Junallako Potsdamiin?

Syksyllä Berliiniin

Berlizin oppaan mukaan Potsdamin keskustaan pääsee junalla, mutta minun kartassa sinne ei ole edes rautatietä. Miten olisi mahdollista? Mikä olisi paras kulkuväline läntisestä Berliinistä?

8

1531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pääsee

      www.bahn.de löytyy kaikki. On vain yksi Berliini nykyään.

      • E.m. osoite on hyvä, jos kuitenkin haet tietoja Berliinin paikallisliikenteen yhteyksistä parempi on tämä: http://www.vbb-fahrinfo.de/hafas/query.exe/
        Toisaalta kun Potsdamiin lähdetään Berliinin keskustasta aikatauluja ei edes tarvita. Jokin juna sinne päin lähtee aina viim. 10 min. päästä siitä kun saavut asemalle.

    • Sans Souci

      Junalla minä kävin joitakin vuosia sitten Potsdamissa. Sans Soucin linnalle menin asemalta bussilla.

      Ja aiemmalle vastaajalle tiedoksi, että vaikka Berliinejä (kuten useimpia muitakin kaupunkeja) on vain yksi, ilmansuunnat eivät ole mihinkään kaikonneet, vaan kaupungilla on niin läntinen, itäinen, eteläinen kuin pohjoinenkin osa, ja väli-ilmansuunnat siihen vielä päälle. ;)

    • tiedoksi

      sinne pääsee kaikilta S-juna asemilta.Suunta tietysti Potsdam .Lipun voi ostaa S-asemalta automaatista,suositan tageskarte AC,silloin voi jatkaa asemalta linnoihin bussilla ja takaisinkin tietysti.
      Kaupungissa (keskustassa) lipuksi riittää AB (vyöhykeraja).

      • KK

        Potsdamiin ja myös Schönefeldin kentälle tarvitaan todellakin BVG:n ABC-lippu (tai sitten tarvittava DB:n matkalippu) ja kannattaa myös uskoa suosiolla, että lippuja tarkastetaan tosi tiuhaan.

      • Syksyllä Berliiniin
        KK kirjoitti:

        Potsdamiin ja myös Schönefeldin kentälle tarvitaan todellakin BVG:n ABC-lippu (tai sitten tarvittava DB:n matkalippu) ja kannattaa myös uskoa suosiolla, että lippuja tarkastetaan tosi tiuhaan.

        Kiitos kaikille vastauksista ja neuvoista. Olemme vaimoni kanssa suunittelemassa 10 pv matkaa syyskuun puolivälissä Berliiniin. Lennämme halpalennolla ja vuokraamme hotelli-/hostellihuoneen.

        Jokaisen matkalaisen pitää tietysti itse ottaa asioista selvää, mutta tämä palsta on käytännöllinen siitä syystä, että sitä kautta saa muitakin vihjeitä. Oppaissa ja kartoissa on joitakin ristiriitaisuuksia, joista on mukava kysäistä kaupungissa käyneiltä. Huomasin juuri tänään Oranienburgiin ( Sachsenhausenin keskitysleiri ) menevän S1:n junan reitillä ristiriidan. Katukartalla se liikennöisi Wannseen ja Oranienburgin välillä. Junien "kaavakartalla" sen reitti on vain O:n ja Hauptbahnhofin välillä. Saman numeroinen S-juna kulkee myös Potsdamer Platzin ja Wannseen välillä. Tällä ei siis pääse suoraan Potsdameen asti.

        Entä hyvä majapaikka? Tutustumme sota- ja muihin historiallisiin paikkoin. Tutustun vieraisiin paikkoihin myös 10 - 15 km:n pituisilla juoksulenkeillä. Siksi tukikohdan tulee olla sellainen, ettei tarvitse pitkiä matkoja puikkelehtia kapeilla kujilla. Jokien ja kanavien varsilla on mukava hölkätä. Kunnon aamupala hotellissa kuuluu asiaan. Keittomahdollisuus lisäisi hyvinvointia. Koska reissuamme paljon, liikenneyhteydet pitäisi olla kohtuulliset.Esim metro alle 500 m Esikaupunkiin emme mielellämme lähde. Ajoitamme reissun kahden viikonlopun yli voidaksemme osallistua pariin jumalanpalvelukseen joissakin kirkoissa. Hinnan toivoisi olevan kohtuullisen. Kuka voisi näillä tiedoilla vinkata majapaikkaa?

        Puhumme kumpikin jonkin verran saksaa, joten voimme kysellä asioita myös paikallisilta

      • Berlin fan
        Syksyllä Berliiniin kirjoitti:

        Mikäli olette evankelis-luterilaisia, suosittelen osallistumaan jumalanpalvelukseen SELK Berlin-Mitten kirkossa osoitteessa Annenstraße 53. Berliinin tuomiokirkossa (der Dom, evankelinen) järjestetään päivittäin erilaisia tilaisuuksia, myös englanniksi. Jos haluatte tutustua ulkosuomalaisten elämään Berliinissä, kannattaa tarkistaa, onko Berliinin suomalaisella seurakunnalla jumalanpalvelusta matkanne aikana (tiedot: http://www.finnlandzentrum.de/indexfi.html ). Seurakunta toimii Kreuzbergin kaupunginosassa Berliinin Suomi-Keskuksen tiloissa, jossa on myös mahdollista majoittua. Alakerran keittiö on majoittujien käytössä.

        Ristiriitaisiin junatietoihin en osaa valitettavasti ottaa kantaa, mutta S1-junalla pääsee kyllä Oranienburgiin (keskustaan).

      • Syksyllä Berliiniin
        Berlin fan kirjoitti:

        Kun helmikuun puolivälissä aloitin ketjun, majapaikastamme ei ollut tietoa. Saimme keväällä neuvoteltua sopivan hinnan Fasanenstrassella ( poikkikatu Kudammeen nähden) olevan Hotel Pensin Funkin kanssa. Kuulumme tosiaan Lutheruksen seurakuntaan, joten vihjeesi ovat varteenotettavia. Mieluiten osallistumme paikallisen seurakunnan jumalanpalveluksiin, mutta B:n suom. srk on hyvä ajatus.

        Olen kirjoittanut tälle foorumille myös nimimerkillä "Nälkäinen urheilija"

        Siinä se aika vaan kiitää, että kohta on käsillä B:n matka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      207
      2814
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      66
      968
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      119
      962
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      942
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      317
      909
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      505
      852
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      758
    Aihe