Mahalaukun "puuttuminen" rakenneultrassa

Kävin rakenneultrassa rv 20 5, eikä sikiön mahalaukkua saatu näkyviin tutkimuksen aikana. Kävin välillä jopa kahvilla, josko sikiö sinä aikana olisi juonut lapsivettä, mutta ei... Virtsarakossa näytti olevan kuitenkin jonkin verran virtsaa. Lapsiveden määrä oli "normaalia hieman runsaampi". Aiemmin neuvolassa terveydenhoitaja on maininnut raskausviikkoihin nähden isohkosta vatsastani. Olen terve ja normaalipainoinen. Kyseessä on toinen normaalisti edennyt raskaus.

Sain kotrolliajan ultraan kahden viikon päähän. Onko muilla kokemusta vastaavasta? Minkälaisia diagnooseja olette saaneet ja millaisissa tutkimuksissa/toimenpiteissä olette olleet mahd. rakennepoikkeavuuden vuoksi?
73581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Tuo linkki on tullutkin vastaan tietoa etsiessäni =)

    Äänestä

Minulla oli tilanne se, että ultrassa näkyi kuulemma todella suuri vatsalaukku. Itkin kontrolliultraan asti missä lääkäri kertoi kaiken olevankin ok ja että lapsi oli vain juonut hirmu määrän lapsivettä... ja lääkäri otti uudet rahat eli sikamaista rahastusta se homma. Mitään sellaista vikaa ei edes ole olemassa missä vatsalaukku olisi liian suuri. Ja otin vielä mitoistakin selkoa ja vatsalaukku oli vain normaalin ylärajalla.

Äänestä
  • On todella kurjaa kuulla, että sikiöllä ei oo kaikki kunnossa, vaikka niin ei loppupeleissä oliskaan =( Suurentuneella vatsalaukulle on varmasti olemassa eri diagnoosi ku ko. pienentynelle, eli esogagusatresialle. Rahastusta, vaikka julkisella puolella käynki (kotihoidontuella ei paljoa yksityiselle mennä...) "Pääsen" vielä istukkakontrolliinki rv 32 #)

    Äänestä

Sikiön koko (387 g) rakenneultrassa vastas raskausviikkoja.

Äänestä

meilläkään ei rakenneultrassa näkynyt mahalaukkua,ja oltiin tosi huolissamme kontrolliin asti,mutta siellä sitten todettiin että mahalaukku näkyy normaalisti.lääkäri sanoi että on normaalia että sikiön mahalaukku ei välillä näy,jos vauva ei ole juuri silloin niellyt sitä lapsivettä.

Äänestä

minun kohdalla kyseinen asia liittyi vater-oireyhtymään, neiti syntyi 2½ kuukautta etuajassa 27.1.11. oli melkoinen yllätys kun joulukuun alussa tehdyssä rakenneultrassa lapsiveden määrästä ei oltu huolissaan ja reilua kuukautta myöhemmin pieni ihana neitonen olisi tukehtunut siihen ellei hätäsektiota olisi tehty!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sandraseni kirjoitti:

Kävin rakenneultrassa rv 20 5, eikä sikiön mahalaukkua saatu näkyviin tutkimuksen aikana. Kävin välillä jopa kahvilla, josko sikiö sinä aikana olisi juonut lapsivettä, mutta ei... Virtsarakossa näytti olevan kuitenkin jonkin verran virtsaa. Lapsiveden määrä oli "normaalia hieman runsaampi". Aiemmin neuvolassa terveydenhoitaja on maininnut raskausviikkoihin nähden isohkosta vatsastani. Olen terve ja normaalipainoinen. Kyseessä on toinen normaalisti edennyt raskaus.

Sain kotrolliajan ultraan kahden viikon päähän. Onko muilla kokemusta vastaavasta? Minkälaisia diagnooseja olette saaneet ja millaisissa tutkimuksissa/toimenpiteissä olette olleet mahd. rakennepoikkeavuuden vuoksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu