Olemme harkitsemassa toisen koiran ottamista. Ensimmäinen on nyt vasta täyttänyt 2 vuotta. Ideana alunperin oli, että teettäisimme tällä nykyisellä koirallamme yhdet pennut, joista pitäisimme itse yhden, mutta se suunnitelma on hylätty syystä, että koiramme sisaruksilla on havaittu rodulle ominainen, perinnöllinen sairaus ja vaikka oma koiramme on kunnossa (*koputtaa puuta) emme halua ottaa sitä riskiä, että tulevat pennut olisivat sairaita tai jos olisivatkin terveitä, saisivat sitten puolestaan sairaita pentuja.
Nyt kysyn teidän mielipidettä semmoiseen asiaan, kuin:
nykyinen koiramme on cavalier. Kerran lenkillä suomenpystykorva säikäytti koiramme niin pahasti, että se jälkeen on pelännyt isompia koiria, pienempiähän ei vastaan ole tullutkaan. Kun olemme lenkillä, koiramme kyllä innoissaan haluaa mennä tutustumaan muihin koiriin, mutta kohdattaessa mennään niin kaukaa ja niin matalana ohitse kuin vain voidaan. Olemme koettaneet houkutella koiraamme tutustumaan lähemmin varmasti kiltiksi tietämäämme naapurin koiraan, mutta ei vaan toinen uskalla. Mitähän koiramme tuumaisi ihan pienestä pennusta? Olisiko vaara, ettei hyväksyisi tulokasta? Pelkäisi jopa pientä pentua? Luonteeltaan oma koiramme on todella ystävällinen ja reipas. Olemme harkinneet jonkin pienen rodun ottamista, mahdollisesti kääpiöpinseri, eli aikuisenakaan ei olisi isompi kuin meidän nykyinen koiramme.
Toinen juttu mitä haluaisin kahden koiran omistajilta kysyä, että onko koirista todella seuraa toisilleen? Vai nukkuvatko ne vain sen ajan, kun omistaja on poissa, eli vaikuttaako toisen koiran olemassaolo oikeasti koiran onnellisuuteen? Meillä tosin ei ole sitä tilannetta, että koira olisi yksin, koska puolisoni tekee töitä kotna. Mutta olisiko silti hyvä, että olisi toinenkin koira talossa? Riittävätkö ihmiset yksin koiralle elämänkumppaneiksi?
Kiitokset kaikille, jotka viitsivät vastata. Olemme vasta harkitsemassa toista koiraa ja kaikki palaute on todella tervetullutta asian ratkaisemiseksi.
Nyt kysyn teidän mielipidettä semmoiseen asiaan, kuin:
nykyinen koiramme on cavalier. Kerran lenkillä suomenpystykorva säikäytti koiramme niin pahasti, että se jälkeen on pelännyt isompia koiria, pienempiähän ei vastaan ole tullutkaan. Kun olemme lenkillä, koiramme kyllä innoissaan haluaa mennä tutustumaan muihin koiriin, mutta kohdattaessa mennään niin kaukaa ja niin matalana ohitse kuin vain voidaan. Olemme koettaneet houkutella koiraamme tutustumaan lähemmin varmasti kiltiksi tietämäämme naapurin koiraan, mutta ei vaan toinen uskalla. Mitähän koiramme tuumaisi ihan pienestä pennusta? Olisiko vaara, ettei hyväksyisi tulokasta? Pelkäisi jopa pientä pentua? Luonteeltaan oma koiramme on todella ystävällinen ja reipas. Olemme harkinneet jonkin pienen rodun ottamista, mahdollisesti kääpiöpinseri, eli aikuisenakaan ei olisi isompi kuin meidän nykyinen koiramme.
Toinen juttu mitä haluaisin kahden koiran omistajilta kysyä, että onko koirista todella seuraa toisilleen? Vai nukkuvatko ne vain sen ajan, kun omistaja on poissa, eli vaikuttaako toisen koiran olemassaolo oikeasti koiran onnellisuuteen? Meillä tosin ei ole sitä tilannetta, että koira olisi yksin, koska puolisoni tekee töitä kotna. Mutta olisiko silti hyvä, että olisi toinenkin koira talossa? Riittävätkö ihmiset yksin koiralle elämänkumppaneiksi?
Kiitokset kaikille, jotka viitsivät vastata. Olemme vasta harkitsemassa toista koiraa ja kaikki palaute on todella tervetullutta asian ratkaisemiseksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin valtavasti niistä itsestään, varmasti ei voi tietää etukäteen. Toiset ovat leikkisempiä kuin toiset ja toiset uneliaampia kuin toiset eli on aika lailla sattumaa miten teillä tulisi käymään, nukkuisivatko vai leikkisivätkö kun olette pois. Minusta ei kannata hankkia toista, jos eka koiraanne nyt selvästi muut epäilyttävät ja jos ette tiedä miten se suhtautuu pentuihin. Ota selville jonkin koirakerhon kautta missä esim pentukursseja tai hankkikaa jostain joku, jonka kanssa voitte yrittää katsoa miten koiranne suhtautuu ja pentujakin on laidasta laitaan eli monen pennun kanssa kantsii treffata. En veisi aikuista koiraa väkisin tutustumaan kehenkään, minusta sen pitää tehdä tutustuminen omasta halustaan, silloin se on varmalla pohjalla, muuten sen epävarmuus vain jatkuu ja pahimmillaan johtaa rähjäämiseen, kun se puolustaa itseään epävarmana. Odottaisin siis vielä. Pentuhan matkii aikuista koiraa ja kun eka näyttää esimerkkiä epävarmuudesta muita kohtaan, niin teillä on pian kaksi samanlaista, ei helppoa, varsinkaan koirille.
"En veisi aikuista koiraa väkisin tutustumaan kehenkään"
Olemme koettaneet sillä tekniikalla, että toinen koira tulee juttelemaan minulle, kun olemme pihalla. Itse olen rauhallinen ja koetan näyttää omalle koirallemme, ettei tässä ole mitään pelättävää, puhuttelen toista ja taputtelen, leikin sen kanssa. Oma koiramme on siinä "hollilla", eli ei tarvitse tulla luokse jos ei halua, mutta että näkee tilanteen. Joskus vain tuojottaa matalana kaukaa, mutta toisinaan taas riehuu ihan sekona, lähelle ei tule.
"Usein paras on ottaa samaa rotua"
Juuri tuon perinnöllisen sairauden vuoksi en halua toista samanrotuista ottaa. Tämän kanssa nyt (näyttää) käyneen tuuri, mutta entäs sen toisen kanssa, ei voi tietää.
Tämän nykyisen koiran hyvinvoinnin ja onnellisuuden kustannuksella meille ei tulla hankkimaan toista koiraa, eikä mitään muutakaan lemmikkiä, on sen verran rakas ja tärkeä meille. Siksi täällä kyselen neuvoja.
Kiva kun viitsitte asiallisesti vastata :)
Olisi tässä tosiaan mietittävä uudelleen. Pinseri on varmasti kiva rotu ja hyvä kaveri toiselle saman rotuselle,mutta en minäkään ottaisi cavalierille tämän rotuista kaveriksi.
Muuten uskon että se hyväksyy ajan kanssa toisen koiran. Enkä tarkoita että pentua kaltoinkohtelisi aluksi,vaan jo viikon kahden päästä olisivat kavereita. Vanhemman koiran tehtävähän on opettaa pennulle myös hierarkinen järjestys ja koirien kieli,että kaikki irvistelyt ja murinat eivät pentua "tapa",vaan kasvattaa. Mutta kyllä vanhemman koiran asema muuttuu väkisinkin uuden koiran tullessa taloon,se jää alkuunsa vähemmälle huomiolle. Koirat ei ole mustasukkaisia,mutta tavalla tai toisella se hakee huomiota silloinkin. Sitten pentu leimautuu paljon nopeammin ja helpommin lajitoveriinsa kun ihmiseen,että teidän tulisi etukäteen sopia,kuka tai ketkä enempi on nykyisen koiran "huoltaja" ja kuka sen uuden. Pentuaikana olisi paljon harjoitettava kaksin oloa ,että pentu leimautuu ihmiseen eikä siihen toiseen koiraan.(Koska se taas tuo erilaisia asioita,ja jopa ongelmia,jos koira leimautuu perheen toiseen koiraan,eikä ihmiseen). Kyllä teidän koiralla on ihan hyvät oltavat nytkin vaikka sillä ei ole lajitoveria seurana,eikä se ulkona tervehdi muita koiria.Ehkä asia olisi toisenlainen,jos sillä olisi ollut pennusta asti toinen koira kaverina,silloin se ehkä kaipaisi lajitoveria. Vinkki muuten siihen,että KAIKKI koirat oikeesti pelkäävät pentuja,kun ne ekalla kerralla tapaa sellaisen.
Meillä lähes aina ollut kaksi koiraa kerrallaan. Aina vanhemman koiran kuoltua ollaan otettu nuoremmalle kaveri jonkin ajan päästä. Yksinolemista on jäänyt siihen väliin muutama kuukausi ja ankeetahan se on ollut. Aina uuden pennun tultua ei ole riemulle ollut rajoja =D
Kaikki on kuitenkin koirakohtaista, jotkut saattavat kokea uuden koiran tulon stressaavaksi kilpailutilanteeksi. Mutta yleisestihän koirat ovat laumaeläimiä ja tarvitsevat kumppania, jonka kanssa voi kommunikoida. Ihmisen kanssa keskustelu on väkisinkin pikkasen rajallista, kun emme me kovasta yrityksestä huolimatta täysin toisiamme lajeina ymmärrä.
Onnea uuden koiran hankintaan, jos siihen ratkaisuun päädytte :)
kaksi samanrotuista poikakoiraa. Sietävät toisiaan eivät rakasta. Harvoin leikkivät keskenään, kipailevat ruuasta herkuista jne. Tulevat siis toimeen ihan hyvin mutta kumpikin viihtyisi myös ainokaisena. Tärkeää mielestäni on ottaa taas pieni koira ja mieluiten samanluonteinen, esim. terrieri voi olla liian riidanhaluinen ja kilpaileva jolloin koirasi jää alakynteen. Näitä ei voi oikein etukäteen ennustaa. Jos toinen joutuu kokoajan stressaamaan uskaltaako syödä jne. tilanne on paha. Koirat voivat olla mustasukkaisia omistajan huomiosta. Koira viihtyy hyvin ainoanakin mutta parhaimmassa tapauksessa toisesta koirasta saa hyvän kaverin. Jos koirasi on kiltti ja pehmeä pyri ottamaan samanlainen. Usein paras on ottaa samaa rotua, ei missään nimessä koirasi kaveriksi kovaluontoista, sitten koirasi kärsii.