Robottipölynimuri

Talomme on matala, noita 70-luvun omakotitaloja. Lattiapinta-alaa on paljon, kynnyksiä ei onneksi ole. Olemme päättäneet vaimoni kanssa asua siinä niin kauan kuin mahdollista. Niin, ja tulla toimeen mahdollisimman kauan omin neuvoin.

Imurointi alkoi käydä raskaaksi vaikka jaoimme sen työn. Niinpä päätimme ostaa robotti-imurin ja ostimmekin. Nyt se on testattu ja hyväksi havaittu. Se on älyttömän ahkera ja huolellinen. Tarvitsee vain huolehtia johdot ja muu roina pois tietlä, niin se siivoaa koko talon lattiat. Se kiipeää mattojen päälle ne harjaten, se kiillottaa ja putsaa linoleumit.

Se myös puhuu tarvittaessa - vähän niin kuin autonavigaattoritkin. Hankimme laitteen vähän epäillen sen hyödyllisyyttä. Nyt sillä on oma paikkansa erään seinän vieressä. Sinne se telakoituu työn tehtyään tai virran heikottua - lataamaan itse itsensä.
9269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ajatella, että se tunnistaa matotkin:D On tekniikka hienoa kun niin monet arjen asiat kohentuvat! Kaipa olette sille nimenkin antaneet, niin hyvälle apurille:D

Äänestä
  • Sen nimi on Rumpa. Ensimmäinen imurimme oli Emma, silloin naiset tekivät siivoustyön. Rumpa on sukupuolineutraali. Liittyyhän siihen toki miehiä kiinnostavaa tekniikkaa, vaikka kyllä naisetkin nykyään osaavat.

    Pesu- ja tiskikoneet ovat itsestään selvä osa taloudenpitoa. Ilman kännykkää ja tietsikkaa on vaikea tulla toimeen jne. Roboteista voi olla suurta apua.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Sen nimi on Rumpa. Ensimmäinen imurimme oli Emma, silloin naiset tekivät siivoustyön. Rumpa on sukupuolineutraali. Liittyyhän siihen toki miehiä kiinnostavaa tekniikkaa, vaikka kyllä naisetkin nykyään osaavat.

    Pesu- ja tiskikoneet ovat itsestään selvä osa taloudenpitoa. Ilman kännykkää ja tietsikkaa on vaikea tulla toimeen jne. Roboteista voi olla suurta apua.

    Alkoi kiinnostamaan pääseekö se Rumpa sängyn alle, ja pitääkö kaikki nurkat olla avoinna ettei kaapit ja piirongit estä sitä siivoamista?
    Pitänee mennä jonnekin kodinkoneliikkeeseen tutkimaan tuota 'sukua', valiolaatua varmaan, netistä jo kurkkasin ;-D!

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    Kyllä se koluaa sohvien ja sänkyjen aluset edellyttäen tietenkin että ne ovat tyhjät laatikoista tai muusta romusta. Vaikka se on pyöreä muodoltaan niin kyljessä on harja joka kurkoittaa nurkatkin siistimään.

    Minusta on kuitenkin pieni vaiva nostella johdot ym. sen tieltä pois. Onhan siinä ajastinkin. Voi määrätä siivousajat, jolloin se lähtee töihin omatoimisesti palaten sitten "telakalleen". Sekin hyvä puoli siinä on että tulee poistetuksi tarpeeton roina sängyn alusista ja nurkista.

    Äänestä

Sehän on hyvä asia, jos ei ole kynnyksiä. Eipä siinä sitten saa tikkuja persuksiinsa. Se kun tahtoo tämä Suomalainen rotu olla semmoista lyhyt jalkaista ja pitkä selkäistä tyyppiä.

Äänestä
  • tässäkin ketjussa taas mennään niin että ahterit toisiaan läiskii.

    Äänestä

  • ahterin perässä kirjoitti:

    tässäkin ketjussa taas mennään niin että ahterit toisiaan läiskii.

    Me jouduimme viikonpäivät sitten hankkimaan uuden pölynimurin entiesn vanhan aikansa palvelleen tilalle.
    Myyjä ei edes suositellut robotti-imuria, vaikka laiskana ihmisenä sitä varta vasten tiedustelin.
    Kun ihastelin, että senhän vosii laittaa töihin kun itse menee johonkin asioille pois kotoa, hän sanoi, ettei se aivan niin yksinkertaista ole. Imuri kuulemma ei pääse kaikkiin paikkoihin, vaan itse täytyy paikkailla sen jälkiä.

    Päädyimme sitten perinteiseen imuriin, ruotsalaiseen laatumerkkiin. Saimme kaupanpäällisiksi paketin, missä viisi pölypussia, suodatin(irroitettava ja vedellä huuhdottava) sekä ilmanraikastinainetta. Viimeksimainittua meillä ei imurissa ole ennen ollutkaan. Pölypussiin laitetaan raikastusainetta, ja imuroidessa ei tule sitä pölyn hajua, mitä vanhasta imurista tuli.

    Jospa meidän asioimassamme kodinkoneliikkeessä ei ollut noin pätevää "rumpaa" myynnissä, koska myyjä ei meille robotti-imuria suositellut.
    Sekin on mahdollista, että vaikutimme liian köyhiltä hankkiaksemme kallista imuria. Olihan mies ottanut vanhan imurin letkun mukaan ja kysyi olisiko sellaisia irto-osia myytävänä.
    Myyjä sanoi, ettei koko merkkiä ole enää aikoihin valmistettu.

    Äänestä

  • ahterin perässä kirjoitti:

    tässäkin ketjussa taas mennään niin että ahterit toisiaan läiskii.

    hyvinkin. Se on seksiä tällä iällä, kun koittaa persettä sormella, ja menee sitte vessaan haistelemaan.

    Äänestä

  • seksikäsi kirjoitti:

    hyvinkin. Se on seksiä tällä iällä, kun koittaa persettä sormella, ja menee sitte vessaan haistelemaan.

    Sinä avasit oman niksinurkkasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalaismies* kirjoitti:

Talomme on matala, noita 70-luvun omakotitaloja. Lattiapinta-alaa on paljon, kynnyksiä ei onneksi ole. Olemme päättäneet vaimoni kanssa asua siinä niin kauan kuin mahdollista. Niin, ja tulla toimeen mahdollisimman kauan omin neuvoin.

Imurointi alkoi käydä raskaaksi vaikka jaoimme sen työn. Niinpä päätimme ostaa robotti-imurin ja ostimmekin. Nyt se on testattu ja hyväksi havaittu. Se on älyttömän ahkera ja huolellinen. Tarvitsee vain huolehtia johdot ja muu roina pois tietlä, niin se siivoaa koko talon lattiat. Se kiipeää mattojen päälle ne harjaten, se kiillottaa ja putsaa linoleumit.

Se myös puhuu tarvittaessa - vähän niin kuin autonavigaattoritkin. Hankimme laitteen vähän epäillen sen hyödyllisyyttä. Nyt sillä on oma paikkansa erään seinän vieressä. Sinne se telakoituu työn tehtyään tai virran heikottua - lataamaan itse itsensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu