hjälppiäääää

Hei! Simssini sekoili joten poistin sekä peruspelini että maailmanmatkaaja lisäosan asennukset. Asensin peruspelin uudestaan ja kokeilin avata käynnistyssovelluksen. Joo se aukesi ihan hyvin. Sitten asensin Maailmanmatkaajan ja kokeilin taas avata käynnistyssovellusta. Ärr- Tulee teksti:
"Käytössä oleva peliversio ei ole yhteensopiva näiden tietojen kanssa. Päivitä peli." NO, päivityksissä lukee vaan "Peli on jo päivitetty." Ensinnä - minkä ihmeen tietojen kanssa se ei ole yhteensopiva?? Ja ihan samankaltainen teksti tuli ennen kun poistin pelit ja asensin uudestaan, silloin vähän eri sanoin. Mistä oikein johtuu, maailmanmatkaajassa ei voi olla vikaa koska se toimi ennen.
Aika ärsyttävää kun olen ollut jo pitkän aikaa etten voinut pelata simssiä. Nyt päätin vihdoin asentaa ne uudestaan jotta pääsisin vihdoin pelamaan, ja ai kun kiva, ei toimi vieläkään. Huom. kun poistin ne, en poistanut tallennuksia enkä latauksia ym. Mutta olen kokeillut jo siirtää latauksia muualle. Poistin myös alastomuusmodin koska sen "alkuperäinen" juttu jonka sillä modilla joskus korvasin oli ilmestynyt sinne. Nyt ei siis ole edes modeja käytössä. APUA mikä tässä voi olla, alkaa olla turhauttavaa T________T
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

.. Näin: Asenna The Sims 3 -> Avaa käyntistysovellus -> Päivitä peli -> Asenna The Sims 3 - Maailmanmatkaaja -> Pävitä peli.

Äänestä

Sama ongelma ..

Äänestä

Käynnistyssovellutuksessa on bugi, jonka vuoksi se valehtelee, eli sanoo päivitysten olevan kunnossa vaikkei näin välttämättä olekaan. Voit joko yrittää ladata päivitykset netistä ja asentaa manuaalisesti tai sitten asentaa kaikki osat uudestaan. Jos haluat päästä huomattavasti helpommalla, lataa MTS2 sivustolta "Sims 3 Patch Downloader" ohjelma, joka päivittää koko pelin puolestasi yhdellä klikkauksella. Olen itse käyttänyt sitä monituisia kertoja. :-)

http://www.modthesims.info/download.php?t=409829

Äänestä

Kommentoi aloitusta


the sims 3girl kirjoitti:

Hei! Simssini sekoili joten poistin sekä peruspelini että maailmanmatkaaja lisäosan asennukset. Asensin peruspelin uudestaan ja kokeilin avata käynnistyssovelluksen. Joo se aukesi ihan hyvin. Sitten asensin Maailmanmatkaajan ja kokeilin taas avata käynnistyssovellusta. Ärr- Tulee teksti:
"Käytössä oleva peliversio ei ole yhteensopiva näiden tietojen kanssa. Päivitä peli." NO, päivityksissä lukee vaan "Peli on jo päivitetty." Ensinnä - minkä ihmeen tietojen kanssa se ei ole yhteensopiva?? Ja ihan samankaltainen teksti tuli ennen kun poistin pelit ja asensin uudestaan, silloin vähän eri sanoin. Mistä oikein johtuu, maailmanmatkaajassa ei voi olla vikaa koska se toimi ennen.
Aika ärsyttävää kun olen ollut jo pitkän aikaa etten voinut pelata simssiä. Nyt päätin vihdoin asentaa ne uudestaan jotta pääsisin vihdoin pelamaan, ja ai kun kiva, ei toimi vieläkään. Huom. kun poistin ne, en poistanut tallennuksia enkä latauksia ym. Mutta olen kokeillut jo siirtää latauksia muualle. Poistin myös alastomuusmodin koska sen "alkuperäinen" juttu jonka sillä modilla joskus korvasin oli ilmestynyt sinne. Nyt ei siis ole edes modeja käytössä. APUA mikä tässä voi olla, alkaa olla turhauttavaa T________T

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu