On/off-tunteet

Minulla on yksi jätkä todella todella hyvänä kaverina. Juttelemme paljon keskenämme netissä ja puhelimessa todella usein. Olemme myös käyneet vapaa-ajalla hengailemassa silloin tällöin missä milloinkin. Välitän hänestä todella paljon ja kun en ole esim. kahteen päivään jutellut hänen kanssaan, minulle tulee häntä ikävä. Ja ajattelen häntä muutenkin aika paljon.

En kuitenkaan tavallaan osaa päättää, mitä todella haluan hänen kanssaan tulevaisuudelta. Minulla on koko ajan on/off-tunteet päällä eli välillä haluaisin olla hänen kanssaan enemmän kuin kaveri ja taas välillä pelkkä hyvä kaveri. Olen ihan sekaisin, sillä jos joku toinen yrittää iskeä minua, niin minun on pakko antaa hänelle pakit, koska en ole vielä kokonaan selvittänyt tunteitani tätä hyvää kaveriani kohtaan.

Mitä minun pitäisi tehdä?
En ole puhunut hänen kanssaan näistä "tunteistani", koska pelkään, että hän pelästyy tjn. En kuitenkaan halua menettää häntä. Jos taas päätyisin olemaan hänen kanssaan vain hyvä kaveri niin tulisin hirveän mustasukkaiseksi, jos hän alkaisi seurustella jonkun toisen kanssa. Olemme molemmat parikymppisiä...
0180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mikä nyt neuvoksi... kirjoitti:

Minulla on yksi jätkä todella todella hyvänä kaverina. Juttelemme paljon keskenämme netissä ja puhelimessa todella usein. Olemme myös käyneet vapaa-ajalla hengailemassa silloin tällöin missä milloinkin. Välitän hänestä todella paljon ja kun en ole esim. kahteen päivään jutellut hänen kanssaan, minulle tulee häntä ikävä. Ja ajattelen häntä muutenkin aika paljon.

En kuitenkaan tavallaan osaa päättää, mitä todella haluan hänen kanssaan tulevaisuudelta. Minulla on koko ajan on/off-tunteet päällä eli välillä haluaisin olla hänen kanssaan enemmän kuin kaveri ja taas välillä pelkkä hyvä kaveri. Olen ihan sekaisin, sillä jos joku toinen yrittää iskeä minua, niin minun on pakko antaa hänelle pakit, koska en ole vielä kokonaan selvittänyt tunteitani tätä hyvää kaveriani kohtaan.

Mitä minun pitäisi tehdä?
En ole puhunut hänen kanssaan näistä "tunteistani", koska pelkään, että hän pelästyy tjn. En kuitenkaan halua menettää häntä. Jos taas päätyisin olemaan hänen kanssaan vain hyvä kaveri niin tulisin hirveän mustasukkaiseksi, jos hän alkaisi seurustella jonkun toisen kanssa. Olemme molemmat parikymppisiä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu