Olemme iässä jolloin useimmilla meistä on erilaisia parisuhteita takanaan. On seurusteltu, kihlauduttu, menty naimisiin. On erottu, on jääty yksinhuoltajiksi, leskiksi. Kaikilla parisuhteen osapuolilla on tietty virallinen nimi. Poikaystävä/tyttöystävä, naisystävä/miesystävä, kihlattu, aviomies, avomies, puoliso, ukko/akka, mies/vaimo x-mies, X:sä jne.
Onko sinulle väliä miksi kukin puolisoaan/ystäväänsä nimittää?
Onko iällä merkitys siihen kuinka ollaan kiinni perinteisissä?
Ärsyttääkö sinua, jos joku poikkeaa opitusta kaavasta ja käyttää mielestäsi väärää nimitystä rinnalla kulkijastaan?
Onko sinulle väliä miksi kukin puolisoaan/ystäväänsä nimittää?
Onko iällä merkitys siihen kuinka ollaan kiinni perinteisissä?
Ärsyttääkö sinua, jos joku poikkeaa opitusta kaavasta ja käyttää mielestäsi väärää nimitystä rinnalla kulkijastaan?
Vastaukset 36
Vanhimmat
pitää puhua, muuten ei väliä. En halua kuunnella, jos joku moittii partneriaan. Itse kutsuin aviomiestäni miehekseni, nykyistä kumppania sulhoksi.
Tuosta aloituksesta jäikin pois tuo sulhanen nimitys, joka sinulla on kivasti muokkautunut sulhoksi. Käytätkö nimitystä myös täällä netissä sillä täällähän tartutaan hyvin äkkiä nimityksien väärin asetteluun, ei niinkään livessä.
Nimityksiä ja lempinimiä on hyvin paljon. Minulle on viimeaikoina huomauteltu ikään kuin närkästytty tavastani nimittää Peteriä miehekseni. Minusta tuntuu pöljältä kirjoitettuna tekstinä esim. kihlattuni tai sulhaseni tai miesystäväni. Olen nyt muutaman kerran yrittänyt totutella, vaan ei oikein luonnistu.
Tämä huomauttelu on tullut 60 ja 70-palstoilla ei muualla.
Miksiköhän se ärsyttää joitakin?
Ehkei nyt ärsytä, ihmetyttää enempikin kun avoparit puhuvat anopeista, appiukoistaan jotka tulevat vasta pariskunnan yhteiselonsa virallistuttamisen jälkeen.
Samoin avokeistaan käyttävät puoliso nimeä.
Avoliitossa asuvat ovat verrattavissa avioliitossa eläviin esim. tukea, eläkettä jopa työttömyyspäivärahaa hakiessaan ym, eli siinä ovat tasavertaisia, mutta virallisesti he eivät ole toistensa puolisoita.
Tämä olisi hyvä tietää avoparien, mikäli kuolema puuttuisi kuvioihin. avokilla ei ole mitään saatavaa kuolleen omaisuudesta mikäli ei keskinäistä testamenttia ole tehty. Aviopuolisolla on.
Toinen on maksellut asuntolainaansa ja toinen elättänyt vuosikausia, - eron tai kuoleman koittaessa hyvä kun saa omat tavaransa :/ Näin on laki, se paperi jäi tekemäti !
Täältä S24 löytyy palstoja, ne ovat raskaita jopa lukea, saati hänelle jolle se on tapahtunut.
hankinta papereissa on molempien nimet, omaisuus on yhteistä, kuin myös velkakin vastaavassa tapauksessa.
Hyvä näkökulma taitaa olla itikan pieru tuulessa tämä oma jeesusteluni kun ottaa huomioon mitä voi todella tapahtua kun lähdetään lakia tulkitsemaan. Anoppia ja appi on tosiaan hyvin yleinen nimitys avopareilla toisen vanhemmista.
Lapseni kutsuivat minua etunimelläni kun olivat pieniä, nyt he kutsuvat äidiksi.
Juu, siihen velkakirjaan pitää myös olla merkitty molempien nimet, selittely ei sitten tosipaikan tullen auta.
Kävin vilkaisemassa ja lukemassa mielipiteitä tuossa kahveeta odotellessa. Kovin on monet yksiviivaisia, eli JOS on niin tehty ta jne...rakkaus on sokea , usein jo iäkkäimmilläkin, eipä niin laskellella kuka mitäkin, entä jos ei ole kuitteja näyttää...aiempaa jälkipolvea ei vähääkään kiinnosta oletko ostanut tuon sohvan, laajakaista tv:n , pyykkikoneen jne... on puhuttu et tehdään paperit, ne vain on jääneet...jääneet, ja sitten onkin myöhäistä!
Me elämme samoin avo-avoliitossa, kummallakin on omat asuntonsa, joskin enempi ollaan minun rivarissani. Olen kieltänyt tuomasta tänne mitään, joka hänelle kuuluisi jos...?
Taas hänen asunnossan on aikas paljon ostamiani tavaroita...vaan en ikuna niitä vaatisi takaisin.
Pirre kirjoitti et jos on yhteisesti ostettu asunto ja molempien nimet... toki noin on selvää, vaan kun sitä voidaan tutustua silloinkin kun toisella on kämppä ja velat, ja se ikinä suurempaa tunnetta oleva kuin rakkaus saa silmät sekaiseksi, jokusen vuoden jälkeen turha pyytääkkään mitään paperia jne...
Minun miehiselle kaverille kävi juurikin noin eron sattuessa. Nating..kerää henkilökohtaiset tavarasi ja poistu! 10v yhteinen latu. Tiedän miten paljon tämä mies jeesasi naisystävänsä lapsia ton 10v aikana, teki remontin omalla rahallaan, -nainen syytti ettei ole koskaan maksanut yhtiövastiketta.
Tää miesystäväni jopa maksoi naisen pojan velkoja 20 tuhatta markkaa. Mun ei ymmärrä!?
Nuoret osaakin pitää huolen itestään, vaan entäpä vanhemmat? Luotetaanko liiaksi satusetiin?
Näilläkin vuosilla vielä siirtyillään jopa papin aamenelle, silloin ...ennen sitä pitää olla paperi jossa käy ilmi mitä ja kuka omistaa kun silmänsä sulkee!
Oli kiva lukea aamukaffeella, mun on nyt mentävä taas tuonne leivän perään...näppäillään.
Mun on muutens tullut mieleen, kun joskus ehdotit että avattaisiin joku samantyyppinen kun se Lepohuone, ...yhessä ..sen verran edellisestä aikaa et jaksais taas , kuijaa sulla...jaksatko..olen lukenut sairastumisistasi.
Mun on ny mentävä, palaillaan :))
Sairastuin todellakin vakavasti ja jouduin kahteen leikkaukseen. Vasemmasta rinnastani poistettiin syöpäkasvain. Halusin säilyttää rintani. Ekaleikkausen marginaalirajalla oli mikroskooppisen pieni etäpesäke joten jouduin toiseen lisäpoistoleikkaukseen jolla onnistuttiin puhdistamaan rinta. Olin onnekas sillä imusolmukkeeni olivat puhtaat ja säästyin solymyrkkyhoidoilta. Koska en suostunut koko rinnan poistoon sain varmuushoitoina sädehoitoa 26-kertaa, hoito annettiin Oulussa.
