Saksa ei

elättäjiään, eikä julkaise maataloustukia.
Täällä suomessa suojellaan vain sosiaalitukia saavia, eikä mitään sosiaalitukia julkaista.
11273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

maajussilta peritä veroja. Saksalainen kuluttaja ei halua ruokahuoltoaan vieraan vallan armoille, aivan kuten ei suomalainenkaan kuluttaja.

Äänestä

onko niissä jotain salattavaa

Äänestä
  • mutta tietysti jos summat tulevat julkisuuteen niin voidaanhan niitä kysellä. Esimerkiksi Torniossa c3:lla 100 lehmän navetta saa vuosittain noin 125.000 euroa kansallisia omasta budjetistamme suoraan maksettavia tukia. Sehän oli kun ns "etelän miehet" eli yritteliäät maataloustuottajat täältä etelästä laskivat että tukipolitiikan takia kannattavin paikka on sijoittaa navetta Tornioon tai pohjoiseen kuitenkin. Suunnittelivat pohjoiseen 1.000 lehmän navettaa. Tuollainen navetta olisi saanut kansallisia budjetista maksettavia tukia noin 1.250.000 euroa vuodessa. Joka vuosi. Se on noin 1.000.000 euroa enemmän kuin vastaava navetta eteläisessä osassa saa. Mutta yrittäjien kannattavuuslaskelmat romahdutettiin kun tehtiin tukikatto eli maksimi eläinmäärä jonka jälkeen tukia ei enää tule. Näin varmistettiin että pohjoisessa nyt toimivat tilat saivat tavallaan rälssioikeuden tukiin ja estettiin suurten yksiköiden varaan rakennettuja yrittäjiä tulenasta tuonne pohjoiseen hyödyntämään noita tukia. Mutta onpaha vain taas yksi osoitus millaisia asioita väärin mitoitetut tukierot jotka eivät vastaa todellista olosuhde-eroa vaan vääristävät kannattavuutta aiheuttavat.

    Mutta tuohon saattoi mielestäni olla toinenkin syy tuohon tukikattoon. Imagopuoli. Jos olisi tullut yleiseen tietoon ja jos tuollainen navetta olisi perustettu niin varmasti olisi tullut yleiseen tietoon nuo pohjoisen tukisummat niin tukien maksajapuoli olisi saattanut ruveta kyselemään että "hei, onkos tämä nyt ihan OK?". Että tuollainen 50-70 lehmän helposti kahden ihmisen hoidettavissa oleva robottinavetta saa pohjoisessa noin 72.000 euroa tukia vuodessa. Joka vuosi. Kohtalainen kahden ihmisen palkka? Vastaava navetta etelässä saa tukia vain 20.000 euroa vuodessa eli ei edes yhden ihmisen palkkaa. Ja sitten ihmetellään että miksi etelässä karjat lopettavat ja pohjoisessa laajennetaan? Syyksi kyllä yleensä tarjotaan tätä juttua "etelän vetelistä" mutta laskutaitoisille tuo kannattavuuserokin lienee jonkunlainen syy?

    Äänestä

  • onko salattavaa kirjoitti:

    mutta tietysti jos summat tulevat julkisuuteen niin voidaanhan niitä kysellä. Esimerkiksi Torniossa c3:lla 100 lehmän navetta saa vuosittain noin 125.000 euroa kansallisia omasta budjetistamme suoraan maksettavia tukia. Sehän oli kun ns "etelän miehet" eli yritteliäät maataloustuottajat täältä etelästä laskivat että tukipolitiikan takia kannattavin paikka on sijoittaa navetta Tornioon tai pohjoiseen kuitenkin. Suunnittelivat pohjoiseen 1.000 lehmän navettaa. Tuollainen navetta olisi saanut kansallisia budjetista maksettavia tukia noin 1.250.000 euroa vuodessa. Joka vuosi. Se on noin 1.000.000 euroa enemmän kuin vastaava navetta eteläisessä osassa saa. Mutta yrittäjien kannattavuuslaskelmat romahdutettiin kun tehtiin tukikatto eli maksimi eläinmäärä jonka jälkeen tukia ei enää tule. Näin varmistettiin että pohjoisessa nyt toimivat tilat saivat tavallaan rälssioikeuden tukiin ja estettiin suurten yksiköiden varaan rakennettuja yrittäjiä tulenasta tuonne pohjoiseen hyödyntämään noita tukia. Mutta onpaha vain taas yksi osoitus millaisia asioita väärin mitoitetut tukierot jotka eivät vastaa todellista olosuhde-eroa vaan vääristävät kannattavuutta aiheuttavat.

    ja toisekseen ne on julkisia, kyse on sossutuista jotka on salaisia,12 miljardia eikä tarvi marjaan mennä.

    Äänestä

  • ruokaa.. kirjoitti:

    ja toisekseen ne on julkisia, kyse on sossutuista jotka on salaisia,12 miljardia eikä tarvi marjaan mennä.

    Ei sitten muita tukia eikö olis kohdallaan.

    Äänestä

  • onko salattavaa kirjoitti:

    mutta tietysti jos summat tulevat julkisuuteen niin voidaanhan niitä kysellä. Esimerkiksi Torniossa c3:lla 100 lehmän navetta saa vuosittain noin 125.000 euroa kansallisia omasta budjetistamme suoraan maksettavia tukia. Sehän oli kun ns "etelän miehet" eli yritteliäät maataloustuottajat täältä etelästä laskivat että tukipolitiikan takia kannattavin paikka on sijoittaa navetta Tornioon tai pohjoiseen kuitenkin. Suunnittelivat pohjoiseen 1.000 lehmän navettaa. Tuollainen navetta olisi saanut kansallisia budjetista maksettavia tukia noin 1.250.000 euroa vuodessa. Joka vuosi. Se on noin 1.000.000 euroa enemmän kuin vastaava navetta eteläisessä osassa saa. Mutta yrittäjien kannattavuuslaskelmat romahdutettiin kun tehtiin tukikatto eli maksimi eläinmäärä jonka jälkeen tukia ei enää tule. Näin varmistettiin että pohjoisessa nyt toimivat tilat saivat tavallaan rälssioikeuden tukiin ja estettiin suurten yksiköiden varaan rakennettuja yrittäjiä tulenasta tuonne pohjoiseen hyödyntämään noita tukia. Mutta onpaha vain taas yksi osoitus millaisia asioita väärin mitoitetut tukierot jotka eivät vastaa todellista olosuhde-eroa vaan vääristävät kannattavuutta aiheuttavat.

    Mutta tuohon saattoi mielestäni olla toinenkin syy tuohon tukikattoon. Imagopuoli. Jos olisi tullut yleiseen tietoon ja jos tuollainen navetta olisi perustettu niin varmasti olisi tullut yleiseen tietoon nuo pohjoisen tukisummat niin tukien maksajapuoli olisi saattanut ruveta kyselemään että "hei, onkos tämä nyt ihan OK?". Että tuollainen 50-70 lehmän helposti kahden ihmisen hoidettavissa oleva robottinavetta saa pohjoisessa noin 72.000 euroa tukia vuodessa. Joka vuosi. Kohtalainen kahden ihmisen palkka? Vastaava navetta etelässä saa tukia vain 20.000 euroa vuodessa eli ei edes yhden ihmisen palkkaa. Ja sitten ihmetellään että miksi etelässä karjat lopettavat ja pohjoisessa laajennetaan? Syyksi kyllä yleensä tarjotaan tätä juttua "etelän vetelistä" mutta laskutaitoisille tuo kannattavuuserokin lienee jonkunlainen syy?

    olisi löytynyt peltoa niin paljoa, mihin ne lietteet olisi ajettu, ehkä tällaisia ongelmia oli myös.
    Eikö ne tuottajahinnatkin ole niin alhaisia ja toisaalta kustannukset kalliimpia kuin Etelä-Suomessa. Pohjoisessa pystytään tekemään vain kaksi AIV-satoa kun taas etelässä kolme.

    Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä
  • kolmannesta aiv sadosta , alle puoleen jää paalit kolmannella kertaa , ja kustannukset syövät hyödyn.
    lisäksi on laatu jo niin huono , että ei kannata.

    Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kyykytä kirjoitti:

elättäjiään, eikä julkaise maataloustukia.
Täällä suomessa suojellaan vain sosiaalitukia saavia, eikä mitään sosiaalitukia julkaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu