Rio San Juan 21.1.-4.2.10

OutiKaarina

LENTO (12h.) sinne sujui (ilman välilaskua) mukavasti; ihanasti jalkatilaa ja omasta viihdejärjestelmästä pystyi katsomaan elokuvia, kuuntelemaan valitsemaansa musiikkia, pelaamaan vierustoverin kanssa vaikka laivanupotusta jne. Ja syötävää sai kahdesti.

MAJOITUIMME kohteen Finnmatkojen ainoaan hotelliin Bahia Principe San Juaniin.
Ihana, iso hotellialue. Huone ainoastaan ei ollut oikein neljän tähden arvoinen, mutta tuollaiseen kohteeseen mentäessä odotukset ei niin kovin kovat olleetkaan. Minibaari siellä oli mikä täytettiin joka päivä(vettä, olutta, limuja) sekä ilmastointi toimi hyvin. Siivous toimi tehokkaasti, välillä tuntui ettei rauhassa omassa huoneessa saa ollakkaan kun koko ajan huolehdittiin =)
Hotellilla oma kilometrin pituinen ranta, melkeinpä sai oman sopen aurinkotuolilleen. Varjoja ja pöytiä oli myös. Pitkin rantaa myös beach-baareja, niin ei nestehukka päässyt kyllä yllättämään.
Ruoka oli tosi hyvää ja todella monipuolista. Jos kyllästyi buffettiin, sai 3 krt/vk käydä ala carte-ravintolassa. Niitäkin oli 4 -jokainen vielä eri teemaltaan. Jos aamiaisen ja lounaan tai lounaan ja illallisen välissä oli nälkä snack-baarista sai hampurilaisia yms. Ja jos yöllä viihtyi hotellin discossa, casinolla, karaokebaarissa tai Rock Cafeessa myöhään, hampurilaisia sai vielä aamuun asti.
Henkilökunta oli niin ystävällistä! Heti korjattiin jos jotain oli ja vielä perään soiteltiin ja kysyttiin onko varmasti nyt kunnossa.

AURINKOA riitti. Parina aamuna satoi, mutta jo puolen päivän jälkeen taas paistoi. Pilvistä oli ihan muutamana päivänä.

RETKIÄ oli tarjolla monenlaista (ja niihin tekikin mieli lähteä, kuin ihana hotellialue olikin, kyllä sieltä välillä poiskin halusi ja se ei onnistunu muuten kun moottoriajoneuvolla maitse tai meritse, sillä hotelli on keskellä ei mitään, vain (heidän mittapuun mukaan)iso valtatie vastassa) ominpäinkin pääsi kaupunkeihin todella helposti, joko tod. edullisesti yleisellä bussilla tai sitten taksilla. Taksikuski on mukana koko ajan ja vie samalla sovitulla rahalla mihin vain. Taulussa hotellin edessä taksitolpalla oli hinnat. Esim. maan 3. suurimpaan kaupunkiin, Puerto Plataan (70km) maksoi 100 USD koko taksi. Lähdimme aamulla, palasimme illalla. Se vei meidät kaikki nähtävyydet läpi(samat mitkä järjestetty retki menee) ja lisäks minne halusimme ja shoppailuaikaakin oli.
Tiet ovat huonokuntoisia joten auton vuokrausta ei ilmeisesti suositella.

OPASpalvelu oli hyvä, joka päivä hän päivysti hotellilla parikin tuntia ja muuna aikana sai soittamalla tai tektiviestillä vastauksen kysymyksiinsä. Ja niihin todella osattiin vastata ja homma hoidettiin mikä aina vaan olikin ongelmana.

Eli kaikin puolin mukava reissu kun menee "maassa maan tavalla"-periaatteella (eikä välitä buffeessa kiilaavista nälkäisistä =) usein kun piti juuri tarttua kauhaan edessä olikin selkä Koskenkorva-teksteineen =)). Vähän tuo aikaero (6h.) hölmistyttää. Kerroinpa vain nyt reissustamme kun kohteesta oli lähtiessämme niin monenlaista kirjoittelua ettei saanut käsitystä...

3

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sadekausi lähestyy

      Kiva kun kirjoitit kokemuksia, ja vielä positiivisia... Olemme lähdössä helmikuun lopussa dommareihin ekaa kertaa ja vähän on alkanut mietityttämään kun tuntuu monilla olevan todella huonoja kokemuksia paikasta.

      • 10

        Ei kannata lueskennella noita suuri äänisiä kitisöitä, jotka menevät sinne sadekaudella. Meidän loman aikana eli 28.1-13.2 ei ollut kuin yksi sadepäivä. Se on oma vika jos ei osaa katsoa milloin siellä keskimäärin sataa eniten. Tammikuussahan sataa keskimäärin 11,5 cm ja helmikuussa noin 3,3 eli helmikuu on toiseksi vähä sateisin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3693
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3065
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2271
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      13
      1433
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1259
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1136
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      961
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      941
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      935
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      922
    Aihe