Ristiäiset

Täällä suunnitellaan ristiäisiä, mutta emme oikein tiedä mitä "ohjelmaa" ristiäisissä kuuluu olla, vai kuuluuko mitään. Kumpikaan meistä mieheni kanssa ei ole koskaan nimittäin ollut ristiäisissä. Juhla on tarkoitus pitää anoppini luona ja paikalle kutsutaan vain perhepiiri ja tietysti pappi. Niin ja virallisen osuuden lisäksi siis kahvittelu, mutta onko jotain ideoita mitä muuta voisi olla? Ja mitä tähän viralliseen osioon kuuluu, miten pitkään kestää tms?
6607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei meillä ainakaan ollut muuta ohjelmaa, virallinen osuus, kahvittelu ja seurustelua. Virallinen osuus kesti noin 20min, pappi tulee käymään teillä ennen ristiäisiä jolloin keskustellaan siitä mitä virsiä ym. haluatte. ja netistä löytyy myös tietoa ristiäisistä.

Äänestä

Sukulaiset ja ystävät jotka eivät ole nähneet vähään aikaan toisiaan eivät hirveesti kaipaa ohjelmaa. Meillä oli erään sukulaistytön viulunsoittoesitys jota olin pyytänyt. Ja isomummo luetteli hieman sukulistaa ja itse luin runon. Pari tuntia kesti. Tila oli seurakunnan tila ja meillä oli oma keittiö käytössä.
Perhepiirissä juhlimiseen ei todellakaan kaipaa ohjelmaa. Kyllä se vauvan ihailu vie ison osan ajasta.

Äänestä

huolehtii itse ristimisohjelmista ja katsoo teidän kanssa laulut, rukoukset yms. Kastaminen kestää noin 20min tietty papista riippuen miten paljon haluaa jaaritella. Muu ohjelma on sitten vapaaehtoista, meillä vain kahviteltiin ja seurusteltiin. Ja kannattaa varata joku muu kahvinkeittäjäksi kuin vanhemmat. Minä en ainakaan ehtinyt edes miettiä siinä tohinassa mitään kahveja, onneksi anoppi oli omatoiminen ja hoisi keittiöhommat ja tiskaukset. Jotenkin sitä itse oli niin täpinöissään, ettei ehtinyt mihinkään.

Äänestä
  • Juu ehdottomasti joku muu hoitaa tiskit ja kahvinkeiton ynnä muut hommat keittiössä. Ei siinä itse jouda mihinkään kun pitää seurustella vieraitten kans, ottaa valokuvia ja vielä hoitaa lapsikin. Mun äiti ja eno hoiti meillä keittiötä.
    Meillä oli virallinen osuus ja sukulaistyttö lauloi, kun pappi oli oman osuutensa hoitanut. Yleensä jos jotain ohjelmaa on niin heti siinä virallisen osion jälkeen, kun kaikki on siinä vielä koolla, on hyvä paikka sille. Voihan sitä ohjelmaa toki olla siinä kahvittelun lomassakin.

    Äänestä

  • ristijäinen kirjoitti:

    Juu ehdottomasti joku muu hoitaa tiskit ja kahvinkeiton ynnä muut hommat keittiössä. Ei siinä itse jouda mihinkään kun pitää seurustella vieraitten kans, ottaa valokuvia ja vielä hoitaa lapsikin. Mun äiti ja eno hoiti meillä keittiötä.
    Meillä oli virallinen osuus ja sukulaistyttö lauloi, kun pappi oli oman osuutensa hoitanut. Yleensä jos jotain ohjelmaa on niin heti siinä virallisen osion jälkeen, kun kaikki on siinä vielä koolla, on hyvä paikka sille. Voihan sitä ohjelmaa toki olla siinä kahvittelun lomassakin.

    Meillä mummu lauloi kesteen aikana jossain kohdassa ihan maallisen laulun. Kun varaatte seurakunnasta papin niin hän soitta myöhemmine ja varaa ajan ja tulee teille sopimaan ristiäisten kulusta.
    Valmiiksi voitte miettiä 1-3 virttä laulettavaksi lasten virsistä. Virsikirja löytyy netistä samoin kasteen kulku kun vierailet sivuilla.
    Kannattaa miettiä valokuvaus paikka etukäteen niin ettei taustalla kulje muita tiellä ja sit tehdä vähän listaa millaisia kuvia otetaan. Meillä kun otettiin paljon niin meinasi ihan unohtua meidän oma perhekuva ottamatta.
    Olen ollut ristiäisissä mihin on kutsuttu etukäteen niin ollaan ekaksi syöty ja sit vast aon tullet pappi ja kastettu ja sit kahvit. Ruokailu ei ole mitenkään pakollista.
    Niin ja valmiiksi kannattaa hommata kastepöytä, liina, malja, kukkia, kakkuun koriste, kastemekko, lahjapöytä, kutsukortit, ja muuta hömppää mitä nyt haluaa olevan.

    Äänestä

  • dpoeqjpo kirjoitti:

    www.evl.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaks höhlää ja vauva kirjoitti:

Täällä suunnitellaan ristiäisiä, mutta emme oikein tiedä mitä "ohjelmaa" ristiäisissä kuuluu olla, vai kuuluuko mitään. Kumpikaan meistä mieheni kanssa ei ole koskaan nimittäin ollut ristiäisissä. Juhla on tarkoitus pitää anoppini luona ja paikalle kutsutaan vain perhepiiri ja tietysti pappi. Niin ja virallisen osuuden lisäksi siis kahvittelu, mutta onko jotain ideoita mitä muuta voisi olla? Ja mitä tähän viralliseen osioon kuuluu, miten pitkään kestää tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu