Nyt kun myymälöihin on tullut kirjavia neulelankoja, joissa kirjoneule valmisttuu kuin itsestään, niin millä konstin saan kaksi täysin samanlaista sukkaa? Neulelehdissä on monesti täysin identtiset sukat kuvassa. Pitääkö ostaa kaksi kerää ja alottaa molemmat sukat eri kerältä? Onko tulos sittenkään toivottu? Vai onko kuviot kuitenkin niin samankaltaiset , että ei haittaa?
Vaikka noita lankoja on ollut myynnissä jo pari kolme vuotta, en ole ehtinyt kokeilla. Kertokaapa te, jotka olette niistä neuloneet. Ja vielä, mitä teitte. Kiitos jo etukäteen. Nyt olisi tarkoitus aloittaa ensi jouluksi lahjojen tekeminen, ettei tarvi kiireessä väkertää.
Vaikka noita lankoja on ollut myynnissä jo pari kolme vuotta, en ole ehtinyt kokeilla. Kertokaapa te, jotka olette niistä neuloneet. Ja vielä, mitä teitte. Kiitos jo etukäteen. Nyt olisi tarkoitus aloittaa ensi jouluksi lahjojen tekeminen, ettei tarvi kiireessä väkertää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Novitan ohjeissa sanotaan, että aloita silmukoiden luominen aina samasta värien vaihtumiskohdasta, näin saat raidat menemään kohdalleen. Olen tätä kokeillut, mutta ei ne oikein koskaan mene tasan tarkkaan samalle kohdalle. Opettelin hyväksymään asian ja teen sitten sellaisia sukkia kuin sattuu tulemaan.
Minäkään en ala ettimään samanlaista kohtaa langoista vaan neulon semmoset kun sattuu tulemaan.Harvoin teen kyllä pelkästään yhestä langasta koko sukkia.Yleensä raidotan kolmella kirjavalla yhteen sopivalla värillä tai sitte osa langoista on yks värisiä.Omasta ja sukkien saajien mielestä ovat ainakin olleet hienoja! :)
Niin, on kahta tyyppiä lankaa;
niitä, joissa on tasaraidoitus
http://www.novita.fi/index.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92031
ja niitä joissa väri vaihtuu ns. liukuvärinä (tai esim. puro-lanka)
http://www.novita.fi/index.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92377
Siinähän se ikävä juttu onkin, että nuo kerät ei ala aina saman värin kohdalta, vaan jokainen kerä alkaa mistä sattuu. Ainakin omat kerät olleet sellaisia. Sinun pitää vain aloittaa sukat tismalleen samasta kohtaa, saman väriraidan kohdalta. Noissa liukuväreissä raitojen "pituudet" saattavat vähän heittää, mutta raitaväreissä on ihan tarkka mitta kutakin väriä.
Ja huomioi vielä aloittaessa värin lisäksi (linkki esimerkkinä), jos siis langassa liukuva väri, että jos aloitat esim. tumman liilan kohdalta, tuleeko seuraavaksi vaaleampi liila vai tumman punainen.
Toivottavasti auttoi ja sait selityksestä selvää :)