KELA JA SUOMI ON PERSEESTÄ!!

V___U

Mun tilanne on tällainen, että en saa rahaa yhtään mistään. Asun avopuolisoni kanssa ja hänen muka liian suuret tulot hylkäsivät työmarkkinatukeni. Olin vuoden työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja hyvän uuden ammatin sainkin, mutta paha uutta ammattia on totetuttaa kun töitä ei saa mistään.

Kela tosiaan hylkäsi työmarkkinatukeni, koska puolisoni tulot ovat liian suuret. Miten Suomen päättäjät luulevat että kaikissa talouksissa on yhteiset rahat? Ja että puoliso elättää toisen puolison? Millä helvetin perusteella? Meidän tulisi nyt pärjätä puolisoni rahoilla, jotka eivät ole riittäneet tähänkään asti. Maksamme aina omat laskumme ja lainat itse mutta vuokrat ym, puoliksi. Toimeentulotukea en kunnalta saa, sillä puolisoni tulot ovat taas liian suuret.
Luulin jo että olisin saanut edes peruspäivärahaa, mutta ei! kun sattumalta työssäoloehtoni ei täyttynyt kun olin töissä ennen koulua.

Tässä nyt lähettelen työhakemuksia joka paikkaan kun rahaa olisi pakko jostain saada. Seuraava kuukausi lähestyy uhkaavasti, eikä sen kuun laskuihin ole rahaa.

Suomen hyvinvointivaltio on täyttä paskaa! Maahanmuuttajien paratiisi!

45

3164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vieno ehdotus:

      maksaa suuret laskunsa tai pienet ihan itse.
      Sun ihmissuhteessasi on jotain pielessä jos kaveri ei auta, tai on noin jyrkkää tuo laskunmaksu noin muutenkin.
      Avopuoliso sitten vaan entiseksi ja sitten saat peruspäivärahaa, asuntolisää ja toimeentulotukea.

      • Anonyymi

        Pitää erota aviopuolisosta silloin saat kaikki yksineläjän sosiaaliturva etuudet Kelasta jopa toimeentulotukea, ei kannata elättää toista ilmaiseksi ja olla ruokakupilla kyllä molemmilla työpaikka pitää olla ja maksaa elinkustannukset naimisiin ei kannata mennä ja perustaa perhettä jos ei työllisty parempi ottaa rahat kelasta


    • dfgdghfh

      Ei ainakaan minun kahdalla maahanmuutto ole ollut paratiisi.8kk olen asunut Suomessa nyt muutosta,ja siitä n.4kk en saanut mistään rahaa,koska loppui päivät ja ei täyttynyt työssäoloehtokaan.minun tietääkseni olisi pitänyt saada jotakin kotoutumistukea,kun olen paluumuuttaja ja ulkomailla asuminen kestänyt yli 5v.mutta työkkärissä eivät osaa sanoa mitään(EU-maiden vä'liset työttömyysjuttuasiat eivät vaan oikeesti toimi).paperit on menossa valitukseen,joita tässä ootan jopa ehkä vuoden päivät.Toimeentulotukeakaan ei jaksa mennä hakemaan,koska on niin pikku paikkakunta että saa leiman otsaan heti.Eli nyt olen itse hankkinut itelle työkokeilupaikan,josta saan työmarkkinatuen,ja ylläpitokorvauksen,matkoja ei makseta.Erikseen on nämä maahanmuuttajat,jotka muuttaa ekaa kertaa tänne,joo kyllä heille kaikki hankitaan.

      • Anonyymi

        Kuma ilma nekeri lähti takasin afrika tropici kalahari sultani


    • vääryydenvääryys

      tuo on laissa oleva epäkohta,että puolison tulot vaikuttavat toisen puolison kelarahaan.
      Eikä ne puolison tulot tarvitse olla edes suuret kun alkavat vaikuttaa....pienentävät.

      Mutta jos sossustakin on sanottu,että puolison tuloilla teidän pitäisi elää....eli että teille jää asumisen jälkeen vielä se määrä joka kuuluu jäädä 2 henkilölle...niin sitten se on niin.
      Ne toimentulotuki määrät löytyy varmaan jostain internetinsivultakin...eikä ne sosiaalituet mitään isoja ole.
      Sitten on vaan opeteltava tulemaan vähemmällä toimeen...
      TIEDÄN että vaikeaa on.Taistellaan rahan kanssa koko ajan ja meillä lapsetkin!

    • kelttikisu

      Olin itse joskus vastaavassa tilanteessa ja siinä kyllä tunsi itsensä mitättömäksi. Käsittääkseni tuollainen on peräti perustuslain vastaista, mutta en tiedä millainen kansanliike pitäisi saada aikaiseksi, jotta asiaan tulisi parannusta! Ei tosiaan avopuoliso ole velvollinen elättämään toista aikuista ihmistä - eihän verotuskaan kohtele avoparia kuin avioparia.

      Tässä on myös se ikävä puoli, että jos avopuoliso on yhtään sen luonteinen, niin alkaa käyttää tätä "elatusvelvollisuuttaan" manipuloinnin välineenä ja alistaa toisen rahattoman vielä ahtaammalla henkisesti kuin hän jo taloudellisestikin on...

      Jos mahdollista, jos haluat sekä rahan että suhteen, hanki itsellesi oma osoite.

      Hyvinvointivaltio tukehtuu pian byrokratian päivänkakkaroihinsa.

      • VESIKIRPPUNEN

        Tässä koko systeemissä on se vanhanaikainen kumina jolloin maatilan emäntä teki raskaat työt, ei saanut mitään muuta, pahimmillaan oli kokonaan isännän ikeen alla.
        Eikö tämä maa saanut ensimmäisenä naisten äänioikeuden, haloo, nyt naisia alistetaan, ovat säästökohteina.


      • erheenpäiti

        Kertoisitko minulle, miten verotus kohtelee avioparia paremmin kuin avoparia, minä en tiedä vaikka olen naimisissa. Perheverotusta ei ainakaan ole ollut vuosiin, vaan avioparit verotetaan yksilöinä. Eikä lapsivähennystäkään ole ollut yli 15 vuoteen.


      • kelttikisu
        erheenpäiti kirjoitti:

        Kertoisitko minulle, miten verotus kohtelee avioparia paremmin kuin avoparia, minä en tiedä vaikka olen naimisissa. Perheverotusta ei ainakaan ole ollut vuosiin, vaan avioparit verotetaan yksilöinä. Eikä lapsivähennystäkään ole ollut yli 15 vuoteen.

        Ok, olin sitten jossain vanhassa kuvitelmassa vielä.


      • se mieskään
        VESIKIRPPUNEN kirjoitti:

        Tässä koko systeemissä on se vanhanaikainen kumina jolloin maatilan emäntä teki raskaat työt, ei saanut mitään muuta, pahimmillaan oli kokonaan isännän ikeen alla.
        Eikö tämä maa saanut ensimmäisenä naisten äänioikeuden, haloo, nyt naisia alistetaan, ovat säästökohteina.

        tukia saa, jos samassa taloudessa asuvan kumppanin tulot on liian suuret, että se siitä naisten alistamisesta.


      • nimetön.

        "Olin itse joskus vastaavassa tilanteessa ja siinä kyllä tunsi itsensä mitättömäksi. Käsittääkseni tuollainen on peräti perustuslain vastaista"

        Olet sikäli oikeassa että Suomen perustuslaki takaa kaikille suomalaisille oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon:

        http://www.laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-perusturva.html

        Tässä on lähinnä tulkintakysymys katsotaanko avopuolison kanssa yhteisessä taloudessa elämisen toteuttavan tämän perustuslain kohdan.

        Nykyinen tulkintahan on siis niin, että jos avopuoliso tarjoaa toiselle perustuslain edellyttämän välttämättömän toimeentulon (katto pään päälle, ruokaa jne.), niin ei ole mitään perustuslaillista perustetta tukea henkilöä enää sen enempää.

        "Jos mahdollista, jos haluat sekä rahan että suhteen, hanki itsellesi oma osoite.
        Hyvinvointivaltio tukehtuu pian byrokratian päivänkakkaroihinsa."

        Ja sitten ihmetellään miten Suomessa on asuntopula ja korkeat asuntojen hinnat...!

        Kuinkahan monta kymmentä tuhatta yksiötäkin on vuokrattu vain siksi että saadaan nostettua täydet Kelan tuet?


    • erheenpäiti

      Minulla on ollut sama tilanne. Nyt koulutuksessa, jossa saan vähän tukea opintoihin, mutta tämä loppuu kohta. Vatsahaava tulee, kun mietin miten pärjäämme. Olemme toki olleet naimisissa pitkään ja puolisoni on tienannut aina enemmän ja huolehtinut mukisematta suuremmat laskut. Mutta nyt meilä on lukiolainen ja toinen lähtee opiskelemaan, lapsilisät loppuvat just siihen pienemmästä kun itsellä koulu loppuu. Viime viikolla lukiolaisen kirjoihin meni 180 euroa.

      Sanotaan että tuet pois niin alkaa työt maistua, ei minun kohdallani ainakaan ole tuettomuus lisännyt työnantajien halua palkata minua. Ikääkin tulee koko ajan lisää. Tietty olen vielä kurssilla joten toivotaan että tilanne muuttuu, mutta kyllä tämän hetken uutiset aika masentavia ovat.

      • Kitkeräkaktus

        Vatsahaavaa ei tule murehtimisesta tai tressistä.
        Syynä on silloin helicobakteeri.
        Mitä tulee lukion kirjoihin meidän lukiolainen yritti myydä Jameralle suhteellisen uusia kirjoja vaan ei kelvanneet monetkaan opukset koska ovat jo vanhentuneet!
        Mikä vitsi ja mikä rahastus, kirjakaupat ja muut senkun kukoistaa.


    • näin se menee

      Loisimisraha ei ole automaatti. Saat sen toki pian, kun avopuolisosi potkaisee sinut kadulle. Ei kukaan halua asua pummin kanssa.

      • kohta osuu

        pitäisit jo pienempää ääntä ^^
        voi olla että vielä sattuu kun täällä vittuilet työttömille, se että olet melko varmasti joku miespuolinen sosionomi tai vastaava ei ole kenenkään muun vika kuin sinun,työ jota teet on täynnä epäkohtia ja valtiolle haitallista.


      • Pummmmmmmmmmi

        muutin suosiolla eri kämpään, muodollisesti. Nyt rahaa on meidän huushollissamme huomattavasti enemmän käytössä kuin aikaisemmin.


      • ...sopueron...
        Pummmmmmmmmmi kirjoitti:

        muutin suosiolla eri kämpään, muodollisesti. Nyt rahaa on meidän huushollissamme huomattavasti enemmän käytössä kuin aikaisemmin.

        ...samoin, kunnes nyt ensin katsotaan, miten käy ton kelalle lähetetyn valituksen kanssa, että saanko kämäsen laskennallisen tarveharkinnaisen työmarkkinatukeni kelasta muutamalta päivältä, jolloin olin ulkomaan matkalla, ja menin vielä rehdisti siitä ilmoittamaan työvoimatoimiston tädille, koska työtön saa olla ulkomailla satunnaisella matkalla 6 arkipäivää/vuosi menettämättä päivärahaansa, ja niin vaan kävi, että kelalle olis pitänyt ilmoittaa tarkka osoite kohdemaasta, jonne matkustin, että en olisi ollut estynyt saamasta sitä niiltä päiviltä kun olin matkalla päivärajoitusten puitteissa. Työkkäritäti ei maininnut siitä,että minun olisi pitänyt kertoa tarkka kohdemaan osoite, jottei maksu keskeytyisi; kelalle pitää kertoa katuosoitetta myöten, mihin menee, mutta herää kyssäri, että mitä varten kela tarvitsee sen tiedon, koska kuitenkin kerroin, milloin tulen takaisin, ja jälkikäteenhän se neljän viikon työttömyysilmoitus lähetetään kelaan, eikä jo tämän tietyn ajan kestäneen matkan aikana mitään anomuksia kelaan lähetellä.
        Olen näköjään tosi tärkeä reservityötön satojentuhansien työttömien joukossa kelalle, vaikken saisi laskennallisesti tarveharkinnaista työmarkkinatukea lainkaan puolisoni tulojen vuoksi.
        Mahtavaa!!!!!!!!
        Olisiko kelan virkalijat kenties lähettäneet synttärionnittelu-maisemakortin kotimaastani ulkomaan matkakohteeseeni vai mitä ihmettä?


      • kotimaahasi...
        ...sopueron... kirjoitti:

