Mulla on just nyt tylsää. Oon jo kauan aatellu kirjoittaa tänne jtn. Nyt vois kirjoittaa kun on paljon aikaa.
OK, mua on kiusattu, enemmän tai vähemmän. Oon nyt 18v lukiolainen(lukiossa kaikki ok). Mä oon pienestä lähtien ollut kiltti, ujo, varovainen, herkkä ja haavoittuvainen. Itkin helposti, mm. kun kuulin kaunista musiikkia ja kun kuulin toisten itkevän. Sain jtn 4veenä ensimmäisen kaverin ja sen jälkeen lisää...3,4.. Minulla oli hauska elämä. Sit aloitin ala- asteen, jouduin sociaalisempaan ympäristöön. Ihan kivaa sielläkin oli, mutta huomasin olevani heikko ja pieni. Minua oli helppo komentaa, herkkänä ihmisenä tottelin isompia oppilaita ja tietysti opettajaa. Olin minä välillä vilkas ja puhelias. Mutta alemmuuden tunne häiritsi itsetuntoani. Olin luokan pienin, pienempi kuin tytötkin(olen poika). Välillä kuului naurua, mä olin HYVÄ naurunaihe, sellanen tyhmä pikkupoika minä olin heidän mukaan. Sain kuitenkin olla mukana leikeissä, ja hauskaa meillä kaikilla oli. Ja mulla oli hyviä kavereita.
8-
Muistan syöneeni rautatabletteja, äitini oli huolissani koostani. Toka luokalla aloin aamuisin syömään puuroa. Mä inhosin vartaloani, häpesin ja häpeän vieläkin! Sain mä pari kiloa lisää painoa, mut iha sama, pieni paska mä olin kuitenkin. Muistan kun yhden kaverin isä luuli mua pari vuotta nuoremmaksi, maseennuin. Sain usein kuulla vastaavia kommentteja, loukkaannuin aina yhtä pahasti. Ihastuin yhteen tyttöön, mut en uskaltanu puhua sille, koska pelkäsin. Mä ihailin häntä. Kaikki tytöt halusivat isoja poikia. Niin mä ainakin aattelin, en tietenkään pitänyt itseäni rumana, vain heikkona. Sit kutosella tytöt laativat listan kaikista pojista, mä sain kaikista ominaisuuksista 4. HIENOA!
Lista oli meidän luokassa, vanhemmatkin varmaan näkivät sen. Äiti huomautti usein et mun pitäisi laajentaa kaveripiiriäni, liittyä siihen urheiluporukkaan. Mun piti saada joku harrastus. Äiti soitti ja ilmoitti mut joukkueeseen. Aloitin harrastuksen, inhosin sitä, en sopinut niitten joukkoon. Pe ja La olivat viikon pahimpia päiviä. Lopetin harrastuksen 1,5vuoden jälkeen. Kyseessä oli kontaktilaji, pelkäsin isompia poikia, sen takia mä olin paska.
12-
Ylä- aste, hienoa, kaikki oli uutta. Olin aluksi aika puhelias, olin aika sociaalinen. Sain uusia luokkakavereita, mutta ei ne mitään kavereita ollut. Luokassa oli häiriköitä, ne vittuili mulle. Olin pieni ja heikko, helppo kohde. Sain 13veenä finnejä, hienoa. Musta tuli PIZZANAAMA, itkin itseni uneen. Uneksin. Mä uneksin paremmasta elämästä. Olin usein yksin, joskus olin mukana eri puuhissa, mut ei tuntunu hyvältä kun haukuttiin. 14v sain tyttöystävän, oltiin yhdessä jtn 4kk, olin onnellinen. Mut kuitenkin mua haukuttiin, tyttöystävääkin haukuttiin. Hän ei ollut niin suosittu. Ei hän ruma ollut, oikein nätti. 9lk oli pahin, akne oli pahimmillaan. Viikonloput vietin yksin, musiikkia kuunnellen. Mulla oli kuitenkin yksi kaveri. Joskus se ei kuitenkaan pitänyt yhteyttä, masentavaa. Musiikki antoi mulle toivoa, unelmoin rock- tähteydestä, halusin olla parempi kuin KAIKKI MUUT. Muut ihmiset olisivat vaan luusereita.
16-
Lukio, en jaksa kirjottaa paljon, väsyttää. Aloitin uuden harrastuksen, soitan skebaa. Opin kaiken itse, halusin jo aikaisemmin soittaa. Mut en vaan uskaltanu ja uskonut itseeni. Sain pari iha ok kaverii, ne tietää musta aika paljon. Dokaan niitten kanssa, ja oon aika avoin. Nyt mulla on maailman kaunein ja mukavin tyttöystävä. Tiedän että hän jättää mut jonain päivänä. Pelkään sitä jo nyt. Mun pitäis olla onnellinen, kaikki on mennyt ihan hyvin. Mut pelkään että menetän kaiken hyvän mitä mulla on juuri nyt. Näytän vieläkin aika nuorelta. Ja oon heikko ja pieni. Huohh........nukahdan!
Perheeni on kuitenkin ollut hyvä mulle, eine kuitenkaan täysin ymmärrä mua. Mun perhekin on joskus loukannut minua. Mun epävarmuus on peräisin huonoista kokemuksista. Mul on ollut hyvä tuuri, vaik mua on kiusattu ja väheksitty.
Täst tuli aika pitkä texti, ja huonoa suomenkieltä!!
Miettikää miltä tuntuisi olla täysi nolla.
OK, mua on kiusattu, enemmän tai vähemmän. Oon nyt 18v lukiolainen(lukiossa kaikki ok). Mä oon pienestä lähtien ollut kiltti, ujo, varovainen, herkkä ja haavoittuvainen. Itkin helposti, mm. kun kuulin kaunista musiikkia ja kun kuulin toisten itkevän. Sain jtn 4veenä ensimmäisen kaverin ja sen jälkeen lisää...3,4.. Minulla oli hauska elämä. Sit aloitin ala- asteen, jouduin sociaalisempaan ympäristöön. Ihan kivaa sielläkin oli, mutta huomasin olevani heikko ja pieni. Minua oli helppo komentaa, herkkänä ihmisenä tottelin isompia oppilaita ja tietysti opettajaa. Olin minä välillä vilkas ja puhelias. Mutta alemmuuden tunne häiritsi itsetuntoani. Olin luokan pienin, pienempi kuin tytötkin(olen poika). Välillä kuului naurua, mä olin HYVÄ naurunaihe, sellanen tyhmä pikkupoika minä olin heidän mukaan. Sain kuitenkin olla mukana leikeissä, ja hauskaa meillä kaikilla oli. Ja mulla oli hyviä kavereita.
8-
Muistan syöneeni rautatabletteja, äitini oli huolissani koostani. Toka luokalla aloin aamuisin syömään puuroa. Mä inhosin vartaloani, häpesin ja häpeän vieläkin! Sain mä pari kiloa lisää painoa, mut iha sama, pieni paska mä olin kuitenkin. Muistan kun yhden kaverin isä luuli mua pari vuotta nuoremmaksi, maseennuin. Sain usein kuulla vastaavia kommentteja, loukkaannuin aina yhtä pahasti. Ihastuin yhteen tyttöön, mut en uskaltanu puhua sille, koska pelkäsin. Mä ihailin häntä. Kaikki tytöt halusivat isoja poikia. Niin mä ainakin aattelin, en tietenkään pitänyt itseäni rumana, vain heikkona. Sit kutosella tytöt laativat listan kaikista pojista, mä sain kaikista ominaisuuksista 4. HIENOA!
Lista oli meidän luokassa, vanhemmatkin varmaan näkivät sen. Äiti huomautti usein et mun pitäisi laajentaa kaveripiiriäni, liittyä siihen urheiluporukkaan. Mun piti saada joku harrastus. Äiti soitti ja ilmoitti mut joukkueeseen. Aloitin harrastuksen, inhosin sitä, en sopinut niitten joukkoon. Pe ja La olivat viikon pahimpia päiviä. Lopetin harrastuksen 1,5vuoden jälkeen. Kyseessä oli kontaktilaji, pelkäsin isompia poikia, sen takia mä olin paska.
12-
Ylä- aste, hienoa, kaikki oli uutta. Olin aluksi aika puhelias, olin aika sociaalinen. Sain uusia luokkakavereita, mutta ei ne mitään kavereita ollut. Luokassa oli häiriköitä, ne vittuili mulle. Olin pieni ja heikko, helppo kohde. Sain 13veenä finnejä, hienoa. Musta tuli PIZZANAAMA, itkin itseni uneen. Uneksin. Mä uneksin paremmasta elämästä. Olin usein yksin, joskus olin mukana eri puuhissa, mut ei tuntunu hyvältä kun haukuttiin. 14v sain tyttöystävän, oltiin yhdessä jtn 4kk, olin onnellinen. Mut kuitenkin mua haukuttiin, tyttöystävääkin haukuttiin. Hän ei ollut niin suosittu. Ei hän ruma ollut, oikein nätti. 9lk oli pahin, akne oli pahimmillaan. Viikonloput vietin yksin, musiikkia kuunnellen. Mulla oli kuitenkin yksi kaveri. Joskus se ei kuitenkaan pitänyt yhteyttä, masentavaa. Musiikki antoi mulle toivoa, unelmoin rock- tähteydestä, halusin olla parempi kuin KAIKKI MUUT. Muut ihmiset olisivat vaan luusereita.
16-
Lukio, en jaksa kirjottaa paljon, väsyttää. Aloitin uuden harrastuksen, soitan skebaa. Opin kaiken itse, halusin jo aikaisemmin soittaa. Mut en vaan uskaltanu ja uskonut itseeni. Sain pari iha ok kaverii, ne tietää musta aika paljon. Dokaan niitten kanssa, ja oon aika avoin. Nyt mulla on maailman kaunein ja mukavin tyttöystävä. Tiedän että hän jättää mut jonain päivänä. Pelkään sitä jo nyt. Mun pitäis olla onnellinen, kaikki on mennyt ihan hyvin. Mut pelkään että menetän kaiken hyvän mitä mulla on juuri nyt. Näytän vieläkin aika nuorelta. Ja oon heikko ja pieni. Huohh........nukahdan!
Perheeni on kuitenkin ollut hyvä mulle, eine kuitenkaan täysin ymmärrä mua. Mun perhekin on joskus loukannut minua. Mun epävarmuus on peräisin huonoista kokemuksista. Mul on ollut hyvä tuuri, vaik mua on kiusattu ja väheksitty.
Täst tuli aika pitkä texti, ja huonoa suomenkieltä!!
Miettikää miltä tuntuisi olla täysi nolla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tervetuloa porukkaan!
muakin on kiusattu, kato ton "kehityksen takia kiusattu" juttua. kirjotin sinne vastaukseen omaa juttua.
Kuinka pitkä olet? Entä paino?