Tunnustan itsekin että saatan hellitellä vauvaa liikaa. Mutta onko siitä jotain haittaa? Mies on perheestä jossa ei paljoa ole hellitty ja sen kyllä huomaa. Nyt kun vihdoin saan jotakuta helliä (mies kun ei moisesta välitä) niin hellin sitten aika paljonkin. Vauvasta on tullut sellainen, että ei nukahda kuin käteni poskellaan ja ihan vieressä kiinni.... ja mies valittaa että miksi sen tuollaiseksi opetan. Vauva on paljon sylissä ja silloin silittelen sitä ja pusuttelen poskia ja saa varmaan sata kertaa päivässä kuulla "äitin hieno rakas vauva...". Ja joka aamu herätessä ja illalla nukkumaanmennessä on hellittelyhetkiä. Mies pitää minua lähestulkoon sairaana. Olenko? Pilaanko lapseni jotenkin? Tuntuu että mitä enemmän hellin vauvaa, sitä julmemmin ja kovemmin mies sitä kohtelee. Siis ei tietenkään pahoinpitele tms. mutta on lyhytpinnaisempi eikä suostu vauvan vaatimuksiin.
Liikaa hellyyttä?
tiputii
13830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi hellyyttä pitäisi rajoittaa jotenkin?? Nukkumaanmeno on eri asia. Vähitellen kannattaa opettaa vauva nukahtamaan "itsenäisesti" mutta ei hellittelyä muuten tarvitse rajoittaa (paitsi jos vauva ilmaisee ettei halua kuten kääntämällä pään ja katseen pois ja vetäytymällä rauhoittumaan). Hellittelyä niin paljon kuin sierlu sietää muistaen vauvaa kunnioittaa ja hänen "yksityisyyttään" kunnioittaa eli vauvalle myös ne "lepohetket" ettei vauva koe hellittelyä tungettelevana. Mutta sen varmaan itsekin tunnistat kun vauvalla on se hetki että rauha on parasta mitä hänelle voi antaa.
Aivan samaa mieltä kuin edellinen! Ei vauvaa voi hellitellä liikaa!!!!! Mutta siinä myös samaa mieltä, että nukkumistilanteesta ei kannata tehdä ihan tuollaista, koska kun vauva kasvaa on todella vaikea saada häntä yksin nukahtamaan.
Mä tein tavallaan sen virheen, että nukutin vauvan aina sylissä. No 6kk tienoilla, kun kaikki kiinnosti meni syliin nukuttamiset sellaiseksi hulinaksi, että leikki vaan siinä äidin kanssa. Siinä sitten olikin opettaa nukahtamaan sänkyyn. Ihan selkeesti nukahti sänkyyn paremmin yksin kuin äidin syliin, jossa vain leikittiin. Mutta nyt ollaan jo paremmalla puolella. Nukahdetaan omaan sänkyyn, mutta monesti vieläkin äidin pitää olla läsnä. Nyt ikää 7,5kk. Ja poika osaa suukotella nykyään myös jo äitiään! Ihanaa....
Joten helli minkä kerketä, mutta vähennä ehkä vähän noissa nukahtamistilanteissa, jos haluat helpottaa arkeasi myöhemmin.
Samaa mieltä kuin jo vastanneet: liikaa hellyyttä ei ole olemassakaan.
Mitä ruokailuun tulee, niin se on kai kaksipiippuinen juttu. Minä kunnioitan lapsen haluttomuutta syödä, mutta meillä pieni onkin hyväruokainen ja saa vielä tissiäkin (vasta puoli vuotta mittarissa). Ehkä tilanne muuttuu, jos tulee huonon ruokahalun kausia eikä paino kehity kunnolla. Olen kuitenkin sitä mieltä että syödyn ruoan määrä ei ole kiltteys-, onnistumis- tai lojaaliusasia. Siis en halua nyt enkä myöhemmin viestiä lapselle, että hän olisi kiltti jos syö ( ja siis tuhma jos ei syö). Jos ei maistu niin OK, myöhemmin uudelleen. Mutta tämä siis vasta pienen kanssa kokeiltuna.
Samaa mieltä olen kokemuksen pohjalta. Jos liikaa "yrittää" noissa ruokatilanteissa niin siitä tulee stressaavaa vauvalle ja itselle. Meillä oli jakso kun ei ruoat maistuneet. Se oli sikainfluenssan jälkeen jonkun aikaa. Minullekin silloin neuvottiin että anna olla. Jos ei syö niin ei syö. Niinpä löysäsin suhtautumistani. Vauva päätti syökö ja paljonko syö. Vähitellen hänen ruokahalunsa palasi ja hän söi jopa reilusti. Tänään ei taas ruoat maittaneet. Aamiaisella ei mennyt lusikallistakaan, vain vettä. Pääruoista söi vain puolet tarjotusta ja illalla ei lusikallistakaan kummallakaan aterialla. No, huomenna varmaan taas syö enempi. Nyt on ollut kipeänä että ehkä se ruokahalu siitä on poissa. Eli en tosiaan pitkitä liikaa sitä ruokailutilannetta. Kyllä vauvan merkkejä oppii lukemaan. Sekin on vauvan kunnioittamista. Siis se, ettei tuputa eikä pakota sitä ruokaakaan. Yritän aina muutamaan kertaan, tarjoan väillä vettä koska välillä jano estää syömästä ja siihen auttaa vesi (maito kelpaa vain harvoin janoon). Janon hän ilmaisee itkulla jos tarjoaa ruokaa. Vettä saatuaan hän voi taas syödä hyvällä ruokahalulla. Jos ei niin sillä kertaa ruoka ei vaan maita...joko ei ole nälkä tai ruoka on vauvan mielestä "pahaa". Jos hän jättää lautaselle niin minä syön ne ruoat "maiskutuksen" kera ja vauvaa naurattaa joka kerta :).
se on miehesi, joka on omituinen, etkä sinä! Mitä tämäkin tarkoittaa: "Siis ei tietenkään pahoinpitele tms. mutta on lyhytpinnaisempi eikä suostu vauvan vaatimuksiin."
Aivan älytön ajattelutapa miehelläsi. Vauvan "vaatimuksiin" nimenomaan tulee ragoida ja niihin tulee vastata. Vauva on luonnostaan vaativa, jotta pysyisi hengissä ja saisi hyvää hoitoa. Vauvaa ei voi mitenkään hemmotella tai helliä liikaa. Ehkä kuitenkin esimerkiksi syliin nukuttaminen kuukausitolkulla ei ole kovin kannattavaa, koska siitä voi olla vaikea oppia pois. Mutta liikaa ei voi sylissä pitää tai pusutella ja helliä. On ikivanha (ja vääräksi todistettu!) ajattelutapa, että vauvan pitää antaa itkeä ja ei saa opettaa olemaan sylissä.
Tarkoitin tuolla miehestä sanomallani jutulla sitä että jos vaikka pitää syöttää vauva eikä se huolikaan ruokaa, mies ei sitten anna sitä. Minä taas yritän suostutella, lauleskelen jne. ja odottelen jos se innostuisikin syömään. Ja monesti syö sitten edes jonkin verran. Ja jos vaikka vauva hermostuu pukemisesta, mies pukee vauvan vaikka se kuinka itkee. Minä taas rauhoittelen ja hellittelen ja puen hitaammin ja enemmän vauvan ehdoilla. En muutenkaan "anna" vauvan itkeä vaan yritän heti kaikkea mahdollista että rauhoittuisi.
Siinä miehesi on oikeassa että voit vielä joutua aikamoiseen pulaan lapsen kanssa jos liikaa pelkäät itkua. Kyllä hänet voi ihan reilusti pukea reippaasti mutta hellästi. Ruokailussa minäkin käytän hyväkseni mm laulua jos ei satu olemaan vauvan lempiruokaa tarjolla. Reipas määrätietoinen ja rauhallinen toimintatapa on minun tapani suhtautua itkuun mm pukiessa. Koska se on protesti-itkua enemmän kuin hätäitkua (esim ulkovaatteita pukiessa lapsella voi ola kuuma ja siinä kannattaa vaan pukea reippaasti eikä pitkittää tilannetta) niin se ei vaadi samanlaista rauhoittelua kuin hätäitku vaan ihan vaan reilua määrätietoisuutta.
että miehet muutenkin on vähän, miten sen sanoisi.... kärsimättömämpiä vauvojen kanssa. Ehkä syy on siinäkin, etteivät he ole vauvan kanssa niin suurta osaa päivästä ja tunne vauvan tapoja niin hyvin. Ainakin meillä olen joutunut miehelleni sanomaan, ettei saa ihan heti lopettaa jos toinen ei syö, mutta tuputtaminenkaan ei ole järkevää.
Itkun "sietäminen" varmasti riippuu vauvan iästä. Ihan vastasyntynyt ja muutaman kk ikäinen ei vielä itke muuten vain ja tarvitsee paljon haleja ja pusuja. Meidän reilu 8kk taas osaa jo välillä "marista" ja marina unohtuu heti jos saa tekemistä tai löytää kiinnostavan roskan lattialta tms. Hänen marinaansa en yleensä heti ota kantaa, mutta jos muuttuu ihan itkuksi niin sitten sylitellään, toisinaan enemmän toisinaan vähemmän.
Kyllä minusta vauvaa pitää hellitellä niin paljon kuin voi. Meillä on vauva saanut olla paljon sylissä ja juuri joka ilta ja aamu istuskellaan sylikkäin ja rupatellaan, kutitellaan ja tutkitaan toisten kasvoja, varpaita, sormia.... Minusta on kauheaa kuunnella tuttavaani, jolla 2kk ikäinen vauva, kun hän syötön jälkeen pitää hetken sylissä ja laskee kehtoon "ettei se vain totu sylissä oloon". Minun mielestäni vauva-aika on tarkoitettu lähikontaktiin, niin kasvaa itsenäisiä ja turvallisuuden tunteen omaavia lapsia. Niistä nukkumistottumuksista jne. oppii kyllä sitten isompana pois, miksi tehdä nukkumisesta vauvalle pelottava asia, nukkuuhan sitä itsekin paremmin sen miehensä kainalossa :)
että vauva ei nukahda kuin käteni poskellaan ja ihan vieressä kiinni sykähdytti mua sydämestä.Mä sanoisin että jatka vaan sillä vauvasi saa turvaa ja läheisyyttä nukahtamishetkellä niin kuin kuuluukin.Ei se loppuelämää vieressä nuku:)
itsekin olen hellä äiti... tottakai terveen järjen rajoissa, eli kyllähän me vanhemmat säännöt luodaan ja valvoaan, että niistä pidetään kiinni.. mutta hellyys ja lähellä oleminen on ilmaista (!!!) , miksi säännöstellä sitä varsinkaan pienten vauvojen kohdalla? Kyllähän itsestänikin tuntuu hyvältä, kun saa olla lähellä rakasta aviopuolisoani tai halata ystävää tai perheenjäsentä. Ihan normaalia se on, ihmisen perustarve tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi.
Ihana kirjoitus :) Kiitos siitä.
No, minun vauvasta ainakin kasvaa sitten hellä mies :D
Edellisten kanssa samaa mieltä olen. Vauva ei voi liikaa hellyyttä saada, jos hän siitä selkeästi nauttii. Jos vauva alkaa ärsyyntymään liiasta hellittelystä, niin sittenhän sitä voi vähentää. Epäilen kyllä, että vauva hellittelystä ärsyyntyisi, vaikka hellittelisi ihan koko ajan. Toki sellaisiakin vauvoja varmaan on.
Jos vauva on oppinut tietyn nukahtamistyylin ja sinä sitä jaksat aina toteuttaa, niin mikäs siinä. Tietysti, jos alkaa tuntumaan siltä, että nukkumaanmeno alkaa mennä hankalaksi, niin kannattaa tyyliä muuttaa helpommaksi.
Vauvan helliminen ja pusuttelu on ihanaa. Joskus tuntuu, että halkeaa onnesta, kun pieniä pulleita poskia suukottelee :)
ei pientä vauvaa voi liikaa paijata mutta älä pidä lasta liian kauan vauvana. Olen nähnyt tapauksen jossa vielä puolitoistavuotiasta esim syötettiin pullosta kaikki maitoateriat sylissä kuten vauvaa pidellen. Saa kuulemma tarvitsemaansa läheisyyttä, tämä äiti sanoi. Ja leikitti tätä ainoastaan sylissään istuttaen ja yhdessä katsellen. Toki niin voi ajoittain tehdäkin mutta että AINA!! Kotona ja kylässä.
Nyt kolmivuotiaana tämä muksu saa hirveitä parkukohtauksia kun äiti menee esim vessaan ja päivähoitopäivät ovat todella vaikeita kun äiti vielä siinä ovella huutelee heippaa sen sata kertaa. Ei ole ollut koskaan esim. mummolassa hoidossa saati että yötä..
Eli ihan pienenä paijaa toki, luo lapselle turvallisuuden tunnetta mutta ajoissa ole järkevä ja anna lapselle mahdollisuus myös itsenäistymiseen. Ei sekään ehkä ihan hyvä ole että miehesi kohtelee kovemmin ja sinä paijaat minkä ehdit, kyllä ihan isä-lapsisuhteen takia isäkin voisi käsitellä nätisti ja paijata.
Olen itsekin perheestä jossa ei ole paijattu, ei halittu eikä suukoteltu saati sanottu että rakastetaan. Välit vanhempiini onkin aika kylmät, vaikeiden tilanteiden tullen ei osata puhua avoimesti ja tunteiden näyttäminen on melkein kiellettyä. Olen kokenut sen tunne-elämän ongelmana nuorena ja nyt aikuisena, en itsekään kovin oma-aloitteisesti pussaa ja hali. Sen kanssa on pitänyt ihan tehdä töitä sillä en halua että meillä on samanlaista kun kotona oli. Pusin kyllä omaa lasta ja hellittelen myös, se tulee jo luonnostaan mutta mieheni helliminen ei tulekaan ihan yhtä luonnostaan. Mutta toki en paapo lastani pilalle. Osaan asettaa rajat ja kurin myös ja viedä lasta hoitoon ja jättää sinne vaikka vähän protestoisikin. Ja joka kerta on hoidossa viihtynyt heti kun äiti on silmistä hävinnyt. Mielestäni se on vaan hyvä ettei pidetä liian pumpulissa.