En ole käsitellyt vielä sairauttani tällä palstalla, mutta nyt voinen kertoa kun olen toipunut ja aloittanut normaalin elämän. Olen hyvässä, suorastaan loistavassa kunnossa. Teen joka päivä jumppaharjoituksia ja pitkiä sauvakävelylenkkejä. Painoni on entisellään, ehkä olisi aiheellista pudottaa painoa kolmisen kiloa ; )
Minulla on ollut onni saada rinnalleni mies, joka on kannustanut minua uupumatta ja koko sydämellään. Olen kuullut ikäviä tarinoita siitä kuinka terve puoliso on häipynyt kun toinen osapuoli on sairastunut. Paras ennuste paranemiseen olipa kyse mistä tahansa sairaudesta on läheisten tuki. Oli uskomattoman liikuttavaa saada pojiltani läppäri joululahjaksi, ihan sillä, että äidin aika Oulussa kuluisi rattoisasti runoja kirjoitellessa ja chattaillessa ; )
Matkustamme Hollantiin ensikuussa. On ihana päästä vaeltelemaan maailman tuuliin. Tällä matkallamme on tarkoitus kiertää Hollantia, tutustua mahdollisimman laaja-alaisesti maahan. Heti alkuun maalis-huhtikuun vaihteessa suuntaamme Maastricht´iin.
ole, minua ei haittaa yhtään jos joku sanoo vakimiestään miehekseen, sillä onhan se silloin hänen miehensä...
Puolisokseen ei oikein voi nimittää ilman sitä avo -alkua, jos on vain avoliitossa, esim. avopuoliso on ihan ok. nimitys, mielestäni.
Ajattelen samoin Peter on minun mieheni eikä kenenkään muun joten sanon häntä miehekseni se on jotenkin niin jouhevan tuntoista.
Mielestäni avopuoliso nimityskin on jotenkin kankea. Olisikos hyvä idea alkaa miettimään uusia kivempiä nimiä, miten olisi nimikilpailu kainaloisista kanoista ja vaikkapa salarakkaista?
Salarakkaasta tuli heti ehdotus : salakas. :)) Minun salakkaani.
Sweet very very sweed.
Lisää nimiä kehiin ; )
Kyllä laissa on ihan selkeästi ero avo- ja avioliiton välillä.
Avoliittoon ei liity oikeuksia ilman avopuolison tekemää virallista asiakirjaa, esim. testamenttia toisen hyväksi. Avopuolisolla ei ole myöskään samoja velvoitteita, kuin aviopuolisolla toista kohtaan. Erotessa kumpikin omistaa sen, minkä on maksanut ja jos kuitteja ei ole tallella, voi syntyä iso ja pitkä riita. Yhteinen lapsi muuttaa tilannetta sen verran, että jos avopuoliso temtamentin nojalla perii jotakin, hän pääsee alempaan veroluokkaan, kuin ilman yhteistä lasta.
Toisin sanoen; avopuolisot ovat lain edessä kaksi toisillee vierasta ihmistä.
Joskus avopuolison asemaa voidaan hakemuksesta kohtuullistaa, mutta siihen tarvitaan ihan erillinen oikeudellinen prosessi.
Avioliittolaista taas selviää aviopuolison oikeudet ja velvollisuudet.
Tunnepuolella eroa ei välttämättä ole, sillä tunteita ja sitoutumista suhteeseen ei paperi muuta.
Jos eletään pitkässä avosuhteessa ja halutaan turvata avo- puolison asema, siitä pitää tehdä asiakirjat selviksi. Testamentti, vakuutukset, valtuutukset yllätysten varalta. Mutta verottaja ei anna armoa sittenkään!
Me tiedämme tämän, vai tiedämmekö?
se on tasan tarkkaan UKKO ei senttiäkään yli, eikä ali. Täälläpäin suomea karsastetaan pahasti ukko-nimitystä, mutta se on minun karjalaista veren perintiöni, ja se istuu minun suuhuni, kuin nenä päähän. Jos siitä joku närkästyy, ongelma ei ole minun, vaan sen närkästyjän.
Ukolla taas on niin heikko identitetti, että se ei oikein tiedä, miksi se minua sanoisi. Yirttää tavoitella eri maakuntien sanontaa. Sillä on kans karjalaita veren perintöä, mutta on muutamaa muutakin maakuntaa kehissä, niin että vakikäytäntöö sillä ei tunnu olevan. Välillä sanoo vaimo, välillä akka, välillä rakas... miten milloinkin hapuillen.
Mutta ukosta en luovu, se on siletti varma juttu.
Laissa on ero avo-ja avioliiton välillä. Olen tietoinen asiasta. Itse en henkilökohtaisesti en elä avo-, enkä avioliitossa vaan ns. LAT-suhteessa ja olen kihloissa kamuni kanssa. En havittele hänen omaisuuttaan vaan tiedän sen testamentilla menevän suoraan hänen lapsilleen. Oma pienoinen omaisuuteni menee omille lapsilleni. Tilanne 15.2.2010. Eihän sitä tietenkään ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ; ) Periaatteeni on ja olen yrittäjänä oppinut, että raha on tarpeellista, mutta tulojen heidahdellessa on osattava reakoida pikaisesti omiin kulutustottumuksiin.
Kun on suhteessa ulkomaalaisen kanssa on varottava sanomisiaan esim. ukko, sen sain seurustelumme alkumetreillä kokea kun sanoin mamuleni, että ukko tulehan. Hän loukkaantui koska piti ukko sanaa halventavana ; ) Nykyään kai harvemmin käytetään esitellessä ukko sanaa, mutta olen huomannut, että kun naiset kommunikoivat keskenään kuulee usein tuon ukko sanan.
Sano vaan reilusti rakas, rakkaani tai kulta, kultaseni - se kattaa ihan täysillä.
Kirjoitin ystävänpäivän toivotuksia eräälle palstalle ja mainitsin rakastavani miestäni. Sain vastauksen... eihän hän (Peter) ole sinun miehesi ; ) Oikeassa olet minun rakas niin, eikä kenenkään muun mies ; )
Niin, onhan näitä niipottajia. Olipa mies tai nainen kun on ystävän itselleen löytänyt, sekin on harvinaista herkkua, on hän oma rakas mieheni tai ystäväni, se on ihan samantekevää, jokainen tekee oman valinnan miksi häntä kutsuu.
Olen ns tukihenkilö itseäni vanhemmalle miehelle, kun en tiedä miksi häntä tituleeraisin, sanon vain "ukko-kulta" ja se riittää. Ukko-kulta on vain niin huterassa kunnossa (Ca) katson parhaimmaksi olla hänelle se kuuleva korva, koska hän selvästi tarvitsee ihmisen jolle kertoa asioitaan. Silloin tulee ukko-kullan kanssa hiljaiset päivät kun hän menee lähipubiin ja ottaa 8 konjakkia pari kolme päivää peräjälkeen, se on hänen tapansa ladata akkuja.
Ei haittaa, asumme kumpikin omassa mökissä.
Tekstisi loihe mielikuvan kypsästä suhteesta, jonka pistin Keski-Eurooppalaiseen pikkukaupunkiin pubeineen ; ))
Kiukustuin tänään eräälle netin pilkunviilaajalle, joka oikoi tekstini ;( Ja vastasin rumasti. Voi kuinka minä olin taas paha ihminen. Niin olin, koska pahuus herättää piruutta.
Täällä "keskustelussa" me kirjoitamme livessä me keskustelemme.
Usein "keskustelu" rönsyilee ja innostumme "kirjoittelemaan" siis "keskustelemaan, niin ei kai sanojen valinnalla luulisi olevan normaali älyiselle ihmiselle mitään merkitystä kun ne kuitenkin ymmärretään. Mutta ei mieheni on väärä sanonta kumppanistani. Elämänkumppani on kaunis sana puolisosta, jonka kanssa arkea jakaa, mutta raskas käyttää tekstissä.
Rakas on myös ehdotettu. Minkähän älämölyn sen käyttö saisi aikaan jos sitä alkaisimme puolisoistamme käyttämää. Useinhan rinnalle valitut saavat noita ns. kirosanoja harteilleen. Kaiketi rakkaus ja harmonia ei ole kaikilla tätä päivää joten se ärsyttää ja pistää nokittelemaan.
Emmehän me mene korjaamaan livessä jos vaikka joku kertoo anopistaan, että ei se ole sinun anoppisi, eihän sinua ei ole edes vihitty. Tai ei hän ole miehesi, tietääkseni olet eronnut ; ) No, tänään oli taas päivä jolloin piikittely oli liikaa, mutta pitkä lenkki pakkasessa sai ihmeitä aikaan saaden poskeni punaiseksi ja samalla peitti ärtymykseni punan ; )
Kun en kovin perinteinen ole muutenkaan, on mielestäni käyttäjän ihka oma asia, millä termillä hän kumppaniaan nimittää. Ikävältä tuntuu, jos kumppanin nimi on kirosana tai ämmä tai vanha kaakki tai luuska tms., mutta minkäpäs sillekään mahtaa, jos joku seuralaisensa siten näkee. Aika harvoin olen enää kuullut kihlapari-termiä nuoremmista tai vanhemmista pareistakaan, mutta käytäntö voi vaihdella eri puolilla Suomea. Elämänkumppani taitaa nykyisin olla aika lailla suosittu nimitys avoliitolle (asuivat sitten yhdessä tai eivät), kun pariskunta on varttuneempi iältään ja suhde on vakiintunut.
Entisistä miehistä käytän itse nimenomaan tuota muotoa, en tykkää existä, jotenkin tulee mieleen exit eli lopun toinen ja täysin lopullinen merkitys. Tässakin käytäntö vahtelee, maun mukaan luulen.
Lorenalle kirjoittamassa vastauksessani oli myös sinulle tarkoitettua tekstiä, lukaise ; )
Miesystävän mukaan, exää kutsuin ukoksi.
Nykykyistä kultsipuppeliksi ja ky..ä Joosepiksi, varsinkin jälkimmäisestä hän pitää, keksin nimen Kummelit elokuvasta.
Rakkaus on roihunnut jo kymmenen vuotta.
nimittelysi ja omituinen on leffamakusikin. "Hellittely" nimet taitaa yleisesti kuulua makuuhuoneen sisäisiin jutskoihin vai kertoisitko pastorille lapsenlapsen rippiaamuna, että K-jooseppi oli kuumeinen eikä päässyt juhlaan ; )
Ongelmia ole,kun itsensä kans asuu ja en elämäni miestä "tavannut".Kaikkihan eivät toista puoliskoaan koskaan löydä.Kyllä se pitää säväyttää,jos sen omansa tapaa.Eikös näin?
on todella säväyttänyt. Kuulun niihin onnellisiin. Mutta kun kuuntelee, miten toisesta osapuolesta puhutaan/kirjoitetaan niin epäilee, ettei niin erityisesti ole säväyttänyt. Serkkupoikani kutsui minua jo lapsena vanhaksi piiaksi ja sellainen olin oikeastaan, olihan silloin erityinen verokin sinkuille. Soisin kaikille vakan löytävän kantensa.
Kultakuume on Kummeleiden paras elokuva, ainakin minä nauroin sydämeni pohjasta.
Siinä kyseinen nimi mainittiin.
Kyllä se hellittelynimestä käy kahden kesken. Saattaa olla hyvinkin kannustava.
Vaikka yksin asunkin,niin pojan olen "saanut"ja kaksi pojanpojua..Että silleen.Voi vain arvata,ovatko erityisen läheisiä!Ehkä "niihin"aikoihin kuljin sen ONNENI ohi.Halusin vain lapsen,koska niin kävi,eikä ihan kauheen vakavasti tapailtukaan.En kadu.Toki pieni siemen nostaa päätään ja joskus olen ajatellut,millaista elämäni olis ollut.Hän meni tahollaan naimisiin.Minä elin "vaikeimman kaavan"mukaan.Oma valinta.Jos näin on määrätty,niin kohtaamme joskus.Taidan olla todella kohtaloon uskova.Toki seurustelukavereita on ollut.
mullekin olisi voinut käydä samalla tavalla. Sitten elämästä olisi muotoutunut erilainen. Näitä tienhaaroja on riittänyt ja yhden vain voi valita - tai sitten jämähtää paikalleen.
Kun tapasin ensimmäisen avomieheni nuorena neitosena, säväytti. Kun tapasin tulevan aviomieheni myöhemmin, säväytti, mutta kun tapasin nykyisen, mieten nyt sanoisin oikein ; ) miesystäväni, kihlattuni ei säväyttänyt. Alkoi vaan kiehtomaan tämä kummajainen kesän yhteisten juttu tuokioittemme aikana ja säväytti syksyn tullessa. Nyt olemme olleet vaellelleet siellä sun täällä yhdessä kohta neljä vuotta.
jotain merkitystä näissä asioissa? Kypsänä kaikki on niin hellää ja hyvää, säväyttää sillai hienosti, ei räväytä.
Suurimmalla osalla naisia uskon, on halu saada lapsia. Kun ensimmäinen avoliittoni päättyi olin kolmekymppinen ja lapseton. Oli pelottava tunne, että näinkö kävi, että minä, joka pikkutyttöstä asti halusin ison perheen ympärilleni jäänkin lapsettomaksi. No, kohtalo kuljetti minut takaisin Korpeen, jossa tapasin tulevan aviomieheni, rakastuin ja vuoden kuluttua olin onnellinen äiti. Sain myöhemmin toisen, iltatähden. Vaikka avioliittomme kariutui en sure menneitä ja miksi surisin elämämme kulkee hyvin omaa latuaan X-miehelläni, minulla ja lapsillamme. Kun nykyinen sulhaseni astui kuvaan "perheeni" on laajentunut. Hollannissa asustaa Peterin aikuiset lapset ja lapsenlapset ja täällä Korvessa hänen nuoremmat lapsensa. Ja kunhan minustakin joskus vielä tulee mummi niin onhan tässä lisäännytty kaikki omiksi tarpeiksemme ; ).
Se on.Ei kahta tietä voi valita.Pääasia,että pojastani tuli ihana ja fiksu ja luki inssiksi ja on mitä parhain isi.Olen sen hänelle sanonutkin ja läheisiä ollaan.Joskus voi valita sen "huonommankin"tien,tietämättään.
Ikä, kokemukset ja omien tarpeittensa tiedostaminen sekä, että arvostaa itseään naisena ja osaa vaatia ; ) turvallista, hyvää, ja hellää kohtelua kumppanilta se säväyttää, mutta ei sen ei tarvitse räväytää.
Pitipä miettiä lauserakennetta miten tuon hienon oivalluksesi kirjoittaisin omilla sanoillani ; ))))
Jokainen tajuaa että tuo "hellittely-nimi" on tarkoitettu kahdenkeskiseen käyttöön, mitä siihen pastorit ja rippikoululaiset sotket.
Ei lainkaan omituinen nimitys mielestäni, mies oikein röyhistää rintaansa sen kuullessan.
Katsopa Kummelien kultakuume elokuva, esim, Vesa-Matti Loirin suoritus, ja kaikki olivat todella onnistuneet rooleissaan.
Katsoin kiinnostuneena Kummelien seuraavankin elokuvan mutta se oli ainakin minulle pettymys.
Mielestäni sanoilla ei ole väliä vaan sillä, missä sävyssä tai tarkoituksessa ne on sanottu.
Muihin en ole kiinnittänyt huomiota.
Elämäni sulostuttajalle minä olen tavallisesti"ukko", joskus myös "monityydyttämätön rasvahappo".
Tuo nimittelijä on minulle tavallisesti "muti" tai "muija".
Joskus "parkkinahka selluliitti".
Usein myös "iltaruskoni lämpö", "vanhojen silmieni ilo", "lieteni loiste" tms.
Sivullisten ilmehtiminen ei heilauta minua tippaakaan. Joskus lähinnä hymyilyttää.