Aamun Hesarin mielipideosastolla muuan kirjoittaja piti "vanhus" nimitystä jollakin tavoin kielteisenä. Niin pidän itsekin. Mutta mikä olisi sopiva nimitys vanhoille ihmisille? Eläkeläinen, huru-ukko, seniori j.n.e. Ehdottaisin nimitystä erilainen nuori, mutta se on sopimaton, koska siinä on kaksi sanaa ja sen takia liian pitkä.
Inehmoksi oli muuan suomentaja kääntänyt elokuvassa jotakin. Inehmo lienee Kalevalasta kotoisin. Nato ja kaaso ovat vakiintuneet suomenkieleen luontevasti. Suomeahan ne ovatkin. Keksikääpä ikäryhmäläiset mikä olisi sopiva myönteinen ja hyväksyttävä nimitys.
Inehmoksi oli muuan suomentaja kääntänyt elokuvassa jotakin. Inehmo lienee Kalevalasta kotoisin. Nato ja kaaso ovat vakiintuneet suomenkieleen luontevasti. Suomeahan ne ovatkin. Keksikääpä ikäryhmäläiset mikä olisi sopiva myönteinen ja hyväksyttävä nimitys.
Vastaukset 19
Vanhimmat
seniori ja senioriska!
Kuten pilvin aloittamassa jutussa kerroin, jostakin luin tällaisesta ikäryhmittelystä ja nimittelystä eläkeväen kohdalla.
60 - 70v Nuoret ikäihmiset
70 - 80v Ikäihmiset
yli 80v Vanhat ikäihmiset
Jaottelu tuntuu toimivalta ja selkeältä, ei tarvitse selitellä sen paremmin minkä ikäinen on.
sopii, vaikka käytän yleensä itsestäni sanaa "ikääntynyt", joissakin tilanteissa "ikääntyvä", tai sitten seniori-ikäinen.
Muita ikäisiäni (66) tai nuorempia varon nimittelemästä.
Muistaakseni ET-lehti järjesti hiljakkoin kyselyn tästä ja ellen väärin muista seniori siellä äänestettiin
voittajaksi.
Ei kai nimityksellä itsessään ole mitään väliä?
Ratkaisevaa lienee missä mielessä ja sävyssä se on sanottu/kirjoitettu!
Asiayhteydestä riippuen käytän itsestäni ilmaisua "ikäri"!
Asiaa sivuten. Sain tänään testosteronikokeen tuloksen.
Lukemani on 22.
Asteikko v50 -> 70 on 29 -> 8.
Tähän on tyytyminen. Nimitelkööt miten tahtovat!
Mä oon just täyttäny 70v, sanon itsekkin itseäni vanhukseksi, olen vanhus, ei jalka nouse niinkuin nousi nuorempana, vanhus on nätti ninmi, ja oikea.
Kalenteri - onneksi - ei ole ainoa mittari.
Kun nyt kaikki pyörimme täällä Eniron palveluissa, katsotaan kuinka miten Eniro meitä kuvailee Chat-otsakkeen alla.
- 16
- Elämää ennen täysikäisyyttä ja sen jälkeen.
- 22 on nuorten aikuisten keskustelupaikka.
- 40
- Keski-ikäisten keskustelupaikka. (Huom! lapsilta kielletty)
- 50
- Aikuisille tarkoitettu.
- 60
- Varttuneemmalle väelle tarkoitettu.
- 70
- Varttuneemmalle väelle tarkoitettu.
ps. kas kun vain nelipymppisten kohdalla on lapsilta kielletty ;-) .
Otetaan itsellemme se nimitys vanhan paikalle, joksi itsemme tunnemme, sen enempää sitä muille mainostamatta, viis siitä miksi muut meitä sanovat.
En tiedä miksi yleensäkään pitää se ikä kysymys nostaa näkyviin.
Tuntuu typerältä karsinoida ihmiset iän mukaan. Toiset säilyvät paremmin kuin toiset se on henkilökohtaista, ei siihen ikä kuuluu. Kaikiin vanhenevat miten kukin. Ilmoitellaan vanhus ajoi kolarin, se on suuri uutinen. Kuka on se vanhus...mistä iästä lähtien. (Ikäihminen on hyvä käsite, jos joku pitää olla). Keski-ikäinen nainen kaahasi, suuri uutinen myös. Harvemmin näkee keski-ikäinen mies kaahasi, paitsi plöröissää.
Mistä syystä se ikä pitää olla esillä yleensäkään. Vanhus ajoi, siitä tulee yleistävä negatiivinen tunne. Kai se on tarkoituskin, aivan kuin vain vanhat kolaroisivat. Se kyllä osataan joka ikäpolvessa. Vanhempia on vaan hyvä syyllistää. Eläkkeissäänkin syövät työtätekevien rahat. Kumma kyllä ovat sen kuitenkin itse työllään ansainneet. Niin se vaan on.
Minkäs tuolle mahdat, että nimitellään. Nimitellään muitakin ryhmiä ja yleistetään. Sanoilla vaikutetaan asenteisiin. Siitä saisi ihan uuden aloituksen.
Ihan muulta alalta otan pari sanaa esimerksi: säästäminen, rasismi.
Säästetään muka julkisissa menoissa yksityistämällä.
Syytetään rasismista, jos arvostelee maahanmuuttopolitiikkaa.
Mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan, me olemme jo vanhuksia. Ei vanhus nimitys ole mitenkään loukkaava, jokainen kantaa nimensä omalla tavallaan. Onhan aina ollut pirteämpiä ja hyväkuntoisempia vanhuksia sekä huonokuntoisia samoin kuin on nuoria, joissa on ne ominaisuudet samassa skaalassa. Tärkeintä on kaikilla ikäluokilla pitää huolta henkisestä ja fyysisestä kunnostaan. - Minä lähentelen 7-kymmentä ja nuori polvi kutsuu minua vanhukseksi, niinkuin todellisuudessa jo olenkin.
on aina kai täytettävä nimellä "eläkeläinen", mutta eikö seniori ole se normaali nimitys. Emme me mitään uusia nimityksiä tarvi. Lehdistö kumminkin nimittelee meitä miten vaan ja samoin nuoret.
En kyllä vieläkään 76 vuotiaana tunne itseäni vanhukseksi, usein olen auttanut ratikasta ulos huonokuntoista ikäisiäni.
vierastan jotenkin, ehkä siksi, että vasta jäin pois työelämästä. Minulle "eläkeläinen" kai tuo mieleen sanan "loinen" ja sitä en nyt kyllä halua itseeni sovittaa. "Eläkkeellä" taas ei ole samalla tavalla osoitteleva. "Vanharouva", jota puolisoni joskus käyttää, on minusta myös ihan
kiva nimi, ainakin kotioloissa.
eräs pian eläkkeelle jäämässä oleva rouva kutsui itseään "vanhaksi rouvaksi".
Sitten kerran eräs noviisi, hiljattain taloon tullut nuori mies sanoi k.o. rouvalle:
"Vanha rouva voi istua tähän!"
Siitä tuo rouva raivostui ihan oikeasti:
"Kuule, MINÄ saan sanoa iitseäni vanhaksi rouvaksi, mutta SINÄ et saa!"
Aina vanhat tuntuivat silloin niin vanhoilta, kun itse oli nuori, joten eipä kannata moittia noita nuoria jos tuntevat samoin.
Toisaalta, nuorena en sillä tavalla korostanut nuoruuttani kuin nyt tehdään.
Eipä siis tarvitse vanhuuttaankaan mitenkään tuoda erikoisesti esiin.
:)
Minulle on tuo mummi niin tutuksi käynyt että sanoo sen kuka tahansa missä tahansa niin aina haluan tarkistaa kutsuuko minua joku tuttu.
Samahan se toki on miten kutsutaan mutta eri yhteyksissä eritellään iällä tai nimikkeellä, täällä keskustelupalstoilla ja chatissa erotellaan ikävuosiin, ja hyvä niin, jos haluaa ikäisten ryhmässä oleilla, löytyy hyvin.
Vierastan nimittelyä, minusta parempi sano nimeltä....se on siinä.
että kalenteri ei ole ainoa mittari.
mummotteluun, "Kukkahame". Mummo/mummi on maailman ihanin sana, mutta vierastan silti kutsumasta mummoksi jotakin hyvin voidettua viiskymppistä, joita tuttavissani on pari kappa-letta. Minua puolisoni lapsenlapset kutsuvat mummoksi ja se on täysin luontevaa minulle ja muille.
Jokin aika sitten eräässä marketissa kopautti joku olkapäähäni, vilkaisin taakseni siellä eräs nuori mies iloinen ilme kasvoillaan kumarsi tervehdyksen kädet selän takana, ihmettelin!
Sitten hän sanoi ilkikurisesti 'matami, putosiko hanskanne', no en osannut sanoa mitään, tarkistin ja oli pudonnut, hän ojensi hanskani ja iski silmää, sanoi tässä, ja poistui.
Hölmistyin ja sitten aloin tirskumaan se oli jotenkin niin koomista ja naurettavaa, eräs rouva nauroi kanssani ääneen ja vielä nukkumaan mennessä nauroin ääneen tätä pientä esitystä.
Ei sillä mitään väliä miten kutsutaan kun se tulee hauskasti tai arvokkaasti.
Voin nyt jo tässä iässä ihan hyvin olla vanhus, sillä voin vaikka huomenna olla kuollut.
vanhus sana voip olla vähättelevä. iha mis muoros se sanotaa. Vanha käyp hyvin ja miksei ikäloppu, kaua eläny, jos ite tykkää nii. Vanhempi ihiminen tai senioiri, soppii hyvästi. Karsinoiraan ihimisiä se on sitä nuarempai hommaa, kunnes huamaa itekki koht kuuluvans sammaa köörii. Nii jot ikäi-ihimisiä vaa.