Tiedustelu

Hei! Omistan neljä sisäkissaa, 7v, 5v ja kaksi 6kk. Olisinkin kysynyt että pärjäävätkö kisut päivän pari keskenään kun tarjolla on kuitenkin koko ajan kuivamuonaa ja vettä, sekä puhdas hiekkalaatikko? Tähän asti kisut ovat olleet välillä viikonloppuja päineen ja hyvin on mennyt. Ja usein on lauantaisin ystäväni käynyt kissojen seurana ja liharuokaa laittamassa ja siistimässä laatikon. Nyt sitten ihana äitini on alkanut uhkailemaan eläinsuojeluyhdistyksellä ym asian takia. Alkaa olemaan pientä masennusta ym tämän asian takia.
9132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä ne kissat viikonlopun yksin pärjää, varsinkin jos joku käy katsomassa. LAIN MUKAAN mitään lemmikkiä ei saa jättää yksin yli vuorokaudeksi. Eli jos on pois yli sen ajan, jonkun on käytävä välillä tarkistamassa sen kunto. Eli jos joku käy katsomassa, sano äidillesi että laissa näin sanotaan. Ei eläinsuojelu voi toimia lainvastaisesti. Se sitten on eri asia onko tuo eettisesti oikein.

Äänestä
  • LÄINSUOJELUASETUS

    Annettu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 1996
    Eli siis tällaisessa on kysymys:


    Maa- ja metsätalousministerin esittelystä säädetään 4 päivänä huhtikuuta 1996 annetun eläinsuojelulain (247196) nojalla:
    (...)
    10§
    Hyvinvoinnin seuranta

    Jos hoidossa oleva eläin on ihmisen välittömässä valvonnassa tai tavoitettavissa, on eläimen kunto ja terveydentila sekä hyvinvointi tarkastettava vähintään kerran päivässä ja tarvittaessa useammankin. Tarkastuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota synnytystä odottaviin, juuri synnyttäneisiin, vastasyntyneisiin, sairaisiin, heikkokuntoisiin ja vahingoittuneisiin eläimiin.

    Äänestä

varmasti pärjäävät yksin, mutta saattaavat tehdä jotain pahojaan jos tylsistyyvät. joten kannattaa yrittää hommata joku käymään niitten seuraksi vähäksi aikaa edes..?

Äänestä

Kuten vanhoista kokemuksistasi tiedät, kyllä ne pärjäävät. Eläinsuojeluyhdístyksillä on turha ketään uhkailla, sillä nimensä mukaan ne ovat vain yhdistyksiä. Jos saat jonkun piipahtamaan kerran vuorokaudessa kissoja katsomassa, ei virallisemmallakaan taholla ole mitään sanomista asiaan.

Omat kissani olivat aikoinaan usein viikonloppuja keskenään ja hyvin meni. Niitä ei edes käynyt kukaan katsomassa,

Äänestä
  • kissasi olisi loukannut itsensä tuona aikana kun olet poissa. Olisi voinut hitaasti ja tuskallisesti kuolla sen takia että et viitsinyt viedä hoitoon tai hankkia hoitajaa.

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    kissasi olisi loukannut itsensä tuona aikana kun olet poissa. Olisi voinut hitaasti ja tuskallisesti kuolla sen takia että et viitsinyt viedä hoitoon tai hankkia hoitajaa.

    Oletko sinä kissasi kanssa kaiken aikaa? Et käy töissä, koulussa tai ulkona?

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    kissasi olisi loukannut itsensä tuona aikana kun olet poissa. Olisi voinut hitaasti ja tuskallisesti kuolla sen takia että et viitsinyt viedä hoitoon tai hankkia hoitajaa.

    Mikä tuuri, että kaikista niistä päivistä ja vuosista mitä kissa on kanssani asunut JUURI sinä päivänä kun olen yön poissa kissa luokkaa itsensä kuoleman vakavasti. Entäs jos se loukkaa itsensä yöllä kun nukun? Tai päivällä kun olen töissä/koulussa? Voiko tässä kauppaa pidemmälle lähteä?

    Äänestä

  • ihmettelen... kirjoitti:

    kissasi olisi loukannut itsensä tuona aikana kun olet poissa. Olisi voinut hitaasti ja tuskallisesti kuolla sen takia että et viitsinyt viedä hoitoon tai hankkia hoitajaa.

    Oliko tuo ihan tarpeellinen viesti.

    Meillä kissat ovat pääsääntöisesti ilman valvovaa silmää kymmenisen tuntia päivittäin, ihan vain sen takia, että on pakko käydä töissä, jotta voi ostaa noille elukoille marketista sydäntä. Asuntomme on kaksikerroksinen ja portailla varustettu. Lisäksi portaissa ovat kaiteet, joissa kissat tasapainoilevat mielellään. En ole vielä asentanut turvakaiteita, enkä ostanut kissoille konttauskypärää, mutta jos ne nyt vaikka sattuvat tippumaan kaiteilta siinä töihin lähdön jälkeen ja riutuvat hitaasti kohti kuolemaa sinä aikana, kun olen töissä, niin....shit happens. Aina voi maalailla piruja seinille.

    Tosin voi myös miettiä sitä, olenko edes kelvollinen pitämään kissoja, kun töissä käyn. Tämän palstan kirjoittajien mukaan luulisin olevani selvä eläinsuojelutapaus.

    by the way...tämäkään viesti ei ollut tarpeellinen.

    Itse asiasta: jos kissoilla on riittävästi ruokaa ja juomaa, kunnolla puhdasta hiekkaa laatikoissa, niin aivan hyvin ne voi jättää keskenään, omassa kotonaanhan ne ovat. Ja kun niitä on useampi, niin se häröilykin jää vähemmälle, koska niistä on toisilleen seuraa. Itse ehkä pyytäisin koko viikonlopun poissaolon ajaksi jonkun piipahtamaan asunnossa edes kerran, tarkastamaan tilanteen. Mutta älä turhaan anna äitisi tai muidenkaan syyllistää. Jo se, että kirjoitit aiheesta, osoittaa että välität kissoistasi.

    Äänestä

En tosiaankaan jättäisi kissoja yksin yhtä yötä pidempään! Miun mielestä tuo on jo jonkinlaista rääkkäystä. Itellä on omantunnon tuskia jo yhen vuorokauden poissaolosta jotka nyt on välillä pakollisia, mutta jos on pidempiä poissaoloja niin sitten joko kissoille päivittäin käymään hoitaja tai kissat hoitokotiin.. Ei tosiaankaan yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cats kirjoitti:

Hei! Omistan neljä sisäkissaa, 7v, 5v ja kaksi 6kk. Olisinkin kysynyt että pärjäävätkö kisut päivän pari keskenään kun tarjolla on kuitenkin koko ajan kuivamuonaa ja vettä, sekä puhdas hiekkalaatikko? Tähän asti kisut ovat olleet välillä viikonloppuja päineen ja hyvin on mennyt. Ja usein on lauantaisin ystäväni käynyt kissojen seurana ja liharuokaa laittamassa ja siistimässä laatikon. Nyt sitten ihana äitini on alkanut uhkailemaan eläinsuojeluyhdistyksellä ym asian takia. Alkaa olemaan pientä masennusta ym tämän asian takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu