Mitä vit...?

Omistan xbox eliten ja ongelmana on ollut kaksi punaista valoa jotka syttyvät aina sillon tällöin. Tätä on jatkunu noin vuoden ajan, mutta omituista tässä on se että elokuvia katsellessa kone ei tilttaa koskaan. Pelatessa haloa punaiset valot syttyy noin.tunnin pelaamisen jälkeen. Guitar Herossa vain viiden peli minuutin jäkeen boksi tilttaa..todella outoa!!! Joskus boksi saattaa kuitenkin toimia kuukauden moitteetta. Xboksin ympärillä on reilusti tilaa ja Guitar Heroa pelatessa kone ei kerkee edes lämmetä ollenkaan ennen kuin kone sammuu ja töpseli on revittävä seinästä. Muilla saman laisia ongelmia?? ratkaisua ongelmiin?? takuu boksista on jo mennyt umpeen.
6230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaksi punaista valoa kertoo, että konsoli on ylikuumentunut. Jos kerran konsolin ympärillä on runsaasti tilaa, niin kannattaa yrittää imuroida sen tuuletusaukot ilmankierron parantamiseksi. Lisäksi vähän elektroniikasta ymmärtävä voi takuun umpeutumisen jälkeen tarkistaa kuinka tuulettimet toimivat.

Äänestä
  • Joo sitähän se tarkoittaa, mut oikeastaan Halossa se ei ole tiltannut nyt pitkään aikaan kertaakaan!! mutta Guitar herossa kone ei kerkeä edes lämmetä (n.5min) kunnes se tilttaa!!

    Äänestä

  • pezzi84 kirjoitti:

    Joo sitähän se tarkoittaa, mut oikeastaan Halossa se ei ole tiltannut nyt pitkään aikaan kertaakaan!! mutta Guitar herossa kone ei kerkeä edes lämmetä (n.5min) kunnes se tilttaa!!

    asentaa pelit kiintolevylle. En tiedä jeesaako paljonkaan, mutta luulisi ettei kiintolevyn käytössä kulu yhtä paljoa energiaa kuin dvd-höylän. Epäilenpä että huoltokeikka odottaa xboxiasi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • harmin paikka kirjoitti:

    asentaa pelit kiintolevylle. En tiedä jeesaako paljonkaan, mutta luulisi ettei kiintolevyn käytössä kulu yhtä paljoa energiaa kuin dvd-höylän. Epäilenpä että huoltokeikka odottaa xboxiasi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.

    joo asensin mut ei ollu apua!! taitaa boksille saksan keikka odottaa. liekköhän miten kallis, kun takuu menny umpeen!?

    Äänestä

  • pezzi84 kirjoitti:

    joo asensin mut ei ollu apua!! taitaa boksille saksan keikka odottaa. liekköhän miten kallis, kun takuu menny umpeen!?

    Hommaa samantien PS3

    Äänestä

  • Ps3fANBOY kirjoitti:

    Hommaa samantien PS3

    Pelasin äsken 4tuntia halo3sta ei mitään ongelmia, mutta kun vaihdoin guitar heron niin kone tilttas 2minuutin jälkeen!?!?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pezzi84 kirjoitti:

Omistan xbox eliten ja ongelmana on ollut kaksi punaista valoa jotka syttyvät aina sillon tällöin. Tätä on jatkunu noin vuoden ajan, mutta omituista tässä on se että elokuvia katsellessa kone ei tilttaa koskaan. Pelatessa haloa punaiset valot syttyy noin.tunnin pelaamisen jälkeen. Guitar Herossa vain viiden peli minuutin jäkeen boksi tilttaa..todella outoa!!! Joskus boksi saattaa kuitenkin toimia kuukauden moitteetta. Xboksin ympärillä on reilusti tilaa ja Guitar Heroa pelatessa kone ei kerkee edes lämmetä ollenkaan ennen kuin kone sammuu ja töpseli on revittävä seinästä. Muilla saman laisia ongelmia?? ratkaisua ongelmiin?? takuu boksista on jo mennyt umpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu