Hämärtyvä ilta,
edessäni surujen silta.
Sitä kohti mä hiljaa astelen,
synkkää merta katselen.
En jaksa aina
ymmärtää,
tätä raskasta elämää.
Miksi tuska rintaa
puristaa,
enkö kokea saa mitään
lempeää?
Hiljaa mä huokaisen,
kohti ulappaa katselen.
Kylmä tuuli kasvoilleni
puhaltaa,
kyyneleistä turvonneita
kasvojani vilvoittaa.
Tunnen taas sen lähestyvän,
mun kauhean ystävän.
Yksinäisyys veneellään mua
kohti soutaa,
mukaansa masennukseen
noutaa.
Tunnen sen kylmät sormet
kaulallani,
tuskan viiltävän rinnassani.
En sitä karistettua mä
kannoiltani kai koskaan
saa,
se mua maailman
ääriin seuraa.
Ei mua luotu tähän
maailmaan,
kolkkoon, kylmään, ikävään.
Sekunnissa mä
päätän,
tuon hirviön mä
häädän.
Otan askeleen
eteen päin,
sit hetken mä mustaa
näin.
Vesi kylmä mua hellästi
syleili,
kehoani väsynyttä
kannatteli.
Mä meren hiljaiseen
hyräilyyn
uppouduin,
taakasta murheiden
vihdoin vapauduin.
edessäni surujen silta.
Sitä kohti mä hiljaa astelen,
synkkää merta katselen.
En jaksa aina
ymmärtää,
tätä raskasta elämää.
Miksi tuska rintaa
puristaa,
enkö kokea saa mitään
lempeää?
Hiljaa mä huokaisen,
kohti ulappaa katselen.
Kylmä tuuli kasvoilleni
puhaltaa,
kyyneleistä turvonneita
kasvojani vilvoittaa.
Tunnen taas sen lähestyvän,
mun kauhean ystävän.
Yksinäisyys veneellään mua
kohti soutaa,
mukaansa masennukseen
noutaa.
Tunnen sen kylmät sormet
kaulallani,
tuskan viiltävän rinnassani.
En sitä karistettua mä
kannoiltani kai koskaan
saa,
se mua maailman
ääriin seuraa.
Ei mua luotu tähän
maailmaan,
kolkkoon, kylmään, ikävään.
Sekunnissa mä
päätän,
tuon hirviön mä
häädän.
Otan askeleen
eteen päin,
sit hetken mä mustaa
näin.
Vesi kylmä mua hellästi
syleili,
kehoani väsynyttä
kannatteli.
Mä meren hiljaiseen
hyräilyyn
uppouduin,
taakasta murheiden
vihdoin vapauduin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.