Jatkokertomus

Aikojen alussa kirjoitin tänne avauksen "Löytäjä saa pitää" liittyen mahdolliseen löytökoirapalstailmoitukseen. Nyt otan rohkean askeleen eteenpäin ja kysynkin, millainen olisi ilmoituksesi treffipalstalla jos olisit epätoivoinen ja etsisit seuraa täältä netistä? Koska kysymys on hyvin intiimi katson aiheelliseksi kertoa oman tarinani ensi, siis millaisen ilmoituksen minä kirjoittaisin:

"Naista etsitään. Eduksi katsotaan että on lukenut Platonia, mutta ajatuksesi saavat olla Aku Ankasta. Tiedät kaiken rakkaudesta vaikkei käsityksesi olekaan Frommin teorioihin verrannollinen. Olet jumalaisen kaunis vaikka ulkonäkö ei merkitse mitään. Olet pitkä, hoikka ja naisellinen vaikka matemaattinen neroutesi pituusmittojen ja painon suhteen ei ylitä peruskoulun ala-asteen oppimäärää ja anatomian ja estetiikan tajusi on sarjakuvista opittua. Naisellisuuden käsiteesi perustuu siihen että Iines Ankka on nainen koska sillä on rusetti päässä. Ei sillä väliä millainen olet kunhan olet raitis ja tuot tullessasi ensitreffeille vain halvinta Alkon pullotetta jotta saat pääsi entistäkin sekaisemmaksi. PS. Ei haittaa jos ex-aviomiehesi *piip* kun ei kestänyt sinua. Nähdään pian, mäkin rakastan sua vaik ei olla edes nähty viäl …"
34792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Voipi käydä aika pitkäksi jos edes tuollaista etsit. :-)

Naiset eivät vaan ole erityisen sivistyneitä tai oppimishaluisia, olen huomannut,
Edes Dokkodo (mahtuu yhdelle A4-sivulle) ei oikein mene perille, saati sitten Sun Tzu:n sodankäynnin taito tai muutama muu perusteos.

Kaipa minä kertoisin että riittää että on reidet levällään aina kun tarvitaan ja hoitaa siivouksen, minä voin tienata rahat ja hoitaa ruuanlaiton. Erikoisbonus jos saa lapsen aikaan.

Äänestä
  • Laitakko kuule osoittees niin voiraan lähettää pumppattava parpara sulle, lisälaitteena voiraan laittaan sähköinen täyttöjärjestelmä ja lämmitin. Kun tutkimustyö Naisten johtamassa keinohedelmöitysinstituutissa on saatu loppusuoralle lähetämme sinulle myös koeputken ja keino emättimen siementesi mukahedelmöittämiseksi tuleviksi ohikulkeviksi heteromiehiksi.

    Sen verran vittuilen että tämän päivän aikana olet osoittanut taas miehen parhaat puolet tällä palstalla. Sinä olet itse asiassa hyödyllinen kun oikein markkinoit itseäsi väärissä paikoissa väärään aikaan olemalla väärässä. Tiesitkö että vuoteen 2030 mennessä Naiset valtaavat kaikki markkinat - megatrendi nääs - mutta silloin sinä oletkin jo hmm ja maailma pelastuu :)

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    Laitakko kuule osoittees niin voiraan lähettää pumppattava parpara sulle, lisälaitteena voiraan laittaan sähköinen täyttöjärjestelmä ja lämmitin. Kun tutkimustyö Naisten johtamassa keinohedelmöitysinstituutissa on saatu loppusuoralle lähetämme sinulle myös koeputken ja keino emättimen siementesi mukahedelmöittämiseksi tuleviksi ohikulkeviksi heteromiehiksi.

    Sen verran vittuilen että tämän päivän aikana olet osoittanut taas miehen parhaat puolet tällä palstalla. Sinä olet itse asiassa hyödyllinen kun oikein markkinoit itseäsi väärissä paikoissa väärään aikaan olemalla väärässä. Tiesitkö että vuoteen 2030 mennessä Naiset valtaavat kaikki markkinat - megatrendi nääs - mutta silloin sinä oletkin jo hmm ja maailma pelastuu :)

    Ymmärtääkseni en ainakaan päivään ja luultavasti viikkoon tai kahteen kommentoinut täällä mitään.
    Tai kuukauteen.
    Te vaan olette yhtä tylsiä kuin normaalit heteronaiset tai heteromiehet.

    Äänestä

  • Ardeahan ilmaisi olevansa "epätoivoinen".

    Se selittääkin jo niin monen monta asiaa.

    Äänestä

  • nim.im.erkki kirjoitti:

    Ardeahan ilmaisi olevansa "epätoivoinen".

    Se selittääkin jo niin monen monta asiaa.

    Kaikkihan te täällä olette epätoivoisia. Ardea taitaa olla vähiten epätoivonen teistä hän sentään uskaltaa sanoa suoraan totuuden. Sinäkin taidat olla kiinnostunut hänestä, mutta luulen että hän ei ole tippaakaan kiinnostunut sinusta.

    Äänestä

  • ohik. heteromies kirjoitti:

    Pointsit melkein oikeinpäin ;D

    Äänestä

  • ohik. heteromies kirjoitti:

    Kaikkihan te täällä olette epätoivoisia. Ardea taitaa olla vähiten epätoivonen teistä hän sentään uskaltaa sanoa suoraan totuuden. Sinäkin taidat olla kiinnostunut hänestä, mutta luulen että hän ei ole tippaakaan kiinnostunut sinusta.

    Mäkin oon kiinnostunut ! Mikä hinta ?

    Äänestä

  • ohik. heteromies kirjoitti:

    Kaikkihan te täällä olette epätoivoisia. Ardea taitaa olla vähiten epätoivonen teistä hän sentään uskaltaa sanoa suoraan totuuden. Sinäkin taidat olla kiinnostunut hänestä, mutta luulen että hän ei ole tippaakaan kiinnostunut sinusta.

    Oi kuinka somaa ! Ardeaa on tullut puollustamaan sen ihan oma heteromies ! Taidatte olla molemmat aivan väärällä palstalla, tää on LESBOILLE ONLY !

    Äänestä

  • ohik. heteromies kirjoitti:

    Kaikkihan te täällä olette epätoivoisia. Ardea taitaa olla vähiten epätoivonen teistä hän sentään uskaltaa sanoa suoraan totuuden. Sinäkin taidat olla kiinnostunut hänestä, mutta luulen että hän ei ole tippaakaan kiinnostunut sinusta.

    te tuutte tänne ? Pitäkää ardunne ja häipykää lähibaareihinne lipittämään kaljaanne ja tappelemaan keskenänne jostain noikin typerästä naikkosesta ! Ei me tarvita täällä ketään teistä !!!!

    Äänestä

Sinussa on jotain, jonka eläimet, lapset ja vanhukset huomaavat.
Olet väleissä exien kanssa.
Sinulla on halu muuttua, jos et ole sitä, mitä haluaisit.
Haluat kokeilla asioita, sensijaan, että tyrmäisit ne heti.
Olet ikuinen lapsi ja sydämessäsi on tilaa minulle.

Äänestä
  • "Sinussa on jotain, jonka eläimet, lapset ja vanhukset huomaavat."

    Harvinaisen kypsää ja asiantuntevaa, joten päätin kirjoittaa tähän tarinan. Eilen kävin suutarilla laitattamassa uudet korkolaput kenkiin. Siinä odottaessani tuli liikkeeseen nainen koiran kanssa. En kiinnittänyt naiseen kovin suurta huomiota vaikka hän oli pitkä ja hmm, mutta koira oli söpö. Koira oli levoton koska liikkeessä oli outoja voimakkaita liiman, palaneen kumin ja kenkärasvan tuoksuja. Kyykistyin koiran viereen ja ojensin käteni, rapsutin pehmoista turkkia ja katseemme kohtasivat. Koiralla oli kauniit tummat silmät jotka katsoivat minuun hiukan hätääntyneen kysyvästi: kuka sinä olet ja miksi olet minulle niin ystävällinen? Se lienee tottunut kiireisiin, totisiin, äänekkäisiin ohikulkijoihin joiden edestä sen täytyy kokonsa ja olemuksensa vuoksi väistyä.

    Lapsista tulee mieleen monta tarinaa. Paras niistä ehkä kolmivuotias poika jonka kanssa leikin lattialla. Poika tokaisi minulle: nämä ovat juuri sopivia leluja meidän ikäisille. Kaikki aikuiset hymähtelivät, hymyilivät ivallisesti tai nauroivat jutulle jälkeenpäin. Minä olin hyvin otettu ja onnellinen. Lapsi ei nähnyt eroa meidän välillämme, olin hänelle samankaltainen ja siis sopiva leikkikaveri. Lapsilla ei vielä ole asenteita joiden perusteella he erottelisivat tai jaottelisivat ihmiset ryhmiin. Jos pystyt asettumaan hänen kanssaan samalle tasolle olet samanlainen.

    Entä sitten vanhukset. Vuosia sitten olin kävelemässä kotiin päin kun tiellä edelläni käveli vanha mummo kauppakassia kantaen. Päätin tehdä päivän hyvän työn ja kysyin voinko auttaa? Mummo hätkähti ja katsoi minuun pelokkaana, mutta antoi kassinsa kannettavaksi. Kävelimme ehkä puoli kilometriä samaa matkaa, mummo oli silminnähden hermostunut eikä jutustelusta tullut mitään joten päätin olla hiljaa. Sitten kun tiemme erosivat hän riuhtaisi kassin minulta ja pakeni nopeasti paikalta. Yritin olla kohtelias ja tehdä hyvän työn, mutta vanha nainen pelkäsi minua. Minun kävi häntä sääliksi, tällaisessa maailmassako me elämme ja eräänä päivänä minä voin olla se mummo jolle joku nuorempi haluaa tehdä palveluksen. Tämän tapauksen jälkeen olen ollut varovainen hyvien tekojen suhteen. Kerran kaupan kassajonossa oli edelläni kaksi naista rollaattorien kanssa. Pidin kohtuullisen välimatkan, mutta sitten kun heidän tavaransa piti pakata kahteen kassiin menin auttamaan kassaneitiä. Toinen naisista katsoi minuun ja sanoin: no on sitä vielä hyviäkin ihmisiä olemassa. Katsoin häntä kysyvästi ja sanoin: onko?

    Tämän tarinan opetus on se että asenteet tarttuvat. Lapsella ei ole vielä asenteita muita kohtaan, joten hänen kanssaan voit olla tasavertainen ja tulla hyväksytyksi. Meillä aikuisilla ihmisillä ja jopa koirilla on asenteita jotka estävät meitä kohtaamasta tasavertaisina siitäkin huolimatta että kysymyksessä voi olla pyyteetön hyvä teko.

    En kirjoita pidempään, sillä saamani palautteen perusteella kirjoitan yleensäkin liian pitkiä juttuja. Eikä jutuistani edes pidetä täällä, joten päätän tarinan tähän.

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    "Sinussa on jotain, jonka eläimet, lapset ja vanhukset huomaavat."

    Sun jutuissasi on vain kaksi vikaa: ensin huomaa heti sen kuinka omakehu haisee, kuten tuossa jutussa yllä. Toiseksi läpi paistaa aina se kuinka vihaat muita ja pidät itseäsi parempana kuin muut.

    Siksi varmaan olet huomannut itsekin ettei sun jutuistasi monestikaan pidetä.

    Lopuksi löytyy sitten joku samanlainen pimpo joka aina sanoo tykkäävänsä susta.

    Mäkin pidän kärpäsistä sillä ne tuovat kesän, paskakärpäsetkin, omalla tavallaan.

    Äänestä

  • en pidä yhtään kirjoitti:

    vieläkään sitä sydämen sivistystä.
    Taitaa y-kromosomi kanittaa.
    Yritäks ajaa tätä meitin palstaa alas?

    Äänestä

  • ole löytänyt kirjoitti:

    vieläkään sitä sydämen sivistystä.
    Taitaa y-kromosomi kanittaa.
    Yritäks ajaa tätä meitin palstaa alas?

    niin kovin vaikeaa olla ...

