Taasen oli

"kuningas" alkoholi..
--
Mies surmasi kaksi miestä Kontiolahdella

Mies tappoi kaksi miestä teräaseella ravintolaillan jälkeen Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa. Surmatyöt sattuivat sunnuntain vastaisena yönä epäillyn asunnossa, jonne miehet olivat siirtyneet jatkoille.

Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta henkirikoksesta noin kolmen aikaan aamuyöstä. Asunnosta löytyi kaksi puukotettua, jotka elvytyksestä huolimatta menehtyivät ennen sairaalaan pääsyä.

Poliisi epäilee kahdesta taposta kontiolahtelaista vuonna 1979 syntynyttä miestä. Rikoksen tutkinta jatkuu kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Surmien syystä poliisi on vielä vaitonainen.
--
Olisi jo syytä puuttua erittäin voimakkaamin alkoholin anniskeluihin ja alkon aukioloaikoihin...
2559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tehdä poliisille ja muille viranomaisille töitä:
...
Pullo hajosi miehen päähän Kainuuntiellä

Mies sai pullosta päähänsä riidan seurauksena Kainuuntiellä, Kuhmon keskustassa. Uhri sai haavan päähänsä.

Pahoinpitely tapahtui lauantaina 13. helmikuuta kello yksi aamuyöllä.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle, kun vuonna 1987 syntynyt kuhmolainen mies löi vuonna 1988 syntynyttä kuhmolaista miestä pullolla päähän Kainuuntiellä sijaitsevan ravintolan edustalla.

Pahoinpitelijän antama isku oli ollut niin voimakas, että osuessaan uhrin päähän pullo oli hajonnut ja lyönnistä oli tullut verta vuotava haava.

Poliisista kerrotaan, että pullolla lyönyt joutui selvittelemään loppuyön päätään Kajaanin pääpoliisiaseman suojissa.
...
Lisää poliiseja Kuhmoon!!!

Äänestä
  • Sekoja riittää , uhrien asemasta olisi kaikesta tärkeintä keskustella

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syynä kirjoitti:

"kuningas" alkoholi..
--
Mies surmasi kaksi miestä Kontiolahdella

Mies tappoi kaksi miestä teräaseella ravintolaillan jälkeen Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa. Surmatyöt sattuivat sunnuntain vastaisena yönä epäillyn asunnossa, jonne miehet olivat siirtyneet jatkoille.

Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta henkirikoksesta noin kolmen aikaan aamuyöstä. Asunnosta löytyi kaksi puukotettua, jotka elvytyksestä huolimatta menehtyivät ennen sairaalaan pääsyä.

Poliisi epäilee kahdesta taposta kontiolahtelaista vuonna 1979 syntynyttä miestä. Rikoksen tutkinta jatkuu kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Surmien syystä poliisi on vielä vaitonainen.
--
Olisi jo syytä puuttua erittäin voimakkaamin alkoholin anniskeluihin ja alkon aukioloaikoihin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu