Järki tuppaa lähdemään juuri näiden ituhippiperkeleiden takia. Tähän syynä on viimeisin ja jokin niin naurettava, että lähestulkoon itketti lukea sitä täyttä paskaa.
Teksti meni suunnilleen näin: "Mieluummin syön kaupasta ostettua lihaa kuin jonkun metsästämää koska silloin tiedän ettei eläimen tarvinnut kärsiä".
Sehän on suoranaisesti täyttä paskaa. Se joka uskaltaa väittää, että on eettisesti parempi ja ekologisempi ostaa kaupasta syötävät lihansa voi painua tunkiolle.
Mitä eettistä ja ekologista on naudassa ja siassa, jotka on kasvatettu tehotuotantolaitoksissa (turha tulla puhumaan luomusta, täyttä silmänlumetta sekin) ahtaissa ja jossain jopa kurjissa oloissa. Kun taas vertaa tätä tehotuotanto sikaa/nautaa esimerkiksi hirveen, joka saa juosta metsässä täysin oman itsensä herrana, vapaana, siihen asti kun sormi painaa liipaisinta.
Mitä jos te ituhipit alkaisitte pikkuhiljaa miettiä mikä on eettistä ja mikä ei? Ei metsästys ole huvin vuoksi tappamista. Se on joidenkin ammatti, kutsumus samalla tavalla kuin hammaslääkäri tai pankkivirkailija. Kun muutaman vuoden päästä saan opintoni päätökseen minusta on tulossa ammattimetsästäjä, ei välttämättä Suomessa, mutta ulkomailla.
On se mukavaa kun hirvikolareissa kuolee koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä jos niitä ei metsästettäisi tai ne tuhoavat puun taimet. Kun harventamattomat karhu ja susikannat alkavat etsiä ruokaansa lähempää ja lähempää ihmisten asutusta.
Siinä teille ajateltavaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.