Tämähän tästä elämästä vielä puuttuikin. Tänään diagnosoitiin sitten syöpä. Olo on aivan järkyttävä. Minkä helvetin takia murheet tuntuvat kasautuvan? Vuosikausia taistelin lapseni hyvinvoinnin eteen, ensin yritin kaikkeni saadakseni loppumaan hänen koulukiusaamisen. Sitten ns. koulunkäyntivaikeuksien (todellisuudessa lapsi pelkäsi kiusaajiaan eikä uskaltanut mennä kouluun) takia lapsi huostattiin huonoon sijoituspaikkaan. Sitten seurasi pitkä ja uuvuttava taistelu lapsen pelastamiseksi sijoituspaikasta ja huostan purku ja niin edelleen lapselle pitkät terapiat. Nyt kun lapsi on nipin napin täysi-ikäinen ja voi kokemaansa nähden hyvin, niin itse sairastun. Ironista kyllä, ensimmäinen ajatukseni oli että ONNEKSI lapsi on täysi-ikäinen... muutenhan hänet varmaan huostattaisiiin uudellen syöpäni takia. Väkisin tulee myös mieleen, että kenties syövän syntyyn on edesauttanut vuosien taistelu ja stressitila elimistössä.
Huolten
kasauma
8250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
varmasti, vuosien stressi vaikuttaa terveyteen, kun ei saa nukuttua eikä välttämättä syökään niin kuin pitäisi jos ollenkaan. Osa syövistä olisi ehkäistävissä ilman jatkuvaa stressiä. Voimia sinulle, kyllä syövistä parannutaankin, voimat se vie, mutta koita jaksaa, että näet lapsenlapsesi.
aina järkyttävää kuulla, ihan kuin lapsen kohtalossa ei olisi vanhemmalle kylliksi. Jo pelkkä lapsen kiusatuksi joutuminen on rankka paikka vanhemmalle, saati huostaanotto tuollaisen syyn takia. Kuvaa kuitenkin hyvin meidän lastensuojeluamme, joka jo vuosien ajan on hälytetty tilanteeseen kuin tilanteeseen ainoaksi avuksi, vaikka eivät muuta voikaan tehdä kuin huostaanottaa. Tiedän myös, mikä henkinen tuska vanhemman on läpi käytävä kun tietää sijaispaikassa tapahtuvasta lapsen huonosta kohtelusta, sitä on vaikea edes kuvata ulkopuolisille.
Voimia sinulle tähänkin rutistukseen, kyllä syöpä on parannettavissa, niin ystäväni ja oma äitinikin paranivati.
Yritä jaksaa raskaat hoidot, niin sinulla on vielä paljon onnellisia vuosia yhdessä lapsesi ja ehkä lapsenlapsienkin seurassa, kuten edellinen jo totesi.
niin surullista kuin se osaakin olla, mietin tässä hetken ja oivalsin että ainakin kolme sukupolvea kärsivät oman sukunsa vaikkapa vain yhden lapsen vuoksi joka on aiheettomin perustein huostaanotettu, kokee suurta surua ja vihaa koko sosiaaliviranomais toimintaa vastaan. Voi hyvinkin olla mahdollista että jopa jo neljäskin sukupolvi kärsii, koska tätä hulluutta on kestänyt jo reilu 20 vuotta ja aina pahenee ihmisten mieli järkkyy, työttömyys ottaa vallan jonka seurauksena varhainen työkyvyttömyys eläkkeellle joutuminen tai liian nuorena vakavaan sairauteen sairastuminen stressin aiheuttamana jonka sosiaaliviranomaiset ovat aiheuttaneet ties kuin monelle tuhansille isovanhemmille,vanhemmille, vauvoille,lapsille, ja nuorille. Kuinka moni on tämän huosta hulluuden seurauksena joku näistä päättänyt elämänsä koska ei enään ole jaksanut mieli valtaa taistella? Ajatuskin vain todellisesta määrästä hirvittää. Mikä ihme oikeuttaa sosiaaliviranomaisia tuhoamaan ihmiskunnan tai sairastuttamaan ihmiskunnan? Millä ihmeen oikeudella?? Mitä ihmettä he oikein hyötyvät? Tulee tunne kuin olisi saatana ottanut viranomaiset valtaansa, ja sen mukaan myös toimivat. Mutta missä on se jumalan voima ja rakkaus hänen lapsiinsa? Toivon hartaasti että se hyvyys vielä jonain päivänä voittaa pahan ja sairaan ahneuden.
Rukoilkaamme toistemme puolesta, yhteinen voimamme on suurin ase saatanaa vastaan.
maassa tuon diagnoosin vahvistumisen jälkeen, mutta taistelutahto elää. En todellakaan aikonut kuolla tähän syöpään, se nujerretaan. Meidän huostaprosessi kasvatti minua henkisesti niin kovasti, että en vähällä taivu. Silloin aikoinaan sanoin ylintä sossujohtajaa myöten, että periksi en anna niin pitkään kuin viimeisen hengenvedon olen vetänyt. Lapseni oli väärin perustein, mielestäni ne kiusantekijät kuuluisi huostata, viety kotiaan monta kertaa huonompiin olosuhteisiin enkä aluksi voinut uskoa todeksi toimintatapaa. Enkä uskoisi, että lapsiamme näin laillisesti nöyryytetään, heidän ihmisarvonsta poljetaan jne... ellei tämä olisi todellisuutta omalla kohdallamme. Turha tässä on koko tuota likaista tarinaa läpikäydä, mutta voitimme taistelun tuulimyllyjä vastaan ja niin tulen voittamaan taistelun tätä syöpääkin vastaan. Tuntuu vaan niin kohtuuttomalta, että vielä tämäkin piti tulla! Aioin tosiaan olla näkemässä sitten aikanaan lapsenlapsiani... huostaan väärin perustein viedystä lapsestani kasvoi mitä syvällsimmin ajatteleva ja erittäin empaattinen nuori aikuinen, jota ei enää pieni tuuli kaada. Hänestä tulee aikanaan varmasti upea äiti lapsilleen ja sen aion totisesti olla näkemässä.
Meillä oli kanssa lapset huostassa, nyt jo kotiutuneet taistelun jälkeen ym. ym. Kirjoittelin silloin tänne paljonkin. Nyt sitten vähän tämän kaiken jälkeen mieheni sairastui syöpään, kävi läpi rankat hoidot ja tällä hetkellä voisi sanoa että on hyvässä kunnossa. Vaikkakin ei vielä terveen papereita ole saanut, eli sairas vielä.
Kuitenkin uskon että kaikki stressi voi vaikuttaa asiaan, mutta kovaa taistelutahtoa nyt ylle.
Oli vaikeaa katsella rankkoja hoitoja ja niiden vaikutuksia, mutta kuten jo sanoin elämä hymyilee jo vähän:)
aikanaan vatsaleikkaukseen lapsen aiheettoman huostaanoton aikana, niin koville lapselle aiheutetut kärsimykset minulla ottivat. Olen hyvin herkkävatsainen ja vielä nykyisinkin sanon, kun esim. pelästyn jotain tai on muuten jotain ylimääräistä stressiä, että vatsaan alkoi koskea melkein samalla tavalla kuin lapsen huostan aikana.
Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, ei siitä mihinkään pääse. Mikä sen rankempaa vanhemmalle kuin nähdä lastaan pahoinpideltävän, ei tekoa lailliseksi saada, vaikka se kuinka on viranomaisten valtuuttamana tapahtunut. Ei näitä tapauksia tyhjäksi saada silläkään, että Perhehoitoliitto nappaa vuosittain jonkun huonosta kodista pelastetun nuoren mainostamaan, miten ihanaa oli päästä parempiin olosuhteisiin. Päinvastaisia kokemuksia on niin paljon, että ei näitä kukaan rehellinen ole enää vuosiin pystynyt peittelemään.
Oma lapseni sanoi vähän aikaa sitten, että ei tiedä, haluaako hän lapsia ollenkaan, koska hän ei kestäisi, jos lapsi napattaisiin hirveään lastenkotiin. Hän itse kun joutui hyvästä kodista niin hirveään sijaispaikkaan, että ei ollut tiennyt sellaista olevan olemassakaan. Kyllä nämä kokemukset traumatisoivat lapsen ihan varmasti pitkälle tulevaisuuteen, olen nähnyt sen omasta lapsestani, vaikka hänen terapiassaan on yritetty hoitaa huonoja huostakokemuksia. Parhaimmillaan kovat kokemukset tietysti vahvistavat lasta, antavat viisautta ja ymmärrystä, että ei ole joka tuulen heiluteltavissa. Mutta ei lasten kaltoinkohtelun silti ihan laillistettua silti tarvitsisi olla, kuten meillä nyt on; siis laillistettua silloin, kun tekijänä on viranomainen tai sijaishuolto.
Arvasinhan, että kyllä sinulla voimia löytyy tarvittaessa. Luin eilen aloituksesi ja suljin koneen samantein, kosketti kovin. Ulkoile ja pidä itsestäsi hyvää huolta kaikin puolin.
elämäsi ehkä kovimmassa ja pahimmassa taistelussa.
Onneksi maassamme on suhtkoht toimiva terveydenhuolto syövänkin osalta huippuhoitoineen ja muine tukipalveluineen.
Jaksamista.