Sain pitkästä aikaa vähän pidemmän vapaan, aloitin vapaan viime Keskiviikkona ja Sunnuntai-iltana hain miehen kotiin.
En varannut mitään töitä vapaalleni, oltiin vain kissan kanssa ja nautittiin elämästämme.
Mentiin mökille, panin uunin lämpiämään ja tein lumitöitä. Aurinko paistoi kirkkaasti, kyllä valolla on suuri merkitys mielialaan.
Mökillä on peruslämpö päällä joten aika nopeasti se lämpisi.
Vesijohdot olivat jäätyneet, toin tiskit mukanani kaupunkiin ja pesin koneessa, kanisterissa vein juomavettä.
Vapaiden pitäminen on jaksamisen kannalta elintärkeää, minä pidän vieläkin aivan liian vähän vapaata, olen ollut omaishoitaja kymmenisen vuotta, vapaita aloin pitää vasta muutama vuosi sitten.
Alkuun vapaalle jääminen tuntui pahalta, ihan kuin tekisi jotain luvatonta kun jättää hoitovastuun muille.
Eihän noin saisi olla, mutta vuosien mittaan tulee harha-käsitys että tämä pesti kuuluu minulle eikä sitä voi jakaa.
Onneksi olen saanut karsittua tuon ajattelutavan lähes kokonaan.
Ei meillä mies mielellään hoitoon lähde vaikka hoidossa ei ole valittamista. Kyllä hän sitten sopeutuu ja uskoisin että on ihan tyytyväinen vaikka panee vastaan aina lähtiessä.
Hoitopaikassa on niin ihania ihmisiä jotka ovat todella omistautuneet työlleen.
Odotan kovasti kesää, päästään miehen kanssa mökille, hänkin makailee ulkona päivät pitkät.
Hän ei jaksa istua kuin vähän aikaa kerrallaan joten laitan hänelle petin ulos, kaupungissa parvekkeella hän alkaa köllöttelemään heti kun aurinko lämmittää tarpeeksi.
Hän on kesäisin ruskea ja terveen näköinen, ei uskoisi kuinka huonokuntoinen kuitenkin on.
Toivotaan aurinkoisia päiviä kevättä odotellessa.
Auli-auli

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tervehdys!
Mä olen kohta 20v ollut om.hoitaja miehelleni,koville on ottanut mullekkin noitten vapaapäivien pito.
En vieläkään pidä miestä yökylässä vaan joka toinen viikko olen viisi tuntia karussa,mies on silloin hoidossa.
Yritän tänä kesänä pidentää vapaata,jospa vihdoinkin mulle menis jakeluun,että vapaata täytyy ottaa.
Nää pakkaset on ihan kauheita kun ei pääse ulos,joulusta lähtien ollaan sisällä oltu,toki kirpparilla kerran viikossa käydään alkaa jo vähän tympii tää olotila.
Muistankin että tykkäsitte olla mökillä,hyvä että miehesi sinne vielä pääsee,onhan se vaihtelua teille kummallekkin.
Kyllä tämä hoitajuus on vienyt multakin terveyden,molemmissa käsissä ja olkapäissä on pahat nivelrikot
vaikka olen jo muutaman vuoden nosturia käyttänyt,mies kun on täysin jalaton eikä pysty mitään tekemään.
Ei pitäis valittaa itsehän olen tämän tien valinnut. Tänään on vaan niin kurja olo ja tuntuu ettei valoa taas näy missään.Tulis kesä niin kaikki olis paljon helpompaa.
Vointeja sinulle Auli-Auli
Kunnioitettava saavutus 20-vuotta omaishoitoa.
Koeta aloittaa ne vapaat, tiedän kuinka sydäntäsärkevää on jättää vastahakoinen hoidettava, mutta voin sanoa kokemuksesta että nopeasti siihen tottuu, vapaiden pitäminen on alkuun yhtä vaikeaa molemmille, ei pelkästään hoidettavalle.
Kesällä on helpompaa, aika kuluu mukavasti mökillä pihatöissä, voin samalla pitää miestä silmällä kun hän makailee varjossa.
Sama juttu on minullakin, selkä on huonossa kunnossa ja oikeassa olkapäässä jotain häikkää, siinä on kovaa särkyä jatkuvasti, tekee yö unetkin katkonaisiksi.
Tietenkin kremppoja tulee vanhemmiten, mutta kyllä tämä hoito-pesti on osaltaan vaikuttanut.
Toivon että olosi helpottuu, mietihän sitä vapiden lisäämistä.
Terv Auli-auli
Onneksi nukahdin illalla aikaisin, olen ollut hereillä neljästä lähtien.
Ensin käytin miestä vessassa ja annoin lääkettä, sitten kissa alkoi vaatimaan ruokaa ja ulos. Kissa on jännä, se vahtii koska olen hereillä, kuulee varmaan hengityksestä koska nukun kun heti herättyäni alkaa naukumaan vaativasti.
On katista paljon iloakin, se juttelee kanssani ja seuraa ulkona mukana kuin koira.
Kun mies oli hoidossa niin ajattelin nukkua hänen sängyssään kun siinä saa nappia painamalla muutettua nukkuma-asentoa ja telkkari on jalkopäässää, on lokoisa katsella.
Mutta kissapa oli eri mieltä, se ei ole tottunut näkemään miehen sängyssä muita kuin vakituisen nukkujan, katsoi minua kysyvästi ja naukaisi paheksuvasti. Kun en noussut niin sillä alkoi silmät leiskua vihaisesti ja hyppäsi sänkyyn päälleni, ajattelin että jokohan raapaisee tai puree, piti nousta ja panna kissa toiseen huoneeseen rauhoiuttumaan. Kyllä se sitten pitkin hampain hyväksyi että voin nukkua miehen sängyssä.
Kun hain miehen kotiin niin kissakin oli selvästi tyytyväinen, meni vakiopaikalleen miehen jalkopäähän nukkumaan. Tykkää nukkua miehen vieressä kun hän pysyy paikoillaan eikä jatkuvasti muuta asentoa kuten minä.
Meillä on mies pysynyt suunnilleen samassa kunnossa vuosikausia, tai sitten en huomaa eroa kun olen jatkuvasti paikalla.
Lääkket on vähennetty minimiin, liian rankka lääkitys veikin häneltä jalat alta alun pitäen. En silloin alkuun tajunnut että miehen kunnon romahtaminen johtui vääränlaisesta ja varsinkin yliannostellusta lääkityksestä. Lääkäri väitti että lääke vaikuttaa niin aluksi ja sitten tasaantuu, kävi päinvastoin tilanne paheni koko ajan kun lääkkeen aiheuttamia oireita alettiin hoitaa uusilla lääkkeillä.
Kieltäydyin antamasta niin suuria annoksia lääkkeitä, tilanne parani heti huomattavasti. Mutta oli jo myöhäistä saada häntä ennalleen.
Olen aina tilaisuuden tullen puhunut lääkäreille että lääkkeiden vaikutusta pitää seurata sen jälkeen kun on resepti kirjoitettu.
Jos minä en olisi puuttunut asiaan niin mies olisi jo haudassa, siitä olen varma että lääkitykseen ei olisi puututtu, olisi varmaan lisätty vielä kun vointi oli muuttunut niin huonoksi.
Omaisten ja läheisten panos näissä asioissa on korvaamattoman tärkeä.
Alan paistaa laskiasipullia, vasta nyt laskiaisen jälkeen, hyviä ne ovat milloin vain.
Olin mökillä viikonloppuna.
Aurinkokin paistoi Lauantaina, mies oli hoidossa vuorokauden.
Viime ajat ovat olleet niin huolen ja murheen täyttämiä että ei ole hyvä olla missään. Pitkäaikainen epävarmuus, toivon ja epätoivon vuorottelu ovat olleet kuluttavia, syöpä on julma sairaus, sen kanssa on vain sopeuduttava mitä milloinkin sattuu, itsellä ei ole valtaa sen yli.
Lapsen kuolema on koko ajan mielessä, nukkuminen ei onnistu ilman lääkkeitä. Olen huomannut että omaishoito on hyvä asia tässä tilanteessa, se pakottaa nousemaan sängystä.
Jos ei hoitamista olisi niin saattasin jäädä peiton alle murheineni vaikka koko päiväksi.
Aurinkoinen päivä näyttäisi tulevan, mutta säätiedotus lupaili pilvistyvää ja sadetta.
Räntää tulee taivaan täydeltä.
Odotan kovasti koska päästään miehen kanssa mökille, hänkin nauttii kun saa makailla auringossa, itse voin samalla tehdä ulkotöitä kun pidän silmällä.
Ikävä lastani on kova, alku meni shokissa, ei oikein tajunnut pojan lähdön lopullisuutta, nyt se on tullut tietoisuuteen todella raskaana.
Ei huomisesta tiedä, vielä tämän päivän yritän jaksaa.