    Äänestä

  • en pidä yhtään kirjoitti:

    Sun jutuissasi on vain kaksi vikaa: ensin huomaa heti sen kuinka omakehu haisee, kuten tuossa jutussa yllä. Toiseksi läpi paistaa aina se kuinka vihaat muita ja pidät itseäsi parempana kuin muut.

    Siksi varmaan olet huomannut itsekin ettei sun jutuistasi monestikaan pidetä.

    Lopuksi löytyy sitten joku samanlainen pimpo joka aina sanoo tykkäävänsä susta.

    Mäkin pidän kärpäsistä sillä ne tuovat kesän, paskakärpäsetkin, omalla tavallaan.

    Ardean jutuista, haukut sitä itserakkaaks jne.
    Mutta mitä se kertoo susta?Ja että lisäks haukut Ardean jutuista pitäviä pimpoiksi?Mitä se kertoo, häh?

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    "Sinussa on jotain, jonka eläimet, lapset ja vanhukset huomaavat."

    Harvinaisen kypsää ja asiantuntevaa, joten päätin kirjoittaa tähän tarinan. Eilen kävin suutarilla laitattamassa uudet korkolaput kenkiin. Siinä odottaessani tuli liikkeeseen nainen koiran kanssa. En kiinnittänyt naiseen kovin suurta huomiota vaikka hän oli pitkä ja hmm, mutta koira oli söpö. Koira oli levoton koska liikkeessä oli outoja voimakkaita liiman, palaneen kumin ja kenkärasvan tuoksuja. Kyykistyin koiran viereen ja ojensin käteni, rapsutin pehmoista turkkia ja katseemme kohtasivat. Koiralla oli kauniit tummat silmät jotka katsoivat minuun hiukan hätääntyneen kysyvästi: kuka sinä olet ja miksi olet minulle niin ystävällinen? Se lienee tottunut kiireisiin, totisiin, äänekkäisiin ohikulkijoihin joiden edestä sen täytyy kokonsa ja olemuksensa vuoksi väistyä.

    Lapsista tulee mieleen monta tarinaa. Paras niistä ehkä kolmivuotias poika jonka kanssa leikin lattialla. Poika tokaisi minulle: nämä ovat juuri sopivia leluja meidän ikäisille. Kaikki aikuiset hymähtelivät, hymyilivät ivallisesti tai nauroivat jutulle jälkeenpäin. Minä olin hyvin otettu ja onnellinen. Lapsi ei nähnyt eroa meidän välillämme, olin hänelle samankaltainen ja siis sopiva leikkikaveri. Lapsilla ei vielä ole asenteita joiden perusteella he erottelisivat tai jaottelisivat ihmiset ryhmiin. Jos pystyt asettumaan hänen kanssaan samalle tasolle olet samanlainen.

    Entä sitten vanhukset. Vuosia sitten olin kävelemässä kotiin päin kun tiellä edelläni käveli vanha mummo kauppakassia kantaen. Päätin tehdä päivän hyvän työn ja kysyin voinko auttaa? Mummo hätkähti ja katsoi minuun pelokkaana, mutta antoi kassinsa kannettavaksi. Kävelimme ehkä puoli kilometriä samaa matkaa, mummo oli silminnähden hermostunut eikä jutustelusta tullut mitään joten päätin olla hiljaa. Sitten kun tiemme erosivat hän riuhtaisi kassin minulta ja pakeni nopeasti paikalta. Yritin olla kohtelias ja tehdä hyvän työn, mutta vanha nainen pelkäsi minua. Minun kävi häntä sääliksi, tällaisessa maailmassako me elämme ja eräänä päivänä minä voin olla se mummo jolle joku nuorempi haluaa tehdä palveluksen. Tämän tapauksen jälkeen olen ollut varovainen hyvien tekojen suhteen. Kerran kaupan kassajonossa oli edelläni kaksi naista rollaattorien kanssa. Pidin kohtuullisen välimatkan, mutta sitten kun heidän tavaransa piti pakata kahteen kassiin menin auttamaan kassaneitiä. Toinen naisista katsoi minuun ja sanoin: no on sitä vielä hyviäkin ihmisiä olemassa. Katsoin häntä kysyvästi ja sanoin: onko?

    Tämän tarinan opetus on se että asenteet tarttuvat. Lapsella ei ole vielä asenteita muita kohtaan, joten hänen kanssaan voit olla tasavertainen ja tulla hyväksytyksi. Meillä aikuisilla ihmisillä ja jopa koirilla on asenteita jotka estävät meitä kohtaamasta tasavertaisina siitäkin huolimatta että kysymyksessä voi olla pyyteetön hyvä teko.

    En kirjoita pidempään, sillä saamani palautteen perusteella kirjoitan yleensäkin liian pitkiä juttuja. Eikä jutuistani edes pidetä täällä, joten päätän tarinan tähän.

    Hei Ardea C!
    Minä ainakin olen juttujasi kaivannut ja niistä pitänyt, joten älä lopeta kirjoittamista. Kai sinun älykkyytesi on liikaa suurimmalle osalle täällä kirjoittavista ja siksipä nuo rakkikoirat kimppuusi hyökkäävätkin.
    Jatka vain samaan malliin!

    en saa ollenkaan fiboja, että olisit lämmin ja empaattinen, sellainen mistä lapset, koirat ja vanhukset pitävät.. miten ihmeessä otit ja raiskasit tuon hienosti ilmaistun asian ja väänsit sen koskemaan sinua... olet jo kauan katsellut toisia alaspäin, tuijotellessasi vain omaan napaasi. nostat itseäsi toisia polkemalla. en tunne sinussa imhimillisyyttä, vaikka kuinka kirjoittaisit. ja kaiken lisäksi vielä nautit ja naureskelet siellä partaasi kun saat ihmiset kirjoittamaan sinulle, oli se sitten negatiivista tai jonkun peesaajan perseennnuolentaa.
    Hmm... niinkuin sen silloin niin kaunisti sanoi, ainut kolmas pyörä täällä olet sinä.

    Äänestä

  • notmytypeofbitch kirjoitti:

    Ajatuksesi ja juttusi on tosi hyviä. Jatka samaan malliin.
    Jos et olisi lesbo, niin mielelläni alkaisin seurusteleen sun kaas.

    Äänestä

  • "Sinulla on halu muuttua, jos et ole sitä, mitä haluaisit."

    Koska tuo kommentti on älykäs ja asiallinen ja nyt kun se ilkeä Arttu-bitch ei enää kirjoita narsistisesta itsestään täällä, kirjoitan tämän tarinan erään hänen ystävänsä puolesta. Olkoon hänen nimensä vaikka Whisper.

    Hän oli elänyt koko elämänsä saavuttaakseen sen mitä kaikki halusivat - omaisuutta, rahaa, ystäviä, arvovaltaa, kodin ja hiukan rakkautta. Toisinaan hän oli hyvin onnellinen, toisinaan taas onneton. Toisinaan tuntui siltä että kaikki oli mahdollista ja mahdottomimmat ja salaisimmatkin toiveet toteutuivat. Hän onnistui saamaan tavaroita joita halusi, hänellä oli rahaa toteuttaa toiveitaan, ystäviä joiden kanssa pitää hauskaa, häntä arvostettiin, hänellä oli monta kotia ja jopa satunnaisesti joku rakasti häntä hyvin paljon. Tavarat alkoivat menettää merkitystään, kaikkia toiveita ei voinut toteuttaa rahalla, ystävien kanssa oli hauskaa, mutta jokainen hauska loppui kivuliaaseen krapulaan. Arvostus alkoi muuttua painostavaksi vastuuksi ja hän huomasi että usein aivan väärät ihmiset arvostivat häntä ja hän joutui tekemään vääriä asioita ansaitakseen tämän arvostuksen. Väärien asioiden tekeminen johti siihen että oikeat ihmiset joutuivat kärsimään ja väärät ihmiset tulivat onnellisiksi. Yksikään koti ei enää tuntunut kodilta, hänestä oli tullut kiertolainen jolle ei ollut oikeaa paikkaa eikä aikaa. Kaikkialla hän oli muukalainen. Väärät ihmiset rakastivat häntä, ihmiset joille hän ei voinut antaa rakkautta, koska nämä olivat pahoja eivätkä ansainneet sitä. Ne hyvät ihmiset jotka olisivat sen ansainneet olivat niin väärin kohdeltuja, onnettomia ja lyötyjä että he eivät uskaltaneet tulla hänen luokseen eikä hän voinut löytää heitä koska nämä piilottelivat viemäreissä, roskalaatikoissa, suurien elementtitalojen pimeissä ikkunoissa ja siltojen alle kyhätyissä pahvitaloissa.

    Eräänä päivänä hän tutustui naiseen. Hän halusi jotenkin ilahduttaa tätä. Hän oli taas kerran lähdössä matkalle ja kysyi naiselta mitä tämä haluaisi tuliaiseksi. Nainen oli täydellinen, sen osoitti hänen vaatimattomuutensa, nainen ei halunnut kauniita tai kalliita tavaroita, ei nainen halusi jotain aivan muuta. Sillä matkalla hän on vieläkin ja aika näyttää onnistuuko hän koskaan toteuttamaan tuon täydellisen vaatimattoman naisen toiveen ...

    Äänestä

  • notmytypeofbitch kirjoitti:

    en saa ollenkaan fiboja, että olisit lämmin ja empaattinen, sellainen mistä lapset, koirat ja vanhukset pitävät.. miten ihmeessä otit ja raiskasit tuon hienosti ilmaistun asian ja väänsit sen koskemaan sinua... olet jo kauan katsellut toisia alaspäin, tuijotellessasi vain omaan napaasi. nostat itseäsi toisia polkemalla. en tunne sinussa imhimillisyyttä, vaikka kuinka kirjoittaisit. ja kaiken lisäksi vielä nautit ja naureskelet siellä partaasi kun saat ihmiset kirjoittamaan sinulle, oli se sitten negatiivista tai jonkun peesaajan perseennnuolentaa.
    Hmm... niinkuin sen silloin niin kaunisti sanoi, ainut kolmas pyörä täällä olet sinä.

    koskaan ymmärtänyt tätä tapaa tällä palstalla arvostella itse kirjoittajaa.Onko se siinä että kyseinen henkilö/henkilöt ovat avoimesti omia itsejään ja myös avaavat rohkeasti omaa elämäänsä?

    Aina joku on vuorollaan tulilinjalla!
    Jokatapauksessa tykitettävänä on joku näistä kukin vuorollaan;

    Enimmäinen sija on jo pitkään pysynyt Catsylla,
    sitten Peppitossu tulee hyvänä kakkosena.
    Kolmantena on ollut Ardea C.
    Joskin nyt Ardea uhkaa viedä ykkös sijan, koska Catsy on pitkään pysynyt hiljaa ja Peppitossukin on hieman maitohapoilla.

    Äänestä

  • Syanidi kirjoitti:

    ketäs muita, turhautuneet lesbot (joilla on oma elämä), täällä haukkuisivat,parjaisivat / samaistuisivat?

    Kun Lesbolla on paha olla, niin on hyvä että hänellä joku jota lyödä ja arvostella ;)

    Aina ei jaksa olla itse puolustuskannalla tai koittaa pitää jonkinlaista keskustelua "muka" täällä yllä.On tämä niin kuollut palsta jo ja ihmettelen mitä minäkin täällä roikun vaan.
    Keskustelunaiheet näkee kun vilkasee ketjua alaspäin.Näkee mitä seurataan ja minne kommentoidaan eli toisin sanoen herätään.

    Jossain vaiheessa tämä palsta oikeasti pohti,auttoi ja antoi vertaistukea kanssasisaruksille.
    muutama provo, tukkanuottanen ja kansa lakosi pois.
    kukapa sitä viitsii aikaansa tuhlata tällä tasolla.Sori

    Enkä nyt pistä itseäni minnekkään kategoriaan ,vaan pähkäilen itsekkin, kuinka tylsäksi on jutut (ei pelkästään minun) muuttunut.Sitten kun joku kirjoittaa asiaa, vähintäänkin joka toinen alentuu kommentoimaan "mä en tykkää susta kun..." kommenteillaan.Oikeasti kantaa ottavat vastaukset jäävät paskanjoukkoon.

    piristyksenä A ja C

    mut mua se ei haittaa, antaa tulla vaan lunta tupaan.

    Rakastetaan toisiamme!!!!!

    Äänestä

  • Peppitossu kirjoitti:

    Noinhan se on, mutta mä jaksan uskoa tän palstan uuteen nousuun vielä.Onhan niin ennenkin käynyt.Kun tässä ollaan polvia myöten taaperrettu paskassa aikansa niin ehkäpä tänne eksyy uusia vanhoja keskustelijoita ja jotain miellyttävääkin asiaa löytyy(pieni kysymysmerkki?).
    Vai hukutaanko kaikki kaulaa myöten siihen itteensä...Prkl.

    Katellaan ja rakastellaan;) Suukko sulle Peppitossu!

    vaikka oonkin myrkkyä,kuten sinäkin, niin taidampa moiskautta takasin!!!

    WUff= ei haukku haavaa tee

    Äänestä

  • Minä pidän. kirjoitti:

    Ardean jutuista, haukut sitä itserakkaaks jne.
    Mutta mitä se kertoo susta?Ja että lisäks haukut Ardean jutuista pitäviä pimpoiksi?Mitä se kertoo, häh?

    En ole edellinen kirjailija, vastaan silti.
    Minusta on kuitenkin ihmeellistä, että tietyt henkilöt saavat noinkin paljon negatiivista kommenttia itsestään. Täytyyhän siihen olla jokin syy !!!!

    Kuten sanotaan: ei savua ilman tulta. Kuten myös: Syyt ja seuraukset !

    Kun ottaa järjen käteen, osaa tyhmempikin laskea yhteen yksi plus yksi ... plus jälleen yksi ja taas yksi. Näissä tapauksissa Ardea saa syyttää vain itseään. Ei muita.

    Äänestä

  • Ajattelin vain kirjoitti:

    on varmaan antanut monelle pakit ja nyt nämä naiset ovat katkeria. Se on varmaan yksi syy ja seuraus!

    Äänestä

  • ei edellinen kirjoitti:

    on varmaan antanut monelle pakit ja nyt nämä naiset ovat katkeria. Se on varmaan yksi syy ja seuraus!

    Tuo oli ilmiselvästi päivän paras VITSI ! Puhu vain itsestäsi. Tai ... ehkäpä puhutkin.
    Mua ei ainakaan kiinnosta tuollainen repostelija pätkääkään.

    Äänestä

Hei, olen käynyt kerran oopperassa. Tykkään taiteesta, osaan lukea ja pystyn etenemään kahdella jalalla ja nelijalkaisestikin tilanteen niin vaatiessa. Alkoholi ole ole minulle ongelma, juon sen pois mahdollisimman nopeasti. Lempiviinini on dooris tai miten se nyt kirjoitetaan. Osaan katsoa televisiota, tiedän miten teatteri kirjoitetaan, musiikkia olen kuullut radiosta, joten olen kultturelli persoona.
Olen ihan oikeasti lesbo vaikka taustalla onkin onnellinen pitkä hyvä avioliitto, olen tosi avoin ja kerron kaiken mitä olen muita kuullut, osaan lääppiä ja minulla on kohonnut seksuaalisuuden tarve. Etsin naista ihan tosissani. Olen tosi kaunis ja minulla on hyvä vartalo. Kukaan ei ole koskaan moittinut ja tulijoita olisi ollut.

Äänestä

mä olen ihan myyty!
alan heti lukemaan Platonia, jos kohta en enään muista olenko sen jo ahminut,dementiani nääs.Käykö Freud / Shake/Tolstoi/Lakitieto ja Armas J. Pulla?
Aku Ankoista voisin (myös Asterixit, Ui) vaikkapa pitää pienen tietokisan.Iines on hot!Real woman, kuten inäkin vaikka ei aina uskois.
Sääriä piisaa, joten aijajai caramba, mulla on pitkät argentiinalaistangon askeleet.wannabe 177.
Painoa ehkä vielä liikaa,väärissä kohdissa, mutta pahimmasta on jo jumpattu pois.Tosin Ardea keksii keinot, sen uskon ,) köh.
Raitis en ole,aviomiestä ei ole koskaan ollut .
minäkin sua!

Äänestä
  • ** tais olla tasan Yksi **

    Äänestä

  • Nyt on nopeasti kipitettävä suutariin ja vaihdettava uudet liukkaammat kantalaput korkkareihin! On venyteltävä kuin kissa notkistaakseen jäykät jäsenensä, putsattava korvat jotta kuulisi bandoneonin jokaisen rytmikkään soinnun, tutkiskeltava argentiinalaiset taivutukset ja otteet sekä harjoitettava äänihuulensa pehmeään kuiskaukseen - senhora bailarino romântico …

    http://www.youtube.com/watch?v=3839UcxiMGQ

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    Nyt on nopeasti kipitettävä suutariin ja vaihdettava uudet liukkaammat kantalaput korkkareihin! On venyteltävä kuin kissa notkistaakseen jäykät jäsenensä, putsattava korvat jotta kuulisi bandoneonin jokaisen rytmikkään soinnun, tutkiskeltava argentiinalaiset taivutukset ja otteet sekä harjoitettava äänihuulensa pehmeään kuiskaukseen - senhora bailarino romântico …

    http://www.youtube.com/watch?v=3839UcxiMGQ

    tämä on aikas rauhallista menoa mutta..sinnepäin!

    http://www.youtube.com/watch?v=VetAAOkrQkU

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    Nyt meni yöunet ... päiväunet jatkuvat.

    hohhoijaa. Miksi ihmeessä jotkut ihmiset täällä haukkuvat niin hanakasti ja syyttävästi kirjoittajien persoonia,aivan kuin tuntisivat nämä oikeasti... Menee maku käydä enää tällä palstalla ja kirjoittaa mielipiteitään. Kiva kun on jotain kirjoitettu joskus oikeasti ajatuksella eikä vain pelkkää "vittu sä oot niin tollanen typerä blaa blaa" jne. eikä mitään oikeaa sanota kuitenkaan. Mutta heteromiehet saisivat ihan oikeasti häipyä täältä,miten se ei jo mene kaaliin!

    Äänestä

on vähentynyt elämästäni. Olisiko sinulla jaettavaksi, kasvatettavaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ardea_C kirjoitti:

Aikojen alussa kirjoitin tänne avauksen "Löytäjä saa pitää" liittyen mahdolliseen löytökoirapalstailmoitukseen. Nyt otan rohkean askeleen eteenpäin ja kysynkin, millainen olisi ilmoituksesi treffipalstalla jos olisit epätoivoinen ja etsisit seuraa täältä netistä? Koska kysymys on hyvin intiimi katson aiheelliseksi kertoa oman tarinani ensi, siis millaisen ilmoituksen minä kirjoittaisin:

"Naista etsitään. Eduksi katsotaan että on lukenut Platonia, mutta ajatuksesi saavat olla Aku Ankasta. Tiedät kaiken rakkaudesta vaikkei käsityksesi olekaan Frommin teorioihin verrannollinen. Olet jumalaisen kaunis vaikka ulkonäkö ei merkitse mitään. Olet pitkä, hoikka ja naisellinen vaikka matemaattinen neroutesi pituusmittojen ja painon suhteen ei ylitä peruskoulun ala-asteen oppimäärää ja anatomian ja estetiikan tajusi on sarjakuvista opittua. Naisellisuuden käsiteesi perustuu siihen että Iines Ankka on nainen koska sillä on rusetti päässä. Ei sillä väliä millainen olet kunhan olet raitis ja tuot tullessasi ensitreffeille vain halvinta Alkon pullotetta jotta saat pääsi entistäkin sekaisemmaksi. PS. Ei haittaa jos ex-aviomiehesi *piip* kun ei kestänyt sinua. Nähdään pian, mäkin rakastan sua vaik ei olla edes nähty viäl …"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu