onko kyse säästöistä vai huolimattomuudesta? Tapaturmia ja onnettomuuksia sattuu tavallista enemmän. Taitaa VR johtaa. Taas luki lehdessä, että veturi on syksynyt kiskoilta ja haittaa liikennettä. Onneksi ei kuitenkaan ollut ketään kyydissä loukkaantumassa. Minä kyllä veikkaisin aivan huolimattomuutta, joka ilmeisesti johtuu liian rajuista säästöistä. Ihmisille annetaan potkuja ja sitten yritetään pyörittää toimintaa aivan liian pienellä henkilökunnalla. Näin siis muuallakin kuin VR:llä. Olen myös ihmetellyt, miksi aikoinaan jotain markettia rakennettaessa on tehty kauppaan kassoja esimerkiksi 13 kappaletta. Vain kaksi niistä on käytössä. Olisivat aikoinaan säästäneet ja tehneet vain kaksi kassaa. Tuntuu myös, että kenelläkään (ainakaan nuorella) ei ole mitään ammattitaitoa siinä ammatissa jossa toimivat. Tarkoitan vaikkapa jotain virastoa. Niinpä minäkin, jos on vain vara valita, hakeudun vähän vanhemman ihmisen luukulle. Aina ei kuitenkaan voi valita, kun on jonotussysteemi. Sitten siinä kun nuoremman henkilön kanssa asioi, menee ikä ja terveys, kun hän säntäilee aina kysymään neuvoja toisilta. En syytä tästä kuitenkaan itse nuoria, heille ei vain viitsitä opettaa mitään, heidät on varmaan palkattu erittäin halvalla. Ennen vanhaan uusi työntekijä neuvottiin perusteellisesti työhön ennenkuin hän sai itse omatoimisesti työskennellä. Kaipaan vanhoja aikoja!
Mikä vikana?
aika kultaa
3125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on päällä joka kerta kun joudun asioimaan "ulkomaailmassa". Tätä kai tämä markkinavetoinen talous sitten on. Palvelut pitäisi tuottaa halvalla ja tehokkaasti. Eikä haluta myöntää, että laatuhan siinä kärsii,
eikös useilla ihmisilläkin henkilökohtaisesti mene yhä useammalla yhä huonommin,
onneksi sentään vielä usealla menee hyvin.
kilpailu lisää riskinottoa ja epäonnistumisia,
oli se ihminen tai työpaikka,
Kaikki tämä on nyky politiikan syytä. Ennen oli kaikki turvallisempaa, työpaikat VARMOJA , ihmiset vaati toisiltaan luotettavuutta, myös VOITIIN luottaa ihmisiin työssään, TOISIN on nyt, politiikot itse tekee RÖTÖKSIÄ, on tullut vaikutelma epärehellisyydestä yleensäkki, noooh, kansa voi huonosti, kaikki on sen seurauksena epävarmaa, työt tehdään miten sattuu ku kukaan ei välitä rehellisyydestä eikä vilpittömyydestä, TÄSSÄ on nyt tulos HUNSVOTTI päättäjät on näyttänyt esimerkkiä .......
VOIHAN per......... se , on syytä vaihtaa kaikki politikot, ja VAATIA VAIN rehellisiä tunnollisia ihmisiä suomen politiikkaa hoitamaan ......... muten kansa menee RAPPIOLLE ....