TUKIPERHE

Löytyisiköhän tätä kautta perhettä, joko esimerkiksi lapseton pariskunta tai suurempi perhe jossa muitakin lapsia, pääasia että vanhemmat olisivat sydämestään mukana, auttamisen halusta ja lapsirakkaita. Haluaisin perheen, joka voisi olla elinikäinenkin ystävä ja osana pienen poikani elämää, jos siis haluaisivat.

Kannattaako tätä kautta etsiä tukiperhettä? Sos.virastosta sanottiin, että jos löydän itse perheen, saisin sen paljon nopeammin. Jonotamme perhettä, mutta siihen voi mennä vuosia, koska lapseni on vasta vajaat puolitoista vuotias ja perheen yleensä saa vasta neljä vuotiaalle. Tarvitsisin tukiperheen kuitenkin kipeästi nyt, että jaksaisin paremmin. Asumme Helsingissä, olen totaaliyksinhuoltaja eikä minulla ole lähitukiverkkoa laisinkaan, siis yhtään sukulaista lähimaillakaan. Ystäviä on, mutta he eivät ehdi/ymmärrä/pysty auttamaan.

Poikani on aika hurmaava, mutta välillä temperamenttinen ja ns."vaativa" lapsi, melkoisen vilkas. Olisi meille molemmille niin hienoa, jos löytäisimme jonkun ihanan pariskunnan, joka haluaisi hoitaa ja kiintyä pieneen iloiseen poikaan ja auttaa väsynyttä äitiä.
20824
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen ajatellut tukiperhetoimintaa omalla kohdallani.Asumme kuitenkin niin kaukana,että ei onnistu tässä tapauksessa.Olen ollut yksinhuoltajana monet vuodet,joten tämä asia on lähellä sydäntäni.Minulla on ollut onni siinä,että tukijoukkoja on ollut ja lapsetkin sen verran eri ikäisiä,että on ollut siitäkin apuja.
Tällä hetkellä en varmaan jaksaisikaan ottaa huollettavakseni lasta,jolla on monia esim. alkoholin tai huumeiden aiheuttamia ongelmia,mutta vanhemman oman jaksamisen apuun olisin valmis,jos lapsi olisi terve,vaikka olisikin vilkas.

Äänestä
  • Hienoa että sinunkaltaisiasi löytyy, jotka haluavat auttaa muita! Toivottavasti itsekin olen jonain päivänä niin voimissani että voisin puolestani auttaa jotain toista.
    haluan vielä mainita tässä edellisen kirjoituksen johdosta, että lapseni on täysin terve. Olen totaaliyksinhuoltaja, minulla ei ole alkoholi/huume tms ongelmaa ollut ikinä. Olen vain väsynyt, 24/7 lapsen kanssa, ja tarvisin joskus hengäshdystauon. Lapseni on todella hyvin kehittynyt, lähti kävelemään 9.5kk iässä ja ollut aina motorisesti taitava ja vilkas liikkeissään, kiipeillyt jne. Kova menijä ja todella utelias ja tarkkaavainen ja haluaa olla mukana kaikessa toiminnassa. Tätä tarkoitin tällä "vaativuudella". Alkuajan koliikki ja yölliset valvomiset/heräilyt,allergiaepäilyt/tutkimukset,oman yksinjäämiseni käsittely jne jne ovat syöneet voimavarojani.

    Äänestä

  • Nikinemo kirjoitti:

    Hienoa että sinunkaltaisiasi löytyy, jotka haluavat auttaa muita! Toivottavasti itsekin olen jonain päivänä niin voimissani että voisin puolestani auttaa jotain toista.
    haluan vielä mainita tässä edellisen kirjoituksen johdosta, että lapseni on täysin terve. Olen totaaliyksinhuoltaja, minulla ei ole alkoholi/huume tms ongelmaa ollut ikinä. Olen vain väsynyt, 24/7 lapsen kanssa, ja tarvisin joskus hengäshdystauon. Lapseni on todella hyvin kehittynyt, lähti kävelemään 9.5kk iässä ja ollut aina motorisesti taitava ja vilkas liikkeissään, kiipeillyt jne. Kova menijä ja todella utelias ja tarkkaavainen ja haluaa olla mukana kaikessa toiminnassa. Tätä tarkoitin tällä "vaativuudella". Alkuajan koliikki ja yölliset valvomiset/heräilyt,allergiaepäilyt/tutkimukset,oman yksinjäämiseni käsittely jne jne ovat syöneet voimavarojani.

    että vanhempien pitää mainostaa lastaan (kuin markkinaeläintä) konsanaan, jotta saisivat heille kuuluvia palveluja.

    Haluaisin vielä kysyä nimimerkilta vastausta, millaisena hän kokee alkoholi - ja huuomeongelmien aiheuttamista vaikeuksista kärsivät lapset. Millaisia he ovat, kun heidät näin niputat?

    Ovatko eri tavalla vilkkaita, kuin "terve" hah! vilkas lapsi, vai mitä arvatenkin rouva, tarkoittaa.

    Pakko myöntää, että minua vähän harmittaa tuollainen ihmislasten niputtaminen.

    Minäkin voisin ajatella, että haluan suvaitsevaisen ja erilaisuutta kunnioittavan tukihenkilön lapselleeni. En karsinoita rakentavaa ja ulkopuolelle jättävää. Pelkäsiin lisäksi, jaksatko edes "terveen" lapsen kanssa.

    Äänestä

  • selityksiä vailla kirjoitti:

    Toivottavasti kukaan ei koe että "mainostan" lastani markkinaeläimenä. En edes tiedä onko yhtään järkeä kysyä täältä tukiperheistä....ehkä oli typerää laittaa koko viestiä. Olen vain varma että jossain olisi sellainen perhe/pariskunta, joka olisi meitä varten....en vain tiedä mistä heidät löytäisin! Ja uskon että kun löydän heidät niin ilo voisi olla molemminpuolinen, että heille olisi siitä paljon iloa että he saavat tutustua mun ihanaan lapseeni:) Ja mulle olisi siitä iloa, että jaksaisin paremmin kaiken hoitaa yksin kun saisin silloin tällöin pienen tauon ja omaa aikaa.

    En maninnut että lapseni on terve sen takia, että "terve" lapsi olisi jotenkin parempiarvoinen kuin erityislapsi. Koska tuossa kirjoituksessa manittiin alkoholi/huumeongelmat, halusin siksi kertoa että lapseni vilkkaudessa ei ole niistä kysymys. Että mun lapsellani ei siis ole mitään sellaisia oireita/ongelmia etteikö ihan tavallinen perhe hänen kanssaan pärjäisi. Enkä mä tiedä sitten että millä mittapuulla sitä vilkkautta mitataan, eikös nämä tän ikäiset kaverit ole usein aika meneviä. 13

    Äänestä

  • selityksiä vailla kirjoitti:

    että vanhempien pitää mainostaa lastaan (kuin markkinaeläintä) konsanaan, jotta saisivat heille kuuluvia palveluja.

    Haluaisin vielä kysyä nimimerkilta vastausta, millaisena hän kokee alkoholi - ja huuomeongelmien aiheuttamista vaikeuksista kärsivät lapset. Millaisia he ovat, kun heidät näin niputat?

    Ovatko eri tavalla vilkkaita, kuin "terve" hah! vilkas lapsi, vai mitä arvatenkin rouva, tarkoittaa.

    Pakko myöntää, että minua vähän harmittaa tuollainen ihmislasten niputtaminen.

    Minäkin voisin ajatella, että haluan suvaitsevaisen ja erilaisuutta kunnioittavan tukihenkilön lapselleeni. En karsinoita rakentavaa ja ulkopuolelle jättävää. Pelkäsiin lisäksi, jaksatko edes "terveen" lapsen kanssa.

    Uskon, että vastaaja pelkää ottaa vastuulleen fas-lasta, jonka hoito kehitysvammaisuuden vuoksi voi olla tosihaastavaa.

    Äänestä

  • öööööööööööööööööö kirjoitti:

    Uskon, että vastaaja pelkää ottaa vastuulleen fas-lasta, jonka hoito kehitysvammaisuuden vuoksi voi olla tosihaastavaa.

    mainita. Paljon enemmän on tukiperhettä vailla muita, kuin fas - lapsia. Otaksun.

    Äänestä

  • turhaa korostusta kirjoitti:

    mainita. Paljon enemmän on tukiperhettä vailla muita, kuin fas - lapsia. Otaksun.

    Valitettavasti tämä sijaishuollon yms. hullutus tuo mieleen rotuhygieenisiä ajatuksia tuon tuostakin. Onneksi sijais- yms- vanhemmat ovat sitä parasta kastia. Heillä on oikeus luokitella muita.

    Äänestä

  • selityksiä vailla kirjoitti:

    että vanhempien pitää mainostaa lastaan (kuin markkinaeläintä) konsanaan, jotta saisivat heille kuuluvia palveluja.

    Haluaisin vielä kysyä nimimerkilta vastausta, millaisena hän kokee alkoholi - ja huuomeongelmien aiheuttamista vaikeuksista kärsivät lapset. Millaisia he ovat, kun heidät näin niputat?

    Ovatko eri tavalla vilkkaita, kuin "terve" hah! vilkas lapsi, vai mitä arvatenkin rouva, tarkoittaa.

    Pakko myöntää, että minua vähän harmittaa tuollainen ihmislasten niputtaminen.

    Minäkin voisin ajatella, että haluan suvaitsevaisen ja erilaisuutta kunnioittavan tukihenkilön lapselleeni. En karsinoita rakentavaa ja ulkopuolelle jättävää. Pelkäsiin lisäksi, jaksatko edes "terveen" lapsen kanssa.

    En halua mitään niputella,mutta ihan tätä palstaa lukiessani olen ruvennut miettimään riittäisikö omat voimat sellaisiin tilanteisiin,mitä täällä kerrotaan olevan esim.FAS-lasten kanssa.
    Onhan se nyt vaan ihan tosiasia,että jos lapsella on erityisongelmia niin tilanne on eri kuin jos lapsi olisi terve.Vai voitko väittää,että on ihan sama,vaikka lapsi saa hallitsemattomia raivokohtauksia,on pahoja keskittymisongelmia,tarvii ihan jatkuvaa täyttä vahtimista ym.On mielestäni vaan ihan normaalia,että ihminen pohtii omaa onnistumistaan jonkun asian kanssa eikä tässä ole kysymys siitä,että muuten järjestelisin lapsia eriarvoisiksi.Jokainen lapsi on arvokas,mutta eiköhän tälläkin palstalla ole monen monituista kertaa huokailtu sitä,että on niin haastavaa.

    Äänestä

  • eikö ihmiskunta opi? kirjoitti:

    Valitettavasti tämä sijaishuollon yms. hullutus tuo mieleen rotuhygieenisiä ajatuksia tuon tuostakin. Onneksi sijais- yms- vanhemmat ovat sitä parasta kastia. Heillä on oikeus luokitella muita.

    Tukiperheet ja sijaisperheet ovat tavallisia perheita, jotka tekevät arvokasta työtä. Ja tukiperheen tarpeella ei ole mitään tekemistä huostaanoton kanssa. Olen tehnyt tätä tätä työtä yli kaksikymmentä vuotta eikä rotuhyginia ole kertaakaan tullut ajatuksiini. Lasten ja perheiden auttaminen on minun työtäni ja silloin tarvitaan tukiperheitä ja joskus ikävä kyllä sijaisperheitäkin.

    Äänestä

  • tähän vastaan kirjoitti:

    En halua mitään niputella,mutta ihan tätä palstaa lukiessani olen ruvennut miettimään riittäisikö omat voimat sellaisiin tilanteisiin,mitä täällä kerrotaan olevan esim.FAS-lasten kanssa.
    Onhan se nyt vaan ihan tosiasia,että jos lapsella on erityisongelmia niin tilanne on eri kuin jos lapsi olisi terve.Vai voitko väittää,että on ihan sama,vaikka lapsi saa hallitsemattomia raivokohtauksia,on pahoja keskittymisongelmia,tarvii ihan jatkuvaa täyttä vahtimista ym.On mielestäni vaan ihan normaalia,että ihminen pohtii omaa onnistumistaan jonkun asian kanssa eikä tässä ole kysymys siitä,että muuten järjestelisin lapsia eriarvoisiksi.Jokainen lapsi on arvokas,mutta eiköhän tälläkin palstalla ole monen monituista kertaa huokailtu sitä,että on niin haastavaa.

    kun rotuhygienisiä ajatuksia ja kirjoituksia alkaa näkyä. Näin se vaan on. Koskapa olette itse siellä "paremman kastin" puolella, on asiaa ehkä vaikea huomata tai myöntää.
    Silloin, kun saa tuon tuosta olla parempien arvosteltavana ja luokiteltavana, alkaa katsoa elämää toisesta vinkkelistä - ja inhoamaan luokittelua, eriarvoisuutta, halveksuntaa yms.

    Valitettavan usein sellaista kuulee sijaishuoltajien ja sossujen suusta - kirjoitettuna tai sanottuna. Jopa lapsia arvostellaan, kun heidän vanhemmillaan ei aivan kaikessa ole lykästänyt. Lapsia halveksitaan ja heitä pidetään ongelmallisempina, kuin ovatkaan. Olen itse vuosikaudet toiminut eri-ikäisten ihmisten kanssa; lasten ja aikuisten, sijoitettujen ja sijoittamattomien. En juuri omissa ympyröissäni voi sanoa, että sijoitetut lapset paljoa eroaisivat muista ihmisistä - kuten tälläkin palstalla annetaan jatkuvasti ymmärtää.

    Äänestä

  • be careful kirjoitti:

    Tukiperheeksi tai -henkilöksi alkavan on valvollisuus raportoida sossukoille lapsen ja perheen elämästä - ja säännöllisin väliajoin - otaksun - saadakseen palkkionsa.

    Olen kuullut, että joissain tapauksissa tukiperheelle on tullut huoli, josta syystä perhettä on alettu ahdistella ja uhkailla huostaanotolla.

    Tämä tiedoksi myös nikinemolle.

    Jos sinulla vaan on mahdollisuus saada tukihenkilö / hoitaja lapsellesi jotakin muuta, kuin sos.toimistoon kytköksissä olevaa kautta, käytä mahdollisuus.

    Itselläni on ollut viime vuosian muutama "ystäväperhe", joiden lapsia olen hoitanut tarvittaessa. Ja minun ei ole tarvinnut raportoida omista eikä tuttavaperheideni tilanteista yhtään kenellekään.

    Äänestä

  • tuesta huostaan! kirjoitti:

    ongelmainen joukko, vaan se koostuu IHMISISTÄ, joilla on keskenään paljon erilaisia ominaisuuksia.

    Mielestäni on jotenkin ajattelematonata aikuiselta sanoa, että kuka tahansa TERVE lapsi käy minulle tukilapseksi, muttei FAS - LAPSI. Mitäpä, jos joku lapsi tai nuori, jolla on tällaisia ominaisuuksia lukee kirjoituksia tältä palstalta. Oletko äippävai mikälie tyytyväinen?

    Keneen arvelet tekeväsi vaikutuksen luokitteluillasi. Jos minulla olisi lapsi, en häntä toisi lähellekään sinua. Onneksi ei ole ollenkaan - en haluaisi häntä tällaiseen maailmaan.

    Äänestä

  • aleksitymiako? kirjoitti:

    terveessä ruumiissa! heh, heh.

    Äänestä

  • tähän vastaan kirjoitti:

    En halua mitään niputella,mutta ihan tätä palstaa lukiessani olen ruvennut miettimään riittäisikö omat voimat sellaisiin tilanteisiin,mitä täällä kerrotaan olevan esim.FAS-lasten kanssa.
    Onhan se nyt vaan ihan tosiasia,että jos lapsella on erityisongelmia niin tilanne on eri kuin jos lapsi olisi terve.Vai voitko väittää,että on ihan sama,vaikka lapsi saa hallitsemattomia raivokohtauksia,on pahoja keskittymisongelmia,tarvii ihan jatkuvaa täyttä vahtimista ym.On mielestäni vaan ihan normaalia,että ihminen pohtii omaa onnistumistaan jonkun asian kanssa eikä tässä ole kysymys siitä,että muuten järjestelisin lapsia eriarvoisiksi.Jokainen lapsi on arvokas,mutta eiköhän tälläkin palstalla ole monen monituista kertaa huokailtu sitä,että on niin haastavaa.

    ymmärtää hyvin mitä tarkoitit! Tätä palstaa käyttää purkautumisareenanaan joku traumatisoitunut ja katkeroitunut henkilö, joka vastailee itse itselleen ja on viimeiset kuukaudet terrorisoinut lähes kaikki ketjut käytännössä lukukelvottomiksi. Tämän vuoksi hyvin harva sijaisvanhempikaan enää viitsii aktiivisesti kirjoitella, sillä lähes jokainen ketju nykyään kääntyy tämän yhden häiriintyneen yksinpuhelusessioksi, joilla ei sitten lopulta ole enää edes siteeksi tekemistä ketjun aiheen kanssa. Sinä jouduit nyt vain tämän katkerikon uhriksi. Ei kannata välittää moisesta :)

    Nyt jäämme vain odottelemaan katkerikon seuraavaa viestiripulia tämän viestin johdosta...

    Äänestä

  • jokainen normaali kirjoitti:

    niinkuin jokainen kunnon sijaisvanhempi on. Olen epänormaali ja -tavallinen. Tai sanoisinko erityinen.

    Teillähän on siellä Sosiaaliportissa - joka avautuu vain kauniille ja rohkeille, normaaleille ja tavallisille - kovin vilkas keskustelupiiri kuulemma.

    Äänestä

  • epänormaali kirjoitti:

    Yritän pysyä pois tältä palstalta. Joten olkaapa hyvä, ja käykäätte vilkasta keskustelua. Kaikkea hyvää teille.

    Äänestä

Ihanaa että uskalsit kysyä tukiperhettä. Olen itse sijaisäiti yh kaukana sukulaisista ja tutuille ei voi edes ajatella lasta hoitoon. Joten ymmärrän täysin ongelmasi. Olet nuori ja täytyy sinun päästä nuorten rientoihin. Ei kukaan jaksa jos aina on arkea. Toivon että saat hyvän auttavan perheen teille ja mikä parasta jos myös ystävät.
Onnea.

Äänestä
  • vieläkö tarvetta apuun?

    Äänestä

  • minä' kirjoitti:

    vieläkö tarvetta apuun?

    Olen jo melkein tippunut kärryiltä että mistä kaikesta tässä ketjussa oikein puhutaan. Mutta. En haluaisi uskoa että pyytämällä sosiaalivirastosta apua ja tukiperhettä, joutuisi viranomaisten hampaisiin ja lapsi otetaan huostaan jne. Jos siis ei ole syytä. Mutta täytyy myöntää että kyllä se viranomaispelko minussakin kytee. En tietenkään hakisi tukiperhettä sos.viraston kautta, jos mulla olisi sellaisia ystäviä/sukulaisia jotka voisivat auttaa. Mutta kun ei ole. Paria ystävääni, joilla on laaja ystävä/tuttavapiiri, olen pyytänyt pitämään korvat auki, josko löytyisi sieltä heidän tutuistaan joku perhe. Olisi tosi mukavaa, jos se perhe olisi jonkun kaverini tuttuja. Ja jos sen perheen löytäisi itse, niin ei tarvisi jonottaa niin kauan. Viraston kautta joudumme olemaan jonossa tosi pitkään, kun niitä perheitä ei yleensä aneta kuin 4 vuotiaalle ja siitä eteenpäin.