        ...samoin, kunnes nyt ensin katsotaan, miten käy ton kelalle lähetetyn valituksen kanssa, että saanko kämäsen laskennallisen tarveharkinnaisen työmarkkinatukeni kelasta muutamalta päivältä, jolloin olin ulkomaan matkalla, ja menin vielä rehdisti siitä ilmoittamaan työvoimatoimiston tädille, koska työtön saa olla ulkomailla satunnaisella matkalla 6 arkipäivää/vuosi menettämättä päivärahaansa, ja niin vaan kävi, että kelalle olis pitänyt ilmoittaa tarkka osoite kohdemaasta, jonne matkustin, että en olisi ollut estynyt saamasta sitä niiltä päiviltä kun olin matkalla päivärajoitusten puitteissa. Työkkäritäti ei maininnut siitä,että minun olisi pitänyt kertoa tarkka kohdemaan osoite, jottei maksu keskeytyisi; kelalle pitää kertoa katuosoitetta myöten, mihin menee, mutta herää kyssäri, että mitä varten kela tarvitsee sen tiedon, koska kuitenkin kerroin, milloin tulen takaisin, ja jälkikäteenhän se neljän viikon työttömyysilmoitus lähetetään kelaan, eikä jo tämän tietyn ajan kestäneen matkan aikana mitään anomuksia kelaan lähetellä.
        Olen näköjään tosi tärkeä reservityötön satojentuhansien työttömien joukossa kelalle, vaikken saisi laskennallisesti tarveharkinnaista työmarkkinatukea lainkaan puolisoni tulojen vuoksi.
        Mahtavaa!!!!!!!!
        Olisiko kelan virkalijat kenties lähettäneet synttärionnittelu-maisemakortin kotimaastani ulkomaan matkakohteeseeni vai mitä ihmettä?

        ...takaisin ja sassiin sieltä pois syömästä ja juomasta halvemmalla kuin täällä kotimaassamme, jossa ruoan hinnat hipovat pilviä.
        Minäkin olin matkalla muutaman päivän ulkomailla ja käväsin ilmoittelemassa työkkärivirkalijalle etukäteen siitä, mutta vaikka laki sallii satunnaisulkomaanmatkan vuoden aikana 6:lle arkipäivälle tekemän menettämättä työttömyyskorvausta, niin silti multa napsastiin tyäkkäritädin lausunnon perusteella päiväraha katkolle tuolta ajalta. Tyäkkäritäti ei kertoillut sanatarkasti, että tarvitsee jokin täsmäosoite ilmoittaa heille, mistä tavoittaa minut lomamatkallani, joka nyt oli semmonen siellä täällä tuolla naapurivaltion puolella seikkailuja. Hah, ja en ole työkkäristäni saanut työhönosoituksia pitkiin aikoihin mitään; eivät vaivaudu, koska en saa puolisoni ansiotulojen takia laskennallisesti mitään työmarkkinatukea.
        Noh, nou hätä, nythän mulla on vielä tämän vuoden puolella jäljellä nuo 6 arkipäivää ulkomaanmatkailuun, koska multa evättiin tuolta muutamalta päivältä olemattomat päivärahat, että semmosta rataa edetään. Tilasinkin justiinsa äsken uuden matkan, mut käväsen kertomassa myös tarkan osoitteeni, minne menen matkakohdemaassani eli pikkuserkkuni kotiosoitteen, katsotaan nyt, miten reagoi täti työkkärin ja kirjoitteleeko nyt lausuntonsa multa pimittämättä tietoja oikein kelalle, että saan katkeamattomatta olemattoman työttömyyskorvaukseni ton matkan ajalta?


    • torivahkhti

      suomi on perseestä. täällä venäjässä oikeuskin toimii paremmin kuin suomessa. täällä isän oikeudet huomioidaan,suomessa ei. vetäkää käteen.

      • Anonyymi

        Juuri näin ovat asiat edelleen!!!


    • Anonyymi

      Itteään myymäl saa helppoo rahaa

      • Anonyymi

        Vieläkö myyt?


    • Anonyymi

      Kela on tosi perseestä suosittelen aviopuolison vale eroa ja muuttaaa yksin asumaa vuokra-asuntoon näin monet tekevätkin eli asutaa eri osoitteissa ja saadaa asumistuet eli väestörekisterissä on oltava tiedot avioerosta ja osoitteesta.miehellä on hyvät tulot ei kenenkää kannata elättää aviopuolioa jos Kela syö vähäisen työmarkkinatuen. Kela maksaa asumistukea eniten yksinäiselle minäkin olen yksinäinen minun mieskaveri on töissä eikä ota elätiksi korkeintaa käyn naimassa ja salaa ettei asukkaat näe liikkumista mihin menet. miksi puhutaa yksinäisyydestä tästäkin on tullut trendi koska tuet maksetaa yksinäiselle asukille. eli kannattaa olla yksin

      • Anonyymi

        Muutama vuosi sitten kun kävin naisen luona pimeä ilta nainen vanhempi vieläkin m.lkku kipeä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama vuosi sitten kun kävin naisen luona pimeä ilta nainen vanhempi vieläkin m.lkku kipeä.

        jos mulkku on tullut kipeäksi vanhempi nainen voi hieroa käyttökuntoon tai käydä lääkärissä mulkkua saa antaa Kela ei tiedä missä annoin mulkkua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos mulkku on tullut kipeäksi vanhempi nainen voi hieroa käyttökuntoon tai käydä lääkärissä mulkkua saa antaa Kela ei tiedä missä annoin mulkkua

        Kyllä kela epäilee, että ilahdutit vanhaa vallan kiimaista naista ja sain häneltä palkkioksi jotakin laitonta toimeentulotukea, mistä et ole kelalle kertonut.


    • Anonyymi

      Ja Kela kertoo: 1.1.2013 lähtien puolison tulot eivät enää vähennä työmarkkinatuen tai kotoutumistuen määrää.
      Toimeentulotuki taas taitaa olla eri asia.

    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa oma asunto.

    • Anonyymi

      Saispa perseeseen Anssi Kelan kullia!


      t naapurin masa

    • Anonyymi

      No oletko nyt vähän tyhmä.Siis teet muuttoilmoituksen ja ilmoitat siinä että asut asuntovaunussa. Sen jälkeen haet työttömyysetuutta. Ja jatkat asumista samassa osoitteessa mutta pimeänä

      • Anonyymi

        Vain rosvot ja huor...... pärjäävät tässä maassa , muitten on kitkuteltava jotenkuten , no et ole yksin meitä on PALJON .


    • Anonyymi

      V.... U. Muuta vaikka indokiinaan tai Pakistaniin tai pohjois-koreaan jos Suomi on sun mielestä niin paska maa.

    • Anonyymi

      Mene töihin äläkä valita.

      • Anonyymi

        Entäpä jos sairastut?


    • Anonyymi

      Kun se on laissa määrätty, että puolison tulot otetaan huomioon. Ei sitä kela ole keksinyt ja on ihan oikein, että katsotaan. Sinulla taitaa rahat mennä muualle kuin ruokaan ja lainoihin, sillä työmarkkinatuella ei niitä makseta.

      • Anonyymi

        Miksi ei makseta avaa nyt vähän mahdollista logiikkaasi? Raha on rahaa tuli se mistä tahansa.


    • Anonyymi

      Lähdetään v**** yhteiskunta tiedä nykyään hevon vittuakaan mä jään köyhien tilanteista ne vaan rokottaa meitä ja ruokia nostelee tossa kun Kelan sivuillakin kävin niin huomasin vaan taas noita että jos omistat oikeassa asunnon niin et pääsä siihen asumistukeen kun vuosi vaihtuu ihan paha v**** hieno ei jumalauta noita pukuherroja perkele mitäs kun ottaa kuula kalloon vai jokaiselle

    • Anonyymi

      Kyllä puoölison on elätettävä perheensä ja huolehdittava talousmenoista, jos toinen ei ole palkkatyössä.
      Maailma on mennyt kummalliseksi.
      Itse olin nuoruudessani 10 v. kotona ilman minkäänlaisia tuloja. Välillä hoidin päivähoitolapsia, joista sain vaatimattoman korvauksen, joka surin piirtein meni lasten ruokaan.
      Kun omat lapseni menivät kouluun, pääsin osa-aikatyöhön, josta sain omaa rahaa ensi kertaa vuosikausiin. Kun sitten pääsin aitoihin töihin, jätti mies minulle koko huushollin menot, ja jouduin lopuksi ottamaan 2 työtä- Mies olisi pitänyt heittää mäkeen, mutta en raaskinut, kun ei hänellä olisi ollut paikkaa minne mennä. Hän asui ja söi ilmaiseksi, minä koulutin ja vaatetin lapset, ja kun he muuttivat pois huolehdin miehestä vuosikymmenet. Muistan, että vuosien varrella osti 3 vanhaa autoakin, kun edelliset hajosivat. Tuloillani en pystynyt maksamaan hyvää autoa. Mies maksoi omasta taskustaan auton ylläpidon, mutta jätti vakuutukset maksamatta.

    • Anonyymi

      Perheessä pidetään huolta toisistaan. Lopeta siis ruikuttaminen ja hanki tuloja ettei puolisosi tarvitse ns. niska limassa paiskia elättääkseen sinua.

      • Anonyymi

        Jonne jää koisii kun siippa lähtee duuniin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonne jää koisii kun siippa lähtee duuniin.

        Puoliso varmaan katsoo hyvällä kun joutuu elättämään.


    • Anonyymi

      37.20 eur tulee vaikka asun vaimoni kanssa ok talossa.Muita tuloja eikä sosiaalietuuksia ym ei ole.

      • Anonyymi

        Eli vaimosi elättää sinua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe