metsästäjät!!! Eli älkää julkisesti jakako kuvia tai videoita metsästyksestä/ampumisista/itsestänne/aseistanne eri foorumeilla.
Tottakai on mukava jakaa muistoja ja tapahtumia metsästyksistä muille kanssa harrastajille mutta nykypäivän toiminta/laki säädännöt menee enemmän ja enemmän siihen suuntaan että aseet valtiolle syyllä millä hyvänsä ja kohta riittää pelkkä kuva (vaikkakin laillinen tapahtuma) tekemään sinusta yhteiskunnan "kouhopään" koska toiminta on mennyt siihen näiden ikävien väkivalta tapausten puitteessa että maassamme valmistellaan perustuslain ylittäviä uusia lakiesityksiä aseettoman valtion perustamiseen diktatuurisella pohjalla.
Valtion tapa on kansan hysteriaan aina nojaten tehdä esineestä vaan ei asiasta syyllinen. Teillä hallussa oleva esine on se mitä päättäjät ei hyväksy vaikkakin te ajatuksellisesti olisittekin täydellisesti järjellä ajattelevia ihmisiä.
Mielestäni paras tapa säilyttää harrastuksemme metsästys ja urheiluammunta on se että yhdestäkään näihin liittyvästä asiasta ei julkisesti puhuta mitään sillä media on se suurin paha ja mediahan ei myy jos ei ole vakavaa asiaa tarjottavana.
Jos kolarissa loukkaantunut hirvi lopetetaan ampumalla ei se ole uutinen mutta jos salapyytäjät (ei metsästäjät) ampuu hirven on se jo otsikon arvoinen tyyliin kaikki ampuu salaa ja kaikilta luvat pois.
Ajatelkaapa näin jos nämä todella ikävät ja älyttömät koulu ampumiset olisi suoritettu kiväärillä tai haulikolla mikä olisi metsästyksen tilanne nyt. Haulikot olisi pannassa ja kiväärit uskomattoman älyttömän tehokkaina välineinä varmaan enään ainoastaan puolustusvoimien käytässä eli metsästys olisi loppunut jo pelkkään välineen valintaan kouhopään osalla.
Nyt tällaisia "lelu pyssyjä" ollaan jo kieltämässä luolakoira miehiltäkin kun ne on niin "kamalia joukkotuho aseita".
Ohi mennen menee siinä samalla kaikki käsiaseet näistä "kevyistä" ysi millisistä neljäviisnelosiin kunhan ei näitä kamalia kakskakkosia vaan ikinä saa kukaan. Perusteluina se että "kukaan ei tarvi aseita" "kenenkään ei tarvitse ampua mitään maalitaulua" on yhtäkuin niin että sanoisin "kenenkään ei tarvitse pelata jalkapalloa eikä kenenkään tarvitse pelata jääkiekkoa" KOSKA minä en siitä PIDÄ OLLENKAAN!
Helppoa.
Mistä ei pidetä se kielletään.
Kysynkin asiasta ohi sellaisen että kuka tai ketkä kannustavat tupakoinnin täyskieltoa suomeen? No tupakoimattomat. Onko se heiltä pois jos joku tieten tahtoen asian tietäen tuhoaa keuhkonsa. Kuka haluaa kieltää keppanan sunnuntai myynnin? No täys raitis ihminen. Ei vaikuta hänen elämään koska "MINÄ en pidä oluen nauttimisesta niin silloin ei kukaan muukaan"
Maamme tapa on nykyään se että MINÄ MINÄ MINÄ mutta ei muut joten ME ME ME metsästäjät pelataan jatkossa emme ole olemassa säännöllä mutta ei silti anneta näille asiasta tietämättömille sitä valtaa ja hyvänolon tunnetta meidän harrastuksen lyttäämisestä vaan kova kovaa vasten. Keskustelen jatkossa asiasta metsästävän henkilön kanssa eduskunnan päättävissä elimissä ja yritän herättää keskustelua näistä hätävarjelun laki esityksistä joilla ei ole mitään muuta hyötyä kuin 300 000.n ihmisen harrastuksen ja mielen pahoittaminen. Eikö näiden ihmisten arjen hyvinvoinninkin puolesta olisi valtiolle halvempaa keskittyä muutamien kansalaistemme mielenterveyden asialliseen ja täydellä panostettuun hoitamiseen kuin esineen helppoon syyllistämiseen?

Vastaukset 12
Vanhimmat
juuri näin on,pitäisköhän meidän hesan ulkopuolella asuvien ruveta vaikka vaatimaan raitiovaunujen täys kieltoa,koska sattuu silloin tällöin raitsikka kolaeita ?
"metsästäjät!!! Eli älkää julkisesti jakako kuvia tai videoita metsästyksestä/ampumisista/itsestänne/aseistanne eri foorumeilla."
Eli tunkekaa vaan pää pensaaseen niinkuin ennenkin. Sillähän ne asiat ratkeavat.
Minkä takia autoharrastajat voi postata kuvia autoistaan mutta jos aseharrastaja tekee samaa niin on riski että todetaan sopimattomaksi alalle.
oma asia mitä tekee tai lähettelee nettiin. Jokainen sen näkee että valtio tekemällä tekee syitä aseettomaan valtioon ja pelkkä netissä oleva kuvakin saattaa riittää nykyään luvan peruuttamiseksi. Tiedoksi vaan että seurannassa ovat kaikki täysin rehelliset aseharrastajat myös. Pelkkä aseen piippujen puhdistaminen ikkunan ääressä kaupunki alueella sai poliisipartion liikkeelle ja syyn lupien uudelleen tarkasteluun. Syy se on tämäkin.
