katsastusasemien ryöstöhinta entistä vaikeampi saada asiakkailta. Oheisen tiedon mukaan ero Kajaanin ja Iisalmen hintojen välillä jatkuu edelleen niin suurena, että kannattaa kajaanilaisten käydä katsastamassa autonsa Iisalmessa tai vieläkin kauempana.
- Iisalmessa on tilaa vielä yhdelle katsastusasemalle, sanoo A-Katsastuksen asemapäällikkö Tarmo Kainulainen rakenteilla olevan aseman tiloissa.
Tommi Turunen
Marjahakaan avataan maaliskuun aikana uusi katsastusasema, mikä nostaa kaupungin katsastusasemien määrän viiteen.
Asemaa alkaa pyörittää A-Katsastus-ketjun tytäryhtiö Yksityiset K-asemat Oy. Uudelle asemalle siirtyy kaksi katsastusmiestä A-katsastuksen muista Iisalmen toimipisteistä.
Yhtiön Kivirannan ja Pitkälahden katsastusasemat jatkavat toimintaansa.
Katsastusalan kilpailu kiristyi Iisalmessa erityisesti viime keväänä, kun iisalmelaiset yrittäjät perustivat uuden aseman Marjahakaan.
Miksi taas uusi katsastusasema Iisalmeen?
A-katsastuksen asemapäällikön Tarmo Kainulaisen mukaan Marjahaka ja viitostien varsi on kaupungin kasvualuetta, joiden markkinoilla yhtiö haluaa olla mukana.
- Haemme lisää tehokkuutta. Kilpailun lisäännyttyä Iisalmessa meidän markkinaosuutemme on tippunut ja katsastajillamme on ollut vähemmän töitä. Nyt on vastaiskun aika.
Uudella asemalla katsastetaan vain kevyttä kalustoa.
- Uudella konseptilla voimme tarjota pysyvästi edullisemmat hinnat.
Uuden aseman perustaminen Marjahakaan vaikuttaa selvältä vastaiskulta viime keväänä perustetulle Marjahaan Autokatsastukselle.
Marjahaan Autokatsastuksen yrittäjän Jari Korolaisen mukaan uusi asema pyrkii kosiskelemaan heidän asiakkaitaan.
- Kansainvälinen ketju pistää nyt paikalliset pienyrittäjät ahtaalle. Isoja katteita uudessa kilpailutilanteessa ei jää kenelläkään. Kampoihin kuitenkin laitetaan hyvällä palvelulla ja edullisilla hinnoilla.
Kilpailun kiristyminen viime keväästä on laskenut katsastushintoja Iisalmessa jopa 40 prosenttia. Iisalmessa on tällä hetkellä Joensuun jälkeen Suomen edullisimmat katsastushinnat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Alkaa Kajaanissakin ilmetä merkkejä hintojen laskusta,jotain viikon mittasia tarjouksia.Moniko niistä hyötyy,harva.Iisalmi ja Joensuu pysyvästi edullisia,harvoin se oman auton katsastus sattuu sille parille Kajaanin tarjousviikolle.Ja kyllähän ne on pakostakin vähentyneet katsastusmäärät Kajaanissa,niin moni on katsastanut muualla.Eikä se ole tosiaankaan pelkkä hinta, miksi olen katsastanut muualla,se on PALVELU JA KÄYTÖS mitä saa muualla.Ei Kajaanissa.Valitettavasti hinnan lasku ei muuta katsastajien käytöstä.Ei muuten enää ole tarvinnu yhtään jännittää kun on käyny Iisalmessa ja Joensuussa käydessään katsasteleen,ihan eri meininki siellä.
katsastus vie meidät perikatoon.
Hintana on yksi tankkauskerta.
A-katsastuksen kannattaisi neuvotella S-ryhmän kanssa
bonussopimus. Ihmisethän maksaisi vaikka maltaita katsastuksesta
kun saisivat poonusta. Hinnalla ei silloin niin väliä.
kukahan se möi katsastustoiminnat. Kuka oli se viisas ministeri eikö kansa saa kuriin lahjottuja myyjiä. Eihä kukaan muuten olisi niin pöljä jos ei olisi ottanut lahjuksia.
ole laittelemassa vastaiskuasemaa Ketukallion alueelle?
Vastaisku, voi vee, taitaa alkaa olla pian pallo hukassa monopoliasemilla, kunhan Kajaaniinkin tulee aito, yrittäjävetoinen katsastusasema.