Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Trabant

12-1.2

Sattuipa kerran vähän Saksan yhdistymisen jälkeen, että muuan ossi (ei siis Ossi, vaan ossi) ajeli Trabantillaan länteen.

Kuinka ollakaan, Trabantista hajosi kone ja matka katkesi. Onneksi Trabant oli viisaasti levinnyt autokorjaamon viereen. Ei muuta kuin autoa korjaamolle työntamään.

Ikävä kyllä, korjaamo paljastui Mersun merkkihuolloksi, mutta ystävällinen korjaamopäällikkö lupasi kuitenkin hoitaa Trabantin kuntoon.

Antoipa vielä ossille kahvimukin käteen, ohjasi nojatuoliin istumaan ja pyysi odottamaan puoli tuntia.

Puolen tunnin päästä ossi saikin autonsa. Lähti ajamaan, ja ihmetteli, kuinka hiljainen moottorista oli tullut. Kiihtyvyyskin oli aivan toista luokkaa kuin ennen. Kahdensadan metrin ajon jälkeen Trabant kuitenkin pysähtyi kuin seinään.

Mies ihmetteli hetken ja kokeili käynnistää uudelleen. Taas auto kulki kuin unelma, mutta vain kaksisataa metriä. Mies käänsi Trabantin ja ajoi kahdensadan metrin töksäyksin takaisin korjaamolle.

Meni valittamaan korjaamopäällikölle koneessa olevan vikaa. Korjaamopäällikkö antoi uuden kahvimukin ja sanoi, että viidentoista minuutin päästä Trabant on varmasti kunnossa.

Ja niin kävikin. Varttitunnin päästä mies sai rakkaan pahviautonsa, teki koeajolenkin ja auto kulki kuin unelma. Ei enää töksähdyksiäkään.

Uteliaana ossi kysyi korjaamopäälliköltä, mikä koneessa oli ollut vikana. Korjaamopäällikkö selitti, että eihän heillä Trabantin koneita ollut, oli pitänyt laittaa Mersun tuulilasinpyyhkimen moottori. Ensiasennuksessa asentaja oli vain unohtanut sen tihkuasentoon...

3

1284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saksan-kielioppi

      Jos tarkoitat ossilla itä-saksalaista, niin sen pitäisi olla Ossi. Saksassa nimittäin substantiivit kirjoitetaan isolla.

      • 16.1

        minähän kirijotinki Suomessa!!!


      • Lukija-näkijä
        16.1 kirjoitti:

        minähän kirijotinki Suomessa!!!

        Enpäs ollut aiemmin lukenutkaan tätä.
        no, olihan tuo melekosesti Mersuun päin kallellaan :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe