taantuma?

Meillä on nyt 5kk vanha pentu ja on ollut jo pidemmän aikaa hyvin sisäsiisti meidän tämän hetkisellä ulkoillurytmillä. Tänään kuitenkin on tullut kahdet vahingot sisään ja niiden aikana on vieläpä kävelty, jotta leviää kivasti isolle alueelle ja nyt tuli toisista jopa osa omaan petiin. Mietinkin että onko ihan vaan vahinkoja vai jotain muuta. Millaisia kokemuksia muilla. Koiramme on siis uros.
6473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

toisille tulee, toisille ei. Kannattaa tsekata myös, ettei alapäässä tulehdusta, näillä säillä pennulle tulee helposti. Onko pissa kirkasta, haiseeko, onko sameaa, pinnistääkö koira sitä, jne. Esinahantulehdus voi olla myös.

Äänestä
  • Ihan kirkasta oli ja lähinnä tuntui että tuli niin ettei koira edes tajunnut pissaavansa kun käveli vaan ihan normaalisti ja samalla lorotti. Ja lähes hajutonta oli myös.

    Äänestä

  • Nita24 kirjoitti:

    Ihan kirkasta oli ja lähinnä tuntui että tuli niin ettei koira edes tajunnut pissaavansa kun käveli vaan ihan normaalisti ja samalla lorotti. Ja lähes hajutonta oli myös.

    Kannattais kiikuttaa pissanäyte lääkärille

    Äänestä

  • Nita24 kirjoitti:

    Ihan kirkasta oli ja lähinnä tuntui että tuli niin ettei koira edes tajunnut pissaavansa kun käveli vaan ihan normaalisti ja samalla lorotti. Ja lähes hajutonta oli myös.

    Meiän narttupennulla oli ensimmäisen 5kk:n aikana kolme virtsatietulehdusta..
    Sitten ne vain loppui.. En tiedä mahtoiko uimisella kesällä olla osuutta asiaan..

    Äänestä

  • ***? kirjoitti:

    Meiän narttupennulla oli ensimmäisen 5kk:n aikana kolme virtsatietulehdusta..
    Sitten ne vain loppui.. En tiedä mahtoiko uimisella kesällä olla osuutta asiaan..

    pentu voi myös huvittaa itseään juomalla, jolloin sillä on pissahätä useammin kuin oletatte, siispä ette tajua viedä sitä ajoissa ulos. juomista voi rajoittaa ja pennulle voi keksiä parempaa tekemistä kuin veden latkiminen. en usko että kirkas pissa on tulehdukseen liittyvää, varsinkaan jos sitä tulee ihan lammikoittain pikkutippojen sijaan.

    Äänestä

sen sanoo jo eläinsuojelulaki. Jos epäilet jotain koirassasi vie lääkäriin, älä kiusaa sitä vedensäännöstelyllä, vain naurettava ihminen tekee niin, kun ensin hankkii koiran ja sitten ei viitsi huolehtia siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nita24 kirjoitti:

Meillä on nyt 5kk vanha pentu ja on ollut jo pidemmän aikaa hyvin sisäsiisti meidän tämän hetkisellä ulkoillurytmillä. Tänään kuitenkin on tullut kahdet vahingot sisään ja niiden aikana on vieläpä kävelty, jotta leviää kivasti isolle alueelle ja nyt tuli toisista jopa osa omaan petiin. Mietinkin että onko ihan vaan vahinkoja vai jotain muuta. Millaisia kokemuksia muilla. Koiramme on siis uros.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu