se äänestysprosentti hieman kohoilla:D Mutta kaipa tämä on jo tiedossa ja tuollaista keskustelua emme tule näkemään, siitä pitää tuo poliittinen korruptoitunut mafia huolen!

Äänestä
  • Uskoppa huvikseis et maksetut miehet itteesä vastaan lähtis seikkaileen ! Vois mennä työpaikka ens hallituskaudella, et hoohhoijjakkaaaaa älä vaa pitkästy ootellessas!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


USKALLA.. kirjoitti:

....tai mikään ajankohtaisohjelma edes laman nimissä, tai yhteiskunnallisen hädän nimissä päästää sellaista julkista keskustelua kansalaisten kuuluuviin, jossa oikeistolaiset arvot ja vasemmistolaiset arvot saisivat olla selkeästi vastakkain. Miksi on niin vaarallista , vaikka vaihtoehtoja kaivataan, asettaa SKP,Vasemmistoliitto ja oikeistolaista politiikkaa selkeästi harjoittaneet kokoomus,demarit ja keskusta sanlliseen painiin seuraavista aiheista:
Hyvinvointi
- sen rappeutumisen syyt ja rappeutumisen lyhyt ja pitkä aikaiset seuraukset sekä euroina laskettuina kustannuksina, että terveydelllisinä ja sosiaalisina seurauksina.

Ulko ja turvallisuuspolitiikka
-sen suunnan muutos "lääkäristä tuomariksi" ja tämän muutoksen hinta euroina ja ulkopoliittisena asemana kansainvälisessä toimija kentässä

Työttömyys
-työttömyyden syyt ja seuraukset kansantaloudelle ja yksityistalouksille

Näistä voisi aloittaa ja olisi todella aiheellista aloittaa,koska jos juoksutetaan esille nämä vastuussa olevat pääpuolueet ja heidän yksi ainoa näkemyksensä, niin ei tarvitse ihmetellä miksi toivottomuus kasvaa ja äänestysprosentit laskevat.Kansalaisille ísketään selkärankaan uskomus siitä ettei vaihtoehtoja ole joten menköön kaikki samaa rataa, eli tätä tuhoavaa ja järjetöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu