Olen työtön 40-kymppinen ja suunnitelmissa alan vaihto. Olen kovasti miettinyt lähihoitajakoulutusta. Eniten arveluutta se, että totunko sitten varmasti kaikenmoisiin "eritejuttuihin". Toinen asia on kuoleman kohtaaminen. Olen herkkä ja kuolemaan liittyvät asiat ovat joskus ahdistaneet kovastikin. Olen kyllä siitä ahdistuksesta päässyt eroon ammatiavun kanssa.
Nyt pitäisi sitten osata päättää, onko minusta tuollaiseen työhön. Kovin on vaikeaa. Mielipiteitä ja kokemuksia...
Nyt pitäisi sitten osata päättää, onko minusta tuollaiseen työhön. Kovin on vaikeaa. Mielipiteitä ja kokemuksia...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pelkät "eritejutut" eivät ole mitään, niihin tottuu ajan kanssa. Kuolemaan liityvät asiat kuuluvat hoitajien työnkuvaan.
Hoitaja ei saa ottaa henkilökohtaisesti potilaiden murheita kannettavakseen. Alalla on ammatillisuus erittäin tärkeää. Mikäli alkaa liikaa eläytymään potilaisiin, niin on kohta itsekkin potilaana.
Ja ennen kaikkea hoitoalalla vallitsee tietynlainen kireä ilmapiiri, jota herkät ihmiset kestävät huonommin.
Hoitotyössä et pysty töitäsi valikoimaan. Mikäli kohdallesi osuu joku sinulle vastenmielinen tapaus, etkä kykene suorittamaan tehtää siksi, että sinusta tuntuu siltä, niin hoitoala ei ole sinulle oikea.
Tässä ei ole kuitenkaan tarkoitus latistaa sinua. Hoitoala on laajakäsite kuten myös lähihoitaja. Uskoisin että työskentely sinulle esim.päiväkodissa sopisi siinä mielessä, että siellä joutuu vähiten olemaan "ikävien" asioiden kanssa tekemisissä.
Näin olen vähän itsekin arvellut. Pelkään sitä itsekin että alkaisin liikaa miettimään potilaiden asioita. Kuolemiseen liittyvät asiat olisivat varmasti vaikeimmat minulle. Olen niitä asioita käsitellyt terapiassa ja oma menneisyys ei enää aiheuta ahdistusta, mutta ehkä kuitenkin hoitotyössä nuo asiat tulisivat uudelleen pintaan. Temperamentiltani olen herkkä.
Päiväkotityö olisi varmaan juuri se minun juttuni. Ensisijaisesti haluan lukea sosionomiksi, mutta sinne varmaan vaikeampi päästä. Siksi tuo lähihoitaja on käynyt mielessä. Tiedän kyllä pystyväni tiukassa paikassa toimimaan jne. joten ehkä lähihoitajan työkään ei olisi poissuljettu.
Ompa vaikea valinta ja kun tässä iässä ei enää olisi varaa suorittaa mitään itselle turhaa tutkintoa. Niitä tutkintoja kun on alla jo kaksi erilaista ja työttömänä vaan ollaan. Työllisyystilanne lähihoitajilla kun on kuitenkin vähän parempi, kuin monella muulla alalla.
tuli mieleen sellainen, että onhan lähihoitajakoulutuksessa vaihtoehtona ainakin joillakin paikkakunnilla hammashoitoon suuntautuminen. en tiedä työtilanteesta, mutta siinä olisi varmaan vähemmän kuolemaa ja murheita kuin muualla.
Mielestäni palkitsevaa työtä. Eikä koskaan ole ärsyttänyt aamulla töihin lähtiessäni. Nautin suunnattomasti lähihoitajan työstä. Ajattelin samalla tavalla kuin sinä kouluun mentäessä. Kaikkeen tottuu. Eritteet eivät okseta enää kun niiden kanssa on päivittäin tekemisissä. Kuoleman kohtaaminen on joka kerta yhtä raskasta, mutta siihen tulee rutiini myös ja vanhan ihmisen kuolema on niin luonnollinen asia ja joka on yleensä helpotus vanhukselle itselleen ja läheisille. Pahojen haavojen näkemisestä tulee lähinnä mielenkiintoista ajan myötä.
Minulla myös on Temperamenttia vaikka muille jakaa, eikä se ole mitenkään hoitotyössä este. Itsehillintää täytyy olla ja se tulee usein aivan luonnostaan.
Onnea uuden ammatin etsintään ja toivottavasti tästä oli vähän apua valintaasi. :)
asia jos halauat vaihtaa hoitoalalle. tosin lähihoitajan joudut myös työskentelemään noiden ikävien asioiden parissa (toki riippuu minne suuntaudut). varsinkin vanhustyö on "likaista" eli eritteiden kanssa puljaamista, raskasta ja kiireistä, kuolemaa kohtaa jatkuvasti työssäsi ja myös muillakin suuntautumisvaihtoehdoissa on aina riskinsä että eläytyy liikaa potilaan/asiaakkaan asioihin ja terveydentilaan tai muihin siihen lähellä oleviin asioihin (esim potilaan omaisten kohtaaminen). jos mielesi on herkkä etkä mielestäsi koe osaavasi riittävästi erotella työtä ja vapaa-aikaa toisistaan (=tuot tavallaan työt mukanasi kotiisi ja mietit ja murehdit potilaasi asioita toistuvasti kotonasi) kannattaa jättää ala kononaan pois suunnitelmista.
monet sanoo, että lastenhoitopuolella olisi helpompaa. ehkä fyysisesti onkin, mutta myös siellä törmää usein moniin ongelmiin joita ei ehkä mieti riittävästi etukäteen (noita ongelmia voivat olla esim vanhempien päihteidenkäyttö, lasten pahoinpitely kotona, kehityshäiriöt jne...) toki yhteistyössä niitä mietitään ja haetaan apua muilta tahoilta (esim lastensuojelu) mutta riskinä on kuitenkin tuo lasten tilanteseen liikaa mukaan meneminen ja asioiden miettiminen kotona.
siinä sinulle miettimistä. itse kuitenkin aikuisiällä vaihtanut muualta alalta lähihoitajaksi enkä vielä ole katunut valintaani. työkokemusta alalla löytyy mm: vanhustenhoidosta (kotihoito laitoshoito), akuuttipsykiatriasta, päihdehuollosta sekä terveyskeskustasoisesta sairaanhoidosta.
kyllä työ tekijänsä opettaa.
siellä taas joku "hoitaja" kirjoittelee...
Minä joskus aikuisena koulutin itseni lähihoitajaksi. Tosin en ole vuosiin enää alalla ollut. Harmittaa joskus kun sekin koulu tuli käydyksi vaan kun en ole tottunut kesken jättämään. Halusin auttaa ihmisiä silloin kun lähdin opiskelemaan.
Opiskeluaika oli todella raskas, oli joitakin hyvin ilkeitä opiskelutovereita ja myös samanlaisia opettajia jotka tekivät opiskeluajasta ryhmätöineen todella raskasta. Joissakin harjoittelupaikoissa oli niin kireä stressaava ilmapiiri ja äkäiset ihmiset että ajattelin heti että ei ikinä enää töihin esim. sairaalaan.
Tein sijaisuuksia sos. ja terv.alan töissä joitakin vuosia mutta lopulta uskoin että ei tämä ole minun alaani. Olin hyvin jännittynyt ja ahdistunut monista asioista, kotonakin murehdin työasioita.
Joskus vielä katson sen alan työpaikkoja koska niitähän olisi paljon tarjolla, mutta ammattitaitoni (jos sitä nyt koskaan kamalasti olikaan) alkaa olla vanhentunutta ja entiset ikävät muistot pitävät minut kaukana sen alan töistä. Kiitos mielummin jotain muuta.
Jos joskus vielä muuttaisin mieltäni (mikä kyllä tuntuu epätodennäköiseltä) niin onkohan järjestetty alalle palaaville lähihoitajille jotakin uudelleen koulutusta jossa voisi petrata unohtuneita oppeja? Koska varmasti koko ajan tulee uutta asiaa ja opittavaa niin tuo voisi olla monelle muullekin alasta vieraantuneelle ihan aiheellista.
työtä nyt teet vai kävitkö jonkin muun koulutuksen? Joka alalla on erilaisia ihmisiä ja persoonia ja ns hankalia ei pääse missään pakoon. Tuota olen tähdentänyt tyttärelleni joka opiskelee mutta ei hoito-alalle.
Itselleni hoito-ala oli "kutsumustyö" tavallaan enkä voinut muuta kuvitella. Ikinä ei ollut hankaluuksia missään työpaikassa. Pidin päämääränä sen etten ala kuppikuntiin ja hyväksyn erilaiset ihmiset osana elämää. Moni sanoikin että sinä sitten pärjäät kaikkien kanssa ja jos sinun kans ei pärjää saa katsoa itteään peiliin...
Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta että kaikki eivät ole aina rehellisiä kun sanovat "sinä sitten pärjäät kaikkien kanssa ja jos sinun kans ei pärjää saa katsoa itteään peiliin"...?
Sillä se selviää. Ennen kuin valmistut, joudut moniin erilaisiin harjoittelupaikkoihin, joissa pääset sitten tutustumaan alan erilaisiin mahdollisuuksiin. Herkkyys tällä alalla on monesti etu, kuolemankin kohtaaminen ajan myötä helpottuu. Onhan se luonnollinen osa elämää.
Itse olen myös miettinyt aikanani samoja asioita kuin sinä. Valmistumiseni jälkeen olen ollut tyytyväinen että tänne työhön tulin, olen nyt kotihoidossa ja viihdyn erittäin hyvin.
Valmistuin 45-vuotiaana, ja hyvin on töitä riittänyt, myös tämmöisenä lama-aikana.
Olen ammatinvaihtaja omasta valinnastni..keittötyöntekijästä lähihoitajaksi. Valmistun kesällä, jolloin olen 38 v. Olen tykännyt ihan kympillä aikuispuolenkoulutuksesta. Ihmisiä on joka lähtöön ja aina on kavereita löytynyt..Valintoja tehdessä (suuntautuminen) vaihtoehtoja on monia, että kyllä sinullekkin se mieluinen löytyy! Rohkeasti vain opin tielle..eihän sitä tiedä ennenkuin kokeilee! Tsemppiä!