Ryhmäreinkarnaatio?
Jälleensyntymisoppeihin sisältyy yleensä ajatus, että toistensa kautta tekemisissä olleet ihmiset - oli suhde sitten myönteinen tai kielteinen - inkarnoituvat samaan aikaan uudestaan. Tällaisesta ilmiöstä saattaisi olla kysymys Arthur Guirdhamin tutkimassa tapahtumasarjassa, josta hän on tehnyt selkoa kolmessa kirjassaan.
Tapahtumat alkoivat kehittyä vuonna 1961, kun englantilainen psykiatri Arthur Guirdham sai potilaakseen rouva Smith -nimisen naisen (useimmat nimet ovat muutettuja). Rouva Smithin ongelmana olivat painajaisunet, joiden aikana hän kirkui niin kovaa, että aviomies pelkäsi koko naapuruston heräävän.
Guirdham ei kuitenkaan löytänyt varsinaisia neurooseja. Myöhemmin rouva Smith, joka tuohon aikaan oli yli 30-vuotias, kertoi kirjoittaneensa teini-ikäisenä ylös uniaan samoin kuin spontaaneja muistoja, jotka liittyivät ihmisiin ja nimiin, joita hän ei ollut koskaan kuullut. Hänelle oli myös "tullut" runoja keskiaikaisella ranskan kielellä, jossa oli langue d'ocin-kielisiä sanontoja (langue d'oc oli keskiajalla Etelä-Ranskassa puhuttu kieli).
Vähitellen Guirdhamille selvisi, että rouva Smithin muistot liittyivät kataareihin, keskiajalla varsinkin Etelä-Ranskassa kukoistaneeseen uskonlahkoon, jonka oppeihin kuului mm. jälleensyntyminen. Katolinen kirkko kävi inkvisitionsa johdolla julmaa sotaa kataareja vastaan ja lopulta kukisti heidät. Smithillä oli ollut voimakkaita elämyksiä aikaisemmasta elämästään kataarina. Käydessään eteläisessä Ranskassa hän oli kokenut monet paikat oudolla tavalla tutuiksi - ei vähiten Toulousen ja sen katedraalin, joka herätti hänessä kauhua: siellä harhaoppiset kataarit olivat joutuneet oikeuden eteen ja heidät oli tuomittu.
Rouva Smith ei ollut tietoisesti opiskellut vanhoja kieliä eikä oman väittämänsä mukaan ollut lukenut 1200-luvun elämää käsitteleviä kirjoja. Kuitenkin hän oli piirtänyt paikkansa pitäviä kuvia vanhoista ranskalaisista kolikoista ja koruista, antanut tietoja tuon ajan rakennuksista sekä tunnetuista kataareista ja heidän suhteistaan - puhumattakaan kuvauksista, jotka koskivat kataarien mutkikkaita rituaaleja. Rouva Smith oli myös kirjannut ylös tietoja, joita asiantuntijatkaan eivät tuohon aikaan tienneet. Hänen teini-iässä kirjoitettujen muistiinpanojensa mukaan kataaripapit käyttivät tummansinisiä kaapuja. Vasta 21 vuotta myöhemmin (1965) asiantuntijat tulivat samaan tulokseen; aikaisemmin he olivat väittäneet kaapuja mustiksi. Rouva Smith myös kertoi, että unissa hänelle oli tullut muistoja siitä, kuinka häntä pidettiin edellisessä elämässään vangittuna tietyn kirkon kryptassa. Aluksi asiantuntijat väittivät, että kryptaa ei ollut koskaan käytetty tuohon tarkoitukseen. Myöhempi tutkimus kuitenkin osoitti, että eräällä kerralla vankeja otettiin niin paljon, että he eivät mahtuneet vankilaan; joitakin oli pidetty juuri tuossa kryptassa.
Myös Guirdham oli ennen tapaamistaan rouva Smithin kanssa tuntenut oudon voimakasta vetoa Etelä-Ranskaa - Pyreneitä, Provencea, Languedocia - kohtaan. Hän oli tavannut rouva Smithiä jo useita kuukausia, kun ajatus hänen omasta aikaisemmasta elämästään kataarina alkoi kirkastua hänelle. Itse asiassa rouva Smith oli jo ensimmäisellä kerralla tunnistanut hänet Roger Isarniksi, jonka kanssa rouva Smithillä - jota Roger oli kutsunut Pueriliaksi - oli ollut rakkaussuhde. Tämän hän tosin kertoi Guirdhamille paljon myöhemmin. On huomattava, että Guirdham oli tuolloin jo yli 50-vuotias kokenut lääkäri, joka ei ollut valmis uskomaan mitä tahansa tarinoita. Rouva Smithin kertomuksiin hän suhtautui aluksi kärsimättömästi.
Rouva Smith oli kärsinyt toistuvasta painajaisunesta: hänen makuuhuoneeseensa tulee mies, joka lähestyy häntä "oikealta puolelta". Uni synnytti naisessa kauhua, sillä hän tiesi, että mies oli murhaaja, joka ei katunut tekoaan. Painajainen vastasi Guirdhamia ahdistavaa unta, jossa pitkä mies lähestyi hänen yösijaansa vasemmalta puolelta. Guirdham uskoi, että molemmissa tapauksissa kyseessä oli sama mies, joka myöhemmin tunnistettiinkin Pierre de Mazarolles'ksi, lähteiden mukaan yhdeksi inkvisiittorien murhaajaksi. Juuri inkvisiittorien murhat olivat laukaisseet liikkeelle sotaretken kataarien hallitsemaa Montségurin linnoitusta vastaan.
Rouva Smithin toistuva painajainen katosi, kun hän oli ensimmäisen kerran keskustellut Guirdhamin kanssa. Myös Guirdhamin uni lakkasi muutaman viikon sisällä. Tuollaiset unet ovat ilmeisesti psyykkistä kommunikaatiota, joka loppuu täytettyään tehtävänsä.
Seuraavien kuukausien aikana Guirdham näytti törmäävän jatkuvasti kataari-teemaan. Hän myös tunsi, että tietyt piirteet hänessä itsessään vahvistivat vakaumusta edellisestä elämästä 1200-luvun ranskalaisena harhaoppisena: hän mm. vihasi katolista kirkkoa (vihaa värittää aina pelko, niin kuin Guirdham huomautti), hän inhosi pappisvaltaa, ajoittain hän tunsi vastenmielisyyttä liharuokaa kohtaan (kataarit olivat kasvissyöjiä).
Rouva Smith näki edelleen unia kataarien elämästä. Tutkimus osoitti unien käsittelevän henkilöitä, jotka olivat kuuluneet samaan kataarien piiriin. Yksi heistä oli Hélis, Roger Isarnin sisko. Hän antoi rouva Smithin unien ja näkyjen kautta yksityiskohtaista tietoa kataarien elämästä. Tutkimus osoitti tiedon pitävän paikkansa lähes jokaista yksityiskohtaa myöten.
Myöhemmin piiri laajeni. Tapahtumat alkoivat keskittyä Clara Millsin ympärille. Hän oli käytännöllinen, työteliäs nainen, joka teki kaikkensa pitääkseen psyykkiset kokemukset omana tietonaan. Myös häneen oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen vierailu Etelä-Ranskassa. Myöhemmin häntä alkoivat kuitenkin kiusata äänet, jotka vaativat, että hänen oli uskouduttava Guirdhamille. Hänellä oli myös ollut outoja unia, joissa hän mm. näki itsensä kävelemässä paljasjaloin muiden mukana roviolle. Matkalla joku löi häntä selkään palavalla soihdulla. Hän oli lapsuudesta saakka pelännyt tulta ja trumpetteja.
Clare Millsin selässä todellakin oli pullistumia, jotka näyttivät palorakkuloilta, vaikka niissä ei ollutkan nestettä. Nähtävästi ne vastasivat kohtaa, johon unessa oli isketty soihdulla? Samoin kuin rouva Smithin tapauksessa, neiti Millsin unet lakkasivat, kun hän oli tavannut Guirdhamin.
Samoihin aikoihin Guirdham oli tehnyt vierailuja eräälle vanhusten osastolle, jossa 99-vuotias nainen puhui hänelle lakkaamatta kataarilaisuudesta. Nainen väitti olevan hyvin tärkeää, että lahkon oppeja levitettäisiin jälleen.
Clare Mills alkoi löytää viestejä, jotka oli kirjoitettu hänen käteensä; hän itse ei tiennyt, miten ne olivat syntyneet. Viestit - myös äänet - käsittelivät kataarien rituaaleihin liittyviä tietoja, jotka olivat tuttuja vain pienelle asiantuntijapiirille. Lähdekirjojen avulla viestejä selvitellessään Guirdham huomasi hämmästyksekseen, kuinka hän kerta toisensa jälkeen löysi välittömästi kirjoista oikean sivun ja kappaleen - klassinen merkki siitä, että okkulttiset voimat olivat työssä, kuten Christie-Murray huomauttaa.
Clare Millsille kehittyi kyky puhua ranskaa, latinaa ja oksitaania. Myös parantajankyvyt puhkesivat esille; hän oli ollut kataarielämässään parantaja. Samalla hänen saamansa kommunikaatio alkoi muuttua näyiksi. Eräänä yönä hän näki vanhan naisen vuoteensa jalkopäässä. Vierailut jatkuivat, naisen hahmo muuttui yhä kiinteämmäksi ja kaksi kuukautta ensimmäisen vierailun jälkeen hahmo alkoi "puhua" niin että Clare saattoi häntä ymmärtää (myös Guirdham näki hänet). Hahmo tunnistettiin Braïda de Monserver'ksi, kataarilaiseksi aristokraatiksi. Hän antoi Clarelle tietoja parantavista yrteistä ja marjoista. Samoihin aikoihin (joulukuussa 1971) Claren parantajankyvyt alkoivat nousta etualalle. Braïda myös vahvisti, että Guirdham oli elänyt 1200-luvulla Roger Isarnina, joka oli edennyt hyvin pitkälle kataarien hengellisellä tiellä. Braïdan myötä ilmestyi joskua myös muita hahmoja.
Nyt alkoi toden teolla ilmetä uusia yheyksiä. Clare Millsin vanha koulukaveri Betty, jota Clare ei ollut nähnyt vuosiin, alkoi soitella hänelle. Bettyn mies oli kuollut pian tultuaan Etelä-Ranskasta lomalta. Hän oli jättänyt jälkeensä päiväkirjan, jossa oli tietoa kataarien elämästä ja heidän parannustaidoistaan. Myös Jane, Bettyn 70-vuotias äiti, otti Clareen yhteyttä ja näytti kirjasia, jotka Betty oli kirjoittanut ja piirtänyt täyteen ollessaan seitsemänvuotiaana sairastunut tulirokkoon. Niissä oli kataarien symboleja ja nimiä. Guirdham totesi, että ei ollut englannin- tai ranskankielisä kirjoja, joista nuo oudot nimet olisi voinut saada (vahvistava tieto oli saatavissa Ranskan kansalliskirjaston kokoelmasta). Janella itselläänkin oli hämmästyttävää tietoa kataarien elämästä.
Tapahtui myös outoja "yhteensattumia". Maaliskuun 16. päivänä 1972 Guirdham, Clare Mills ja Jane kaikki sairastuivat. Guirdham sai yöllä tukehtumiskohtauksen. Clare Mills kertoi, että hän oli samaan aikaan oksentanut. Myös Jane heräsi aamuyön tunteina pakottavaan jalkakipuun. Hän havaitsi, että molemmat jalat olivat tulipunaiset ja täynnä rakkuloita. Maaliskuun 16. päivänä vuonna 1244 Montségurin kataarit oli poltettu roviolla.
Myöskään Jane ei ollut koskaan tietoisesti tutkinut kataarien elämää. Kaikki hänen tietonsa tulivat ilmestysten kautta. Hänen luonaan oli monen vuoden ajan (näyssä) vieraillut siniseen kaapuun pukeutunut mies, joka myöhemmin tunnistettiin kataarilaiseksi piispaksi, Raymond Agulheriksi. Jane oli ollut tietoinen Braïdan vierailusta Clare Millsin luo ennen kuin Clare kertoi asiasta. Jane myös vahvisti monia tietoja, joita rouva Smith oli antanut vuosia aikaisemmin. Piiriin kuuluvien henkilökohtaiset suhteet 1200-luvun kataarielämästä alkoivat myös selvitä.
Verkosto laajeni edelleen. Kaksi Claren vuosien takaista ystävää otti häneen (erikseen) yhteyttä ja kertoi oudoista unistaan, jotka sisälsivät selviä muistumia ja tietoja samasta kataarien piiristä.
Kertomus vaikuttaa laajuudessaan ja monimutkaisuudessaan hämmästyttävältä: vankassa keski-iässä oleva epäileväinen lääkäri (Guirdham kertoo hänen perheensä antaneen hänelle lempinimen epäilevä tuomas) joutuu yhtäkkiä okkultisten ilmiöiden keskipisteeseen. Yksinkertaisin selitys tapahtumaketjulle olisi tietoinen petos. Guirdham on kirjoittanut myös runoja ja muuta fiktiivistä tekstiä; olisiko hän voinut keksiä koko tarinan? Jos motiivina olisi raha, luulisi kuitenkin olevan helpompiakin tapoja ansaita sitä kuin kirjoittaa tarinoita keskiaikaisesta harhaopista. Christie-Murray, jonka esitystä tässä olen lähinnä seurannut, ei Guirdhamin tavanneena suhtaudu petoksen mahdollisuuteen kovin vakavasti.
Jos reinkarnaatiota ei haluta hyväsyä selitykseksi, on luultavasti ainakin myönnettävä jonkinlaisten parapsyykkisten voimien ja kykyjen vaikutus. Ehkäpä Guirdham on toiminut keskushenkilönä, joka jostain syystä on laukaissut esille outoja muistoja ja ilmiöitä toisissa? Mutta silloinkin olisi kysyttävä, miksi tällainen tapahtumasarja on käynnistynyt. Spontaaneihin parapsyykkisiin ilmiöihin liittyy tavallisesti kokijan puolelta voimakas motiivi. Mikä olisi se yhteinen motiivi, joka toisi käytännössä toisilleen vieraat ihmiset yhteen keskiaikaista harhaoppia koskevien tietojen kautta - paitsi todellakin tuon keskiaikaisen elämän yhteiset kammottavat kokemukset?
On myös mahdollista ajatella, että ainakin osa esimerkiksi Clare Millsin tiedoista olikin telepaattisesti peräisin Guirdhamilta itseltään. Tämä selitys ei kuitenkaan kata kaikkia tietoja: joissain tapauksissa Claren tietolähde oikaisi Guirdhamin vääriä käsityksiä ja myös rva Smithillä oli tietoja, joiden oikeellisuus tarkistettiin vasta myöhemmin.
(Kirjasta Leo Näreaho: Jälleensyntyminen (Arator/Karisto 1995))
Jälleensyntymisoppeihin sisältyy yleensä ajatus, että toistensa kautta tekemisissä olleet ihmiset - oli suhde sitten myönteinen tai kielteinen - inkarnoituvat samaan aikaan uudestaan. Tällaisesta ilmiöstä saattaisi olla kysymys Arthur Guirdhamin tutkimassa tapahtumasarjassa, josta hän on tehnyt selkoa kolmessa kirjassaan.
Tapahtumat alkoivat kehittyä vuonna 1961, kun englantilainen psykiatri Arthur Guirdham sai potilaakseen rouva Smith -nimisen naisen (useimmat nimet ovat muutettuja). Rouva Smithin ongelmana olivat painajaisunet, joiden aikana hän kirkui niin kovaa, että aviomies pelkäsi koko naapuruston heräävän.
Guirdham ei kuitenkaan löytänyt varsinaisia neurooseja. Myöhemmin rouva Smith, joka tuohon aikaan oli yli 30-vuotias, kertoi kirjoittaneensa teini-ikäisenä ylös uniaan samoin kuin spontaaneja muistoja, jotka liittyivät ihmisiin ja nimiin, joita hän ei ollut koskaan kuullut. Hänelle oli myös "tullut" runoja keskiaikaisella ranskan kielellä, jossa oli langue d'ocin-kielisiä sanontoja (langue d'oc oli keskiajalla Etelä-Ranskassa puhuttu kieli).
Vähitellen Guirdhamille selvisi, että rouva Smithin muistot liittyivät kataareihin, keskiajalla varsinkin Etelä-Ranskassa kukoistaneeseen uskonlahkoon, jonka oppeihin kuului mm. jälleensyntyminen. Katolinen kirkko kävi inkvisitionsa johdolla julmaa sotaa kataareja vastaan ja lopulta kukisti heidät. Smithillä oli ollut voimakkaita elämyksiä aikaisemmasta elämästään kataarina. Käydessään eteläisessä Ranskassa hän oli kokenut monet paikat oudolla tavalla tutuiksi - ei vähiten Toulousen ja sen katedraalin, joka herätti hänessä kauhua: siellä harhaoppiset kataarit olivat joutuneet oikeuden eteen ja heidät oli tuomittu.
Rouva Smith ei ollut tietoisesti opiskellut vanhoja kieliä eikä oman väittämänsä mukaan ollut lukenut 1200-luvun elämää käsitteleviä kirjoja. Kuitenkin hän oli piirtänyt paikkansa pitäviä kuvia vanhoista ranskalaisista kolikoista ja koruista, antanut tietoja tuon ajan rakennuksista sekä tunnetuista kataareista ja heidän suhteistaan - puhumattakaan kuvauksista, jotka koskivat kataarien mutkikkaita rituaaleja. Rouva Smith oli myös kirjannut ylös tietoja, joita asiantuntijatkaan eivät tuohon aikaan tienneet. Hänen teini-iässä kirjoitettujen muistiinpanojensa mukaan kataaripapit käyttivät tummansinisiä kaapuja. Vasta 21 vuotta myöhemmin (1965) asiantuntijat tulivat samaan tulokseen; aikaisemmin he olivat väittäneet kaapuja mustiksi. Rouva Smith myös kertoi, että unissa hänelle oli tullut muistoja siitä, kuinka häntä pidettiin edellisessä elämässään vangittuna tietyn kirkon kryptassa. Aluksi asiantuntijat väittivät, että kryptaa ei ollut koskaan käytetty tuohon tarkoitukseen. Myöhempi tutkimus kuitenkin osoitti, että eräällä kerralla vankeja otettiin niin paljon, että he eivät mahtuneet vankilaan; joitakin oli pidetty juuri tuossa kryptassa.
Myös Guirdham oli ennen tapaamistaan rouva Smithin kanssa tuntenut oudon voimakasta vetoa Etelä-Ranskaa - Pyreneitä, Provencea, Languedocia - kohtaan. Hän oli tavannut rouva Smithiä jo useita kuukausia, kun ajatus hänen omasta aikaisemmasta elämästään kataarina alkoi kirkastua hänelle. Itse asiassa rouva Smith oli jo ensimmäisellä kerralla tunnistanut hänet Roger Isarniksi, jonka kanssa rouva Smithillä - jota Roger oli kutsunut Pueriliaksi - oli ollut rakkaussuhde. Tämän hän tosin kertoi Guirdhamille paljon myöhemmin. On huomattava, että Guirdham oli tuolloin jo yli 50-vuotias kokenut lääkäri, joka ei ollut valmis uskomaan mitä tahansa tarinoita. Rouva Smithin kertomuksiin hän suhtautui aluksi kärsimättömästi.
Rouva Smith oli kärsinyt toistuvasta painajaisunesta: hänen makuuhuoneeseensa tulee mies, joka lähestyy häntä "oikealta puolelta". Uni synnytti naisessa kauhua, sillä hän tiesi, että mies oli murhaaja, joka ei katunut tekoaan. Painajainen vastasi Guirdhamia ahdistavaa unta, jossa pitkä mies lähestyi hänen yösijaansa vasemmalta puolelta. Guirdham uskoi, että molemmissa tapauksissa kyseessä oli sama mies, joka myöhemmin tunnistettiinkin Pierre de Mazarolles'ksi, lähteiden mukaan yhdeksi inkvisiittorien murhaajaksi. Juuri inkvisiittorien murhat olivat laukaisseet liikkeelle sotaretken kataarien hallitsemaa Montségurin linnoitusta vastaan.
Rouva Smithin toistuva painajainen katosi, kun hän oli ensimmäisen kerran keskustellut Guirdhamin kanssa. Myös Guirdhamin uni lakkasi muutaman viikon sisällä. Tuollaiset unet ovat ilmeisesti psyykkistä kommunikaatiota, joka loppuu täytettyään tehtävänsä.
Seuraavien kuukausien aikana Guirdham näytti törmäävän jatkuvasti kataari-teemaan. Hän myös tunsi, että tietyt piirteet hänessä itsessään vahvistivat vakaumusta edellisestä elämästä 1200-luvun ranskalaisena harhaoppisena: hän mm. vihasi katolista kirkkoa (vihaa värittää aina pelko, niin kuin Guirdham huomautti), hän inhosi pappisvaltaa, ajoittain hän tunsi vastenmielisyyttä liharuokaa kohtaan (kataarit olivat kasvissyöjiä).
Rouva Smith näki edelleen unia kataarien elämästä. Tutkimus osoitti unien käsittelevän henkilöitä, jotka olivat kuuluneet samaan kataarien piiriin. Yksi heistä oli Hélis, Roger Isarnin sisko. Hän antoi rouva Smithin unien ja näkyjen kautta yksityiskohtaista tietoa kataarien elämästä. Tutkimus osoitti tiedon pitävän paikkansa lähes jokaista yksityiskohtaa myöten.
Myöhemmin piiri laajeni. Tapahtumat alkoivat keskittyä Clara Millsin ympärille. Hän oli käytännöllinen, työteliäs nainen, joka teki kaikkensa pitääkseen psyykkiset kokemukset omana tietonaan. Myös häneen oli tehnyt voimakkaan vaikutuksen vierailu Etelä-Ranskassa. Myöhemmin häntä alkoivat kuitenkin kiusata äänet, jotka vaativat, että hänen oli uskouduttava Guirdhamille. Hänellä oli myös ollut outoja unia, joissa hän mm. näki itsensä kävelemässä paljasjaloin muiden mukana roviolle. Matkalla joku löi häntä selkään palavalla soihdulla. Hän oli lapsuudesta saakka pelännyt tulta ja trumpetteja.
Clare Millsin selässä todellakin oli pullistumia, jotka näyttivät palorakkuloilta, vaikka niissä ei ollutkan nestettä. Nähtävästi ne vastasivat kohtaa, johon unessa oli isketty soihdulla? Samoin kuin rouva Smithin tapauksessa, neiti Millsin unet lakkasivat, kun hän oli tavannut Guirdhamin.
Samoihin aikoihin Guirdham oli tehnyt vierailuja eräälle vanhusten osastolle, jossa 99-vuotias nainen puhui hänelle lakkaamatta kataarilaisuudesta. Nainen väitti olevan hyvin tärkeää, että lahkon oppeja levitettäisiin jälleen.
Clare Mills alkoi löytää viestejä, jotka oli kirjoitettu hänen käteensä; hän itse ei tiennyt, miten ne olivat syntyneet. Viestit - myös äänet - käsittelivät kataarien rituaaleihin liittyviä tietoja, jotka olivat tuttuja vain pienelle asiantuntijapiirille. Lähdekirjojen avulla viestejä selvitellessään Guirdham huomasi hämmästyksekseen, kuinka hän kerta toisensa jälkeen löysi välittömästi kirjoista oikean sivun ja kappaleen - klassinen merkki siitä, että okkulttiset voimat olivat työssä, kuten Christie-Murray huomauttaa.
Clare Millsille kehittyi kyky puhua ranskaa, latinaa ja oksitaania. Myös parantajankyvyt puhkesivat esille; hän oli ollut kataarielämässään parantaja. Samalla hänen saamansa kommunikaatio alkoi muuttua näyiksi. Eräänä yönä hän näki vanhan naisen vuoteensa jalkopäässä. Vierailut jatkuivat, naisen hahmo muuttui yhä kiinteämmäksi ja kaksi kuukautta ensimmäisen vierailun jälkeen hahmo alkoi "puhua" niin että Clare saattoi häntä ymmärtää (myös Guirdham näki hänet). Hahmo tunnistettiin Braïda de Monserver'ksi, kataarilaiseksi aristokraatiksi. Hän antoi Clarelle tietoja parantavista yrteistä ja marjoista. Samoihin aikoihin (joulukuussa 1971) Claren parantajankyvyt alkoivat nousta etualalle. Braïda myös vahvisti, että Guirdham oli elänyt 1200-luvulla Roger Isarnina, joka oli edennyt hyvin pitkälle kataarien hengellisellä tiellä. Braïdan myötä ilmestyi joskua myös muita hahmoja.
Nyt alkoi toden teolla ilmetä uusia yheyksiä. Clare Millsin vanha koulukaveri Betty, jota Clare ei ollut nähnyt vuosiin, alkoi soitella hänelle. Bettyn mies oli kuollut pian tultuaan Etelä-Ranskasta lomalta. Hän oli jättänyt jälkeensä päiväkirjan, jossa oli tietoa kataarien elämästä ja heidän parannustaidoistaan. Myös Jane, Bettyn 70-vuotias äiti, otti Clareen yhteyttä ja näytti kirjasia, jotka Betty oli kirjoittanut ja piirtänyt täyteen ollessaan seitsemänvuotiaana sairastunut tulirokkoon. Niissä oli kataarien symboleja ja nimiä. Guirdham totesi, että ei ollut englannin- tai ranskankielisä kirjoja, joista nuo oudot nimet olisi voinut saada (vahvistava tieto oli saatavissa Ranskan kansalliskirjaston kokoelmasta). Janella itselläänkin oli hämmästyttävää tietoa kataarien elämästä.
Tapahtui myös outoja "yhteensattumia". Maaliskuun 16. päivänä 1972 Guirdham, Clare Mills ja Jane kaikki sairastuivat. Guirdham sai yöllä tukehtumiskohtauksen. Clare Mills kertoi, että hän oli samaan aikaan oksentanut. Myös Jane heräsi aamuyön tunteina pakottavaan jalkakipuun. Hän havaitsi, että molemmat jalat olivat tulipunaiset ja täynnä rakkuloita. Maaliskuun 16. päivänä vuonna 1244 Montségurin kataarit oli poltettu roviolla.
Myöskään Jane ei ollut koskaan tietoisesti tutkinut kataarien elämää. Kaikki hänen tietonsa tulivat ilmestysten kautta. Hänen luonaan oli monen vuoden ajan (näyssä) vieraillut siniseen kaapuun pukeutunut mies, joka myöhemmin tunnistettiin kataarilaiseksi piispaksi, Raymond Agulheriksi. Jane oli ollut tietoinen Braïdan vierailusta Clare Millsin luo ennen kuin Clare kertoi asiasta. Jane myös vahvisti monia tietoja, joita rouva Smith oli antanut vuosia aikaisemmin. Piiriin kuuluvien henkilökohtaiset suhteet 1200-luvun kataarielämästä alkoivat myös selvitä.
Verkosto laajeni edelleen. Kaksi Claren vuosien takaista ystävää otti häneen (erikseen) yhteyttä ja kertoi oudoista unistaan, jotka sisälsivät selviä muistumia ja tietoja samasta kataarien piiristä.
Kertomus vaikuttaa laajuudessaan ja monimutkaisuudessaan hämmästyttävältä: vankassa keski-iässä oleva epäileväinen lääkäri (Guirdham kertoo hänen perheensä antaneen hänelle lempinimen epäilevä tuomas) joutuu yhtäkkiä okkultisten ilmiöiden keskipisteeseen. Yksinkertaisin selitys tapahtumaketjulle olisi tietoinen petos. Guirdham on kirjoittanut myös runoja ja muuta fiktiivistä tekstiä; olisiko hän voinut keksiä koko tarinan? Jos motiivina olisi raha, luulisi kuitenkin olevan helpompiakin tapoja ansaita sitä kuin kirjoittaa tarinoita keskiaikaisesta harhaopista. Christie-Murray, jonka esitystä tässä olen lähinnä seurannut, ei Guirdhamin tavanneena suhtaudu petoksen mahdollisuuteen kovin vakavasti.
Jos reinkarnaatiota ei haluta hyväsyä selitykseksi, on luultavasti ainakin myönnettävä jonkinlaisten parapsyykkisten voimien ja kykyjen vaikutus. Ehkäpä Guirdham on toiminut keskushenkilönä, joka jostain syystä on laukaissut esille outoja muistoja ja ilmiöitä toisissa? Mutta silloinkin olisi kysyttävä, miksi tällainen tapahtumasarja on käynnistynyt. Spontaaneihin parapsyykkisiin ilmiöihin liittyy tavallisesti kokijan puolelta voimakas motiivi. Mikä olisi se yhteinen motiivi, joka toisi käytännössä toisilleen vieraat ihmiset yhteen keskiaikaista harhaoppia koskevien tietojen kautta - paitsi todellakin tuon keskiaikaisen elämän yhteiset kammottavat kokemukset?
On myös mahdollista ajatella, että ainakin osa esimerkiksi Clare Millsin tiedoista olikin telepaattisesti peräisin Guirdhamilta itseltään. Tämä selitys ei kuitenkaan kata kaikkia tietoja: joissain tapauksissa Claren tietolähde oikaisi Guirdhamin vääriä käsityksiä ja myös rva Smithillä oli tietoja, joiden oikeellisuus tarkistettiin vasta myöhemmin.
(Kirjasta Leo Näreaho: Jälleensyntyminen (Arator/Karisto 1995))
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.