Ketään ei voi kieltää kuviensa laittamisesta nettiin sillä jokaisella autoharrastajallakin varmaan on intoa tuoda harrastepiireissä julki toimintaansa mutta autoa ei nähdä samana pahana kun asetta. Mutta helpompi olla antamatta mitään julkista kuvaa harrastuksestaan ennenkuin maahan saadaan taas jonkinlainen järki tässä aseasiassa.
Järki ei mediassa odottamalla lisäänny, sitä on ihan turha jäädä vartoomaan. Kansa tekee oman tulevaisuutensa. Jos valtaapitävät eivät ole sen tulevaisuuden kanssa yhteensopivia niin ne menee sitten vaihtoon. En hetkeäkään usko että mörkö menee ohi työntämällä pää pensaaseen. Mörkö täytyy kohdata silmästä silmään ja vetää sitä tukevasti turpaan.
Nyt on poliisilaitoksilla paljon sellaista materiaalia mikä on tullut sisäasiainministeriöstä ohjeeksi asepolitiikkaan. Näistä päiväkäskyistä osa on täysin lakiin perustumattomia ja näin päätöksestä valittava voittaa jutun. Sanon nyt tämän vielä kerran: Älkää hyvät aseharrastajat hyväksykö mielivaltaa ja lakiin perustumattomia päätöksiä. Ei poliisi mikään jumala ole joten valittakaa päätöksistä. Ihan jokainen joka kohtaa arveluttavia perusteluita vaikka aseen pois ottamisessa. Jos minulta vietäisiin ase pois sen perusteella, että facebookissa on pari asekuvaa niin valittaisin siitä viimeiseen oikeusasteeseen myötä ja tekisin jutusta julkisen. Luottakaa enemmän oikeuslaitokseen kuin poliisiin. Politikot ovat painostaneet ministeriötä tekemään lakiin perustamattomia myllykirjeitä. Valittakaa päätöksistä. Uhoaminen ei kannata, mutta nöyristelemällä menettää lopulta kaiken.
on se että hyväksytään kaikki mielivaltaisetkin asiat pienellä mutinalla mutta kämpillä kavereiden kesken möykätään ja pistetään hallitus uusiksi.
Jos ja kun jossain vaiheessa minultakin vaikka sitten vahinko ylinopeuden taltioiduttua peltipoliisiin ollaan viemässä aseita valitan asiasta loppuun asti ja todellakin teen asiasta julkisen. Samaa pyydän jokaiselta. Silloin vasta nähdään että aselaki hysteria on kuin supikoiran hätäpaska ilman järjen hiventäkään. Paitsi että supikoiorallakin on enemmän järkeä.
kuullut jo sitäkin että jotkut ase/metsästys harrastajat eivät enään uskalla hakea lääkkeitä/apua sairauksiinsa peläten leimatuksi tulemista tai pelkoja harrastuksensa menettämisen puolesta erinäisiin keksittyihin syihin vedoten. Kyllä tässä asiassa jo mennään niin pahasti yli että meidän kaikkien harrastajien on nostettava meteli oman vapaa aikamme puolesta. Jos pari asiaa voi pilata 650 000 ihmisen harrastuksen niin pahasti ollaan suossa.
Yhtään vasta vikinää en kuuntele että "eihän meidän rehellisten tarvitse olla huolissaan". Ei niin mutta voi se rehellinenkin töpeksiä. Ajaa vaikka ohituksessa ylinopeutta ja vaikka kuinka olisi pyhimys riittää siinäkin nykyään syy aselupien tarkasteluun.
Jos nämä ovat perusteet vapaa ajan rankaisemiseen niin samat säännöt kaikille harrastuksiin katsomatta. Viedään sitten vaikka siltä golfin pelaajalta välineet valtiolle tasa arvoa noudattaen asioissa tai toinen mahdollisuus että tehdään laki asiat järjellä ajatellen.
No, järki käteen!
Ei mistään ylinopeuksista aseluvat lähde.
Myös ei mistään vuosia vanhoista rikkeistä, näinhän uutisoitiin.
Olihan tässä palstalla tuo yksi, joka kertoi että oli aika tuore rattijuopumus ja harrastus jatkui, kai nyt poliiisilaitoksilla on siis joku yhteinen linjaus?
Asiaan liittyneeseen uutiseen.
Suorat lainaukset:
"Pelkkä rikoksesta epäily tai liikennerikkomus ei johda mihinkään"
"Jääskeläisen mukaan kovin vanhat synnit eivät aselupaharkintaan vaikuta, sillä kyse on yleensä pari kolme vuotta vanhoista tuomioista. "
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/12/tuhannet_aseluvat_saatetaan_peruuttaa_1229898.html
Eli ei nyt mennä överiksi.
Kyllä nyt lääkäriin pitää mennä jos tarvis on.
Suomalaiset on varmaan maailman ainoa kansa joka hyväksyy kaikki kiellot ja kyykytykset vaikka menisi kuinka hulluksi. Naurattaa kun kaikki menee läpi suomalaisille.
" Eli älkää julkisesti jakako kuvia tai videoita metsästyksestä/ampumisista/itsestänne/aseistanne eri foorumeilla."
Olkaamme rohkeita ja julkistakaaa kuvia ja videoita, mutta hieman harhauttaen.
Seuraavassa videossa olemme viime syksynä lähdössä eräälle salaiselle lammelle sorsastamaan. Kokeilemme vain asetta ensin. Harhautuksen vuoksi puhumme ruotsia ettei meitä tunnista videosta.
http://www.youtube.com/watch?v=fwJmJOaP7YE&feature=related
Kuvien julkaisu netissä on täysin edesvastuuton teko varma tapa päästä lööppeihin julkaista kuva kaadetusta hirvestä mikä kauheinta niin susi tai ilvesksestä ja jos vielä tautalla on hajonnut perhe olet selvästikkin ongelma tapaus