    Toivon että mun kans samassa tilanteessa olevat uskaltavat myös hakea apua. On aika hirvittävää jos apua ei saa lähipiiristä, eikä sitä uskalla huostaanoton tms. pelossa pyytää edes viranomaisilta. Mitä sitä sitten pitää tehdä? Väsyä niin, ettei enää pysty hoitamaan lastaan, sittenhän "ne" ainakin tulee varmasti ja vie lapsen. Itse rakastan lastani sen verran paljon, että teen kaikkeni hänen eteensä, ja kun minä jaksan hyvin,voi lapsikin hyvin. Olisi lapsen etu, jos saan joskus pienen tauon. Tukiperhe on siis haussa tästä syystä.

    On tosi järkyttävää lukea kuinka tukiperheet leimataan lapsenryöstäjiksi.
    Itse olen tukiperhe 3lle lapselle. Tulevat tänne kerran kuukaudessa viikonlopuksi.
    On totta että raportoin Pelastakaa lapset rylle joka vierailukerran jälkeen, mutta vain miten vierailu on sujunut, ja kuinka lapset "kotiutuu" vierailupaikkaan.
    Ei minulle ole tullut mieleenkään alkaa keksimään perheen muita asioita niihin raportteihin.
    Ja jos huomaan lapsissa (2 vilkasta pientä poikaa) jotain erikoista, niin ollaan kyllä vanhempien kanssa asiasta keskusteltu. (ei kyllä mitään hälyttävää ole ollutkaan, normi vilkkaita kaikkeen kerkiävää lasta)
    En todellakaan ole tähän hommaan alkanut perhettä vahingoittaakseni, vaan auttaakseni antamaan vanhemmille vapaata omaa aikaa. Ja nautin lasten kanssa touhuamisesta, lapsenmielinen kun osaan olla ja olen....
    Ja korvauksista, kyllähän tästä pela maksaa kulukorvausta, mutta jos rikastuminen on päämotiivi, niin ei kannata alkaa tukiperheeksi. Ei niillä korvauksilla rikastumaan pääse, kattaa kulut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nikinemo kirjoitti:

Löytyisiköhän tätä kautta perhettä, joko esimerkiksi lapseton pariskunta tai suurempi perhe jossa muitakin lapsia, pääasia että vanhemmat olisivat sydämestään mukana, auttamisen halusta ja lapsirakkaita. Haluaisin perheen, joka voisi olla elinikäinenkin ystävä ja osana pienen poikani elämää, jos siis haluaisivat.

Kannattaako tätä kautta etsiä tukiperhettä? Sos.virastosta sanottiin, että jos löydän itse perheen, saisin sen paljon nopeammin. Jonotamme perhettä, mutta siihen voi mennä vuosia, koska lapseni on vasta vajaat puolitoista vuotias ja perheen yleensä saa vasta neljä vuotiaalle. Tarvitsisin tukiperheen kuitenkin kipeästi nyt, että jaksaisin paremmin. Asumme Helsingissä, olen totaaliyksinhuoltaja eikä minulla ole lähitukiverkkoa laisinkaan, siis yhtään sukulaista lähimaillakaan. Ystäviä on, mutta he eivät ehdi/ymmärrä/pysty auttamaan.

Poikani on aika hurmaava, mutta välillä temperamenttinen ja ns."vaativa" lapsi, melkoisen vilkas. Olisi meille molemmille niin hienoa, jos löytäisimme jonkun ihanan pariskunnan, joka haluaisi hoitaa ja kiintyä pieneen iloiseen poikaan ja auttaa väsynyttä äitiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu