Tyhmä idea

Täällä on niinsanotusti keski-ikäinen mies (45v) keskisuomesta. Elämän heitellessä kuten tässä viimeksi, työsuhteesta pois olisi edessä enää yksi toive. Pitkäura paperitehtaalla yli parikymmentä vuotta hommissa riitti työelämässä. Nyt edessä olisi loppuelämä vain elämästä nauttimista ja oman itsensä ajattelua. Pienestä pitäen on pitänyt ajatella vain työtä ja toimeentuloa rahan hankkimistä. Kaikki aika työssä tehtaalla ja vapaa-ajat lomat hommissa sukulaisten rakennuksilla taloja tehden. Perhettä ei ole koskaan ollut aika perustaa saati seurustella kun kolmivuorohommaa tekee. Toki olenhan tiennyt pienestä pitäen mikä olen miehiäni, naiset eivät ole koskaan elämääni kuuluneet (äitiäni lukuunottamatta). Lähisuku on jo hautuumaalle saateltu ja niin hyvä.
Tehtaalta tarjottu uudelleenkoulutus ja toisen alan työpaikat kun ei oikeen tälläiseen jääräpäiseen paperimieheen iske.
Ajatuksessa onkin aloitaa elämän koulu ja siitä se matkailuosasto. Toisaalta on ehkä korvata nyt se elämättä jäänyt nuoruus ja kaikki muu jonka on joutunut jättämään taakse ilman kokemuksia.
Eli koska sukanvarteen on säästynyt jotain nyt on edessä kuitenkin turvattu taloudellinen tulevaisuus jokusiksi vuosiksi.
Ja koska perillisiä ei ole niin turhaahan sitä niitä omalla työllä hankittuja rahoja jättää pohjattomaan valtion kirstuun tuntemattomien tuhlattavaksi.
Niin se toive siis. Hakusessa on sellainen kaveri ja vain kaveri jonka kanssa voisin yhdessä opetella tätä elämän matkailuakatemiaa. Mitään suhdetta en halua alkaa setvimään kun olen sen hyvin elänyt tähänkin asti ihan itsekseni,
Mutta kaveri matkustamaan kanssani ja jakamaan kokemuksia maailmalla. Tarkoituksena on käydä eri maissa pitkillä lomilla tutustumassa vieraisiin kansoihin kultuuriin elämään siellä. Oppia ja kokea kaikkea. Siis ekaksi reissu Equatoriin jossa kuukauden päivät kiertäisi tutustumassa maahan matkaillen eri kaupungeissä ja oppien vaikka tanssimaan paikallisia tansseja ja maistelemaan paikallisia makuelämyksiä (marsuja). Sitten voisi lähteä tutustumaan Turkkiin kuukaudeksi Istambuliin ja toiseksi Ankaraan. Kevään voisi ottaa vastaan vaikka Kreikassa kuukausi Ateenassa ja toinen vaikka jossain pienessä kaupungissa siellä pohjoisen puolella.
Ideaa kyselin myös paikkalisesta työvoimatoimistosta ja sain makeat naurut palkaksi. Eli olisin siis valmis maksamaan jollekin kuukausupalkan siitä että matkustelee kaverina kanssani. Oli kuulema heille ihan uusi ja hullu idea.
En sitten tiedä onko tuo niin tyhmä toive. Luulisi suomen työttömistä jollekin kelpaavan tuollainenkin työpaikka.
Monasti olen tätä palstaa lukenut ja nyt kysynkin teiltä onko ideani ihan tyhmä?
2265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehkä kannattaa ainakin ensiksi tutustua mahdolliseen matkakumppaniin. Jos sitten menee sukset ristiin, niin voi olla hankala päästä tuosta eroon.

Mitä idean hulluuteen tulee, niin varmaan tuollainen on järkevämpää, kuin että säästää kituuttaisit ja perintösi kuittaisi valtio. Jos olisin itse samanlaisessa tilanteessa, niin ehkä viettäisin ainakin talvet lämpimissä maissa.

Tuskin kannattaa sentään palkkaa sillä matkatoverille maksaa, varmaan lähtijöitä löytyy ihan ilmankin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesamatti45 kirjoitti:

Täällä on niinsanotusti keski-ikäinen mies (45v) keskisuomesta. Elämän heitellessä kuten tässä viimeksi, työsuhteesta pois olisi edessä enää yksi toive. Pitkäura paperitehtaalla yli parikymmentä vuotta hommissa riitti työelämässä. Nyt edessä olisi loppuelämä vain elämästä nauttimista ja oman itsensä ajattelua. Pienestä pitäen on pitänyt ajatella vain työtä ja toimeentuloa rahan hankkimistä. Kaikki aika työssä tehtaalla ja vapaa-ajat lomat hommissa sukulaisten rakennuksilla taloja tehden. Perhettä ei ole koskaan ollut aika perustaa saati seurustella kun kolmivuorohommaa tekee. Toki olenhan tiennyt pienestä pitäen mikä olen miehiäni, naiset eivät ole koskaan elämääni kuuluneet (äitiäni lukuunottamatta). Lähisuku on jo hautuumaalle saateltu ja niin hyvä.
Tehtaalta tarjottu uudelleenkoulutus ja toisen alan työpaikat kun ei oikeen tälläiseen jääräpäiseen paperimieheen iske.
Ajatuksessa onkin aloitaa elämän koulu ja siitä se matkailuosasto. Toisaalta on ehkä korvata nyt se elämättä jäänyt nuoruus ja kaikki muu jonka on joutunut jättämään taakse ilman kokemuksia.
Eli koska sukanvarteen on säästynyt jotain nyt on edessä kuitenkin turvattu taloudellinen tulevaisuus jokusiksi vuosiksi.
Ja koska perillisiä ei ole niin turhaahan sitä niitä omalla työllä hankittuja rahoja jättää pohjattomaan valtion kirstuun tuntemattomien tuhlattavaksi.
Niin se toive siis. Hakusessa on sellainen kaveri ja vain kaveri jonka kanssa voisin yhdessä opetella tätä elämän matkailuakatemiaa. Mitään suhdetta en halua alkaa setvimään kun olen sen hyvin elänyt tähänkin asti ihan itsekseni,
Mutta kaveri matkustamaan kanssani ja jakamaan kokemuksia maailmalla. Tarkoituksena on käydä eri maissa pitkillä lomilla tutustumassa vieraisiin kansoihin kultuuriin elämään siellä. Oppia ja kokea kaikkea. Siis ekaksi reissu Equatoriin jossa kuukauden päivät kiertäisi tutustumassa maahan matkaillen eri kaupungeissä ja oppien vaikka tanssimaan paikallisia tansseja ja maistelemaan paikallisia makuelämyksiä (marsuja). Sitten voisi lähteä tutustumaan Turkkiin kuukaudeksi Istambuliin ja toiseksi Ankaraan. Kevään voisi ottaa vastaan vaikka Kreikassa kuukausi Ateenassa ja toinen vaikka jossain pienessä kaupungissa siellä pohjoisen puolella.
Ideaa kyselin myös paikkalisesta työvoimatoimistosta ja sain makeat naurut palkaksi. Eli olisin siis valmis maksamaan jollekin kuukausupalkan siitä että matkustelee kaverina kanssani. Oli kuulema heille ihan uusi ja hullu idea.
En sitten tiedä onko tuo niin tyhmä toive. Luulisi suomen työttömistä jollekin kelpaavan tuollainenkin työpaikka.
Monasti olen tätä palstaa lukenut ja nyt kysynkin teiltä onko ideani ihan tyhmä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu