Meillä on jo Melissa, Minttu, Timjami ja Basil. Yrttien nimet siis kaikilla lapsilla. Nyt tuli tyttö ja nimeksi tulee Tilli Raisa Maaria. Eli yrttilinjalla jatketaan. Mitä mieltä valitsemastamme tiestä?
Olen täältä lukenut, että jotkut ainakin antavat marjojen nimiä lapsilleen, olenpa jonkun Mangonkin bongannut. Joten kai meitä on muitakin, jotka haluamme lapsellemme antaa nimen toisella lailla :)
Olen täältä lukenut, että jotkut ainakin antavat marjojen nimiä lapsilleen, olenpa jonkun Mangonkin bongannut. Joten kai meitä on muitakin, jotka haluamme lapsellemme antaa nimen toisella lailla :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis käy ihan ok nimistä.Itse en tosin pidä niminä noista.
Tillistä vaan, että mä olisin ajatellut sitä pojan nimenä.Saksassa on Till pojan nimi.Miten olisi ollut Rosmariini?Salvia?
Meirami?
kysyn vaan että oliko nyt kyseessä lapset vai yrttitarhan suunnittelu kesää varten?
Minun mielestäni ihmisellä voisi olla ihmisen nimi eikä ruoka-aineen nimi. Mausteet, hedelmät, marjat... mitä vielä? Kalalajit: siika, silakka, lohi? Kyljys, potka, paisti?
Ei millään pahalla!
Yksi nimi perheessä, esim.Minttu ei vielä ole kummallinen, mutta jos on pakkomielle saada koko yrttitarha niin se kyllä epäilyttää.
Tai ehkä ne on opastekyltteinä tai kukkakeppeinä plantaasilla.. Tässä Tillit---> "hei, minä olen Tilli ja tästä saralta löytyy tilli. Voitte poimia tarpeittenne mukaan.."
Sen niminen koira on tutullani.
Ei Tilliä tytölle.
Eikö mieluummin (Per)Silja tai Vanilla ?
maustenimi Rose (pippuri).
Tunnen muutaman Tilli-nimisen kissan. Niille nimi sopii paljon paremmin kuin pienelle kivalle tytölle.
Kaverini tytön nimi on Tilli. On nyt neljä vuotias. Nimihaun mukaan Suomessa on kastettu Tilliksi kuusi naista vuoden 1920 jälkeen. Ei kuitenkaan yhtään miestä. Jos erikoisen haluaa... Minusta oikein suloinen nimi.