Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Äidin työkaveri

Oli perjantain yö. Olin 17v. Äitini työkaveri oli tullut meille yöksi koska hänellä tehtiin remonttia kotona. Hän oli 27 vuotias Rita. Olimme menneet jo pari tuntia sitten nukkumaan, mutta minulle ei uni tullut. Muistelin illalla tapahtunutta tilannetta.

Olin tullut illalla kotiin aika myöhään. Ajattelin käydä suihkussa ennen nukkumaan menoa. Kun avasin kylpyhuoneenoven minua kohtasi sävähdyttävä näky. Rita oli tullut suihkuun ja ilmeisesti oli unohtanut lukita oven. Hän hieroi juuri shampoota hiuksiinsa, kun avasin oven. Edessäni näkyin noin 170 senttinen uhkea nainen todella suurine rintoineen. Hän painoi varmaan yli sata kiloa, päältäpäin arvioituna. Hänen ihonsa oli ihanan vaalea ja pehmeä. Hänellä oli täysin posliiniksi ajeltu pillu. Hän avasi sillmänsä ja katsoi hieman säikähtäneenä minua. Sanoin -Sori, ja suljin oven.
Nyt olimme jo asettuneet nukkumaan ja Rita nukkui olohuoneessa ja isä ja äiti ja minä omissa huoneissamme. Minulla seisoi kovana, enkä saanut Ritan uhkeaa vartaloa mielestäni.
Yhtäkkiä päätin, että annan eläimellisten vaistojen ottaa vallan itsestäni. Hiippailin varovasti olohuoneeseen. Olin täysin alasti ja munani sojotti komeasti pystyssä. Näin Ritan nukkuvan selällään t-paita päällään. Hänen valtavat rintansa nousivat ja laskivat hänen hengityksensä tahdissa. Yhtäkkiä han pyörähti mahalleen ja peitto luisui puoliksi hänen päältään. Erotin valkoiset alushousut hänen jalassaan.
En voinut kiimalleni enää mitään vaan laskeuduin alemmas. Painoin pääni hänen pyllyään vasten ja haistelin hänen tuoksuaan. Riitta ynisi jotain ja pyörähti takaisin selälleen ja avasi silmänsä. Nousin itse seisomaan Ritan vuoteen viereen. Rita katsoi vuoroin kasvojani ja vuoroin kivikovana seisovaa kulliani. Hän hymyili hieman. Hän pisti sormensa huulilleen merkiksi, että meidän pitäisi olla hiljaa. Isä ja äiti nukkuivat viereisessä huoneessa
Hän tarttui lihavalla kädellään kulliini ja veti minut luoksensa. Hän otti pikkuhousunsa pois ja painoi kasvoni haarojensa väliin. Pääni oli hänen valtavien reisien puristuksissa ja tunsin hänen pillunsa maun. Hän painoi kasvojani yhä itseänsä vasten samalla kun aloitin nuolemisen. Rita rupesi värähtelemään nautinnosta. Jatkoin tätä todella kauan ja Rita vääntelehti yhä enemmän ja enemmän. Yhtäkkiä tunsin kuinka hänen valtavat reitensä tärisivät pääni ympärillä ja hän valahti ihan veltoksi. Odotin vielä pitäkään tässä asennossa kunnes Rita veti minut päällensä. Painauduin hänen valtavia rintojansa vasten ja Rita antoi minulle pitkän kielisuudelman. Samalla hän ohjasi kullini sisäänsä. Ehdin ottaa vain muutaman työnnön kun laukesin hänen sisäänsä. Rita hymyili mulle vienosti. Hän työnsi minut jälleen pois päältänsä ja kääntyi kontilleen. Aloin nuolemaan takaapäin hänen pilluaan, mutta Rita nosti päätäni ylemmäs. Näin hänen punertavan rypyreiän silmieni edessä. Aloitin sen nuolemisen. Rita rupesi taas värähtelemään.
Rohkaisin tästä mieleni ja työnsin yhden sormeni hänen pyllyynsä. Rita kääntyi välittömästi pois ja katsoi minua jännästi. Hän ohjasi minut kontilleen vuoteelle. Kohta näin hänen ottavan käsilaukustaa kesikokoisen dildon. Hän otti sieltä myös jotain voidetta. Tiesin mitä tuleman pitää, mutta en osannut vastustellakaan tätä isokokoista naista. Enkä myöskään uskaltanut puhua mitään, ettei isä ja äiti pian heräisi.
Tunsin kuinka hän työnsi ensin rasvaamansa sormen pyllyyni. Se tuntui viileältä ja samalla tunsin jo kuinka supistajalihakseni venyivät. Hän rasvasi pyllyni huolella ja rauhassa. Kohta tunsin kuinka dildon kylmä ja metallinen kärki asettui pyllynreiälleni. Hän alkoi pikkuhiljaa työntämään sitä sisääni. Tuntui kuin halkeaisin, mutta en tehnyt elettäkään saadakseni häntä lopettamaan. Hän veti hitaasi ulos, ja minulle tuli tunne, kuin kakka tulisi. Hän työnsi taas sisään ja tälläkertaa vähän pidemmälle. Jälleen sama tunne kuin repeäisin. Hän jatkoi tätä kunnes dildo oli kokonaan neitseellisen peppuni sisällä. Hän otti kullini käsiinsä ja alkoi runkata minua samalla, kun dildo oli kokonaan sisälläni. Tilanne oli pervoudessaan niin kiihottava, että minulta lensi melkein samantien. Tunsin kuinka munani alkoi pikkuhiljaan veltostua ja siitä valui mälliä vuotelle. Dildo alkoi pikkuhiljaa tuntua tosi epämukavalta pyllyssäni. Rita vain kouri veltostuvaa kulliani ja mälliä valuvaa terskaani dildo oli yhä sisälläni. Vilkaisin ja näin kuinka Rita laittoi mälliset sormensa suuhunsa. Tämän jälkeen hän alkoi hieromaan klitoristaan kiimainen ilme kasvoillaan.
Samalla isän ja äidin huoneen ovi aukesi ja äiti astui olohuoneeseen...
36870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä sitten tapahtui? Liittyikö äitisi seuraanne??

Äänestä
  • _JAN_OA__N___________JA_TKO_AA:___

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fatlover kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu