Kuuluuko puolivuotiaan koiran kuseksia päivittäin kymmeniä kertoja?
Päästelee sisälle, joskus lehdelle mutta yleensä niille muutamalle matolle jotka on lattialla, ja paljaalle lattialle.
Ei sitä kerrallaan paljoa tule, ulkonakaan. koskahan oppii että säästelisi ja päästäisi kerralla enemmän, ja mielummin ulos? käymme ulkona noin 3-5 kertaa päivässä, olen töissä joten ei ulkona tunnin välein voi ravata.
Lehtien pitämisestä lattialla tuntuu olevan montaa mielipidettä, mutta näkyy tuo koiruus päästävän matoille/lattioille muutenkin että ihan sama jätänkö lehdet pois.
Ja tietää kyllä että sisälle ei saisi päästää..menee korvat luimussa heti kun astun kusilammikkoon (sukkia saa vaihtaa monet päivässä) enkä ehdi vielä edes moittimaan, aina ei viitsi edes moittia, ei jaksa enää. alkuun pesin lattiatkin joka päivä, nyt ei viitsi enää kuin kerran viikossa. lammikot pikaluutuan.
Olisipa joku aine jota ruiskuttaa lattioille ja matoille ettei koiraa haluttaisi kusta enää niille!
Kakka tulee harvemmin enää sisälle.
Päästelee sisälle, joskus lehdelle mutta yleensä niille muutamalle matolle jotka on lattialla, ja paljaalle lattialle.
Ei sitä kerrallaan paljoa tule, ulkonakaan. koskahan oppii että säästelisi ja päästäisi kerralla enemmän, ja mielummin ulos? käymme ulkona noin 3-5 kertaa päivässä, olen töissä joten ei ulkona tunnin välein voi ravata.
Lehtien pitämisestä lattialla tuntuu olevan montaa mielipidettä, mutta näkyy tuo koiruus päästävän matoille/lattioille muutenkin että ihan sama jätänkö lehdet pois.
Ja tietää kyllä että sisälle ei saisi päästää..menee korvat luimussa heti kun astun kusilammikkoon (sukkia saa vaihtaa monet päivässä) enkä ehdi vielä edes moittimaan, aina ei viitsi edes moittia, ei jaksa enää. alkuun pesin lattiatkin joka päivä, nyt ei viitsi enää kuin kerran viikossa. lammikot pikaluutuan.
Olisipa joku aine jota ruiskuttaa lattioille ja matoille ettei koiraa haluttaisi kusta enää niille!
Kakka tulee harvemmin enää sisälle.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hmm tuli ekana mieleen että jos olisi vaikka ekat juoksut tulossa, se saa aikaan joillakin nartuilla tota pissailua. Toinen asia on että jos koira on pikkuinen, niin siisteyden oppiminen saattaa kestää kauemmin kuin isoilla koirilla.
"enkä ehdi vielä edes moittimaan, aina ei viitsi edes moittia, ei jaksa enää."
Kai tiesit ettei koiraa edes saisi moittia siisteysasioissa, pitää vaan olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja siivota pissat pois.
vinttikoirat ja kääpiökoirat oppii muita hitaammin sisäsiistiksi, niillä kun on niin pieni rakko, että ei sinne paljoa mahdu varastoo, ja siksi tyhjentävät useammin.
Itselläni on ollut 3 isohkoa koiraa, jotka 6kk iässä pissasivat viitisen kertaa päivässä, kymmenen kertaa on jo liikaa mikäli sisäsiisteyttä on vaan jaksettu uudestaan ja uudestaan johdonmukaisesti opetella.. Kysy itseltäsi, oletko hoitanut sisäsiisteyden opettamisen mallikelpoisesti. Jos epäröit, koita tehostaa opettamista. Jos olet sitä mieltä, että olet tehnyt kaiken oikein mutta tuloksia ei synny, kannattaa käyttää pentua eläinlääkärissä virtsatulehduksen pois sulkemiseksi. Onko kyseessä uros vai narttu?
On joitakin sairauksia jotka saavat aikaan liian tiuhaa pissaamista. Eli lekuriin soitto.
muuta vaivaa alapäässä, mistä johtuu ettei ole kertakaikkiaan fyysisesti mahdollista pidättää. Kannattaa tarkistuttaa lääkärillä, ettet turhaan moiti, jos toinen on mahdottoman edessä! Tuollaiset vaivat eivät ole mitenkään harvinaisia. On tosi väärin ja julmaa pentua kohtaan moittia, jos syy on, että pentua ei hoideta kuntoon.
Kolme kertaa ulkona käynti on aivan ehdoton minimi AIKUISELLEKKIN koiralle, saati pennulle. Kyllä tuon ikäisen kanssa pitää vielä juosta ulkona moneen kertaan. Poikkeuksia on, mutta älä vertaa niihin. Ovtako sisarukset sisäsiistejä, se on ainoa järkevä vertailukohta ja samalla saat vinkin mahdollisesta fyysisestä viasta, jos kukaan ei ole. Kysy siiskasvattajalta.
Jos pentu on tehnyt vahingon lattialle, niin sitä ei moitita! Ei varsinkaan, kun vahinko jo tapahtunut, oma vikasi jos astut lätäkköön, pennun kanssa on oltava silmät selässäkin. Pentu ei ymmärrä miksi sitä moititaan, jos se on ajat sitten tehnyt vahingon, ei se osaa yhdistää huutoasi vahinkoon, joka on jo tapahtunut. Voi olla, että negatiivinen suhtautumisesi on saanut pennun pelkäämään sinun nähtesi tai läsnäollessa tarpeitaan ja siksi se tekee niitä silloin kun olet poissa. Mieti. Tämä on monesti syynä sisäpissaamiseen, jos ei fyysistä vaivaa. Pentu ei siis uskalla pissata, kuin ehkä joskus satunnaisesti ja äkkiä vähän sinun edessäsi, muutoin raukka pidättelee ja tekee hädissään salaa sisälle.
koira on pienikokoinen sekarotuinen narttu. voi ollakin että ekat juoksut lähellä.
koira ei pissi arkipäivisin kun olen töissä montaakaan kertaa poissaollessani. no, tänään huomasin erään seikan, joskus ennenkin huomannut saman, eli kun mulla oli tänään vieras joitakin tunteja niin koira ei päästänyt kertaakaan sisälle, mutta ennen vieraan tuloa päästi neljät-viidet lammikot sinne tänne, pienessä ajasssa, heti ulkoilun jälkeen.
muutenkin olen huomannut että se on jotenkin stressaantunut kun olen viikonloput kotona, kokoajan läsnä, se ei saa nukkua rauhassa (luulen että nukkuu paljon töissäollessani), se vahtii mua joka askeleen, yrittää ottaa nokosia mutta havahtuu heti kun liikun. sen 'rytmi' menee sekaisin viikonloppuisin. kyllä silti arkisinkin tulee niitä pissejä sisälle.
pissi on usein ihan väritöntä, kuin vettä. mutta joskus kellertävää ja 'sakkaista'. olisiko tuo kellertävä pissi sitä jota on pidätelty kauemmin.
kyllä se siis osaa pidättääkin, ettei olisi jotain mielenosoitusta jatkuva kuseksiminen?
Meillä on aivan sama ongelma meidän 6kk saksanpaimen/rotikka sekotuksen kanssa, kuseksii kymmenen kertaa ainaski päivässä sisälle, vaikk pääsee lenkille usein eikä sillä ole tulehduksia... uskon että kyllä se siitä kun koira älyää että mihin hädät pitää tehdä niin asia paranee.. jännä juttu on kyllä se kun syömme, koiramme menee suoraan ulostamaan ulko oven eteen.. tai jos pesemme lattiat niin koira menee suoraan kuselle. :) mutta.. kyllä kai se siitä..
En lukenut noita muita viestejä. Aloita sisäsiisteysopetus alkeista. Vie koiraa ulos aina sen herättyä ja syötyä ja ole siellä tarpeeksi aikaa, että se ehtii tehdä hädät moneen kertaan, jos sillä on tapana tehdä pissit pienissä erissä. Kannattaa toki tarkistuttaa eläinlääkärillä, ettei koiralla ole virtsatietulehdusta. Palkitse koira aina namein ja iloisin kehuin salamannopeasti, kun se vielä pissii, että se osaa yhdistää palkkion juuri pissimiseen.
Sisätiloissa älä sano yhtään mitään, jos koira pissii vaan siivoa pissit hiljaa suuttumusta osoittamatta pois. Pentusi on tainnut jo oppia pelkäämään sinua ja sinun arvaamattomuuttasi, jos olet torunut sitä astuttuasi pissiin. Eihän se parka tällöin tiedä, mistä sitä torut, jos se on tehnyt jotain jo hetkenkin aikaisemmin. Se ei osaa yhdistää suuttumustasi pissimiseen. Poista matot lattioilta, mitä turhaan stressaat itsesäsi, jos koira pissii niihin. Siivoa pissit huolella pois joka kerta koiran pissittyä, sillä koira pissaa yleensä vanhan hajujäljen päälle. Hajut saa pois esim. Virocidilla.
Luo koiraasi hyvä suhde, älä opeta sitä pelkäämään itseäsi. Se alkaa kohta olla iässä, jolloin se oppii sisäsiisteyden, jos olet itse huolellinen.
Unodin vielä sanoa, että jätä pentu vain yhteen huoneeseen kun jätät sen yksin, älä siis koko asuntoosi. Tai tee sille aitauksin pienempi tila, jossa olla, jos sinulla on yksiö. Vuoraa lattiat huoneesta/aitauksesta sanomalehdellä, jotta pentu tottuu tekemään pissinsä sanomalehden päälle. Vähitellen voit poistella sanomalehtiä ja jättää niitä vain yhteen paikkaan. Näin pentu oppii tekemään pissinsä sanomalehden päälle ja ehkä hakeutuu vastaisuudessa aina sanomalehdelle. Siirrä sanomalehti sitten myöhemmin tai aina kotona ollessasi eteiseen ja aina lähemmäs ulko-ovea. Kun huomaat pennun menevän eteiseen, tiedät, että on uloslähdön aika. Pikkuhiljaa sanomalehdelekin teko jää pois.
koira kohta 8 kk ja sama meno jatkuu, pissiä tulee sisälle, kakat muutaman kerran viikossa.
aamulla en ehdi ylös kun jo on lattialla lammikko, ainakin luulisin että koira tekee ne kun heräämme (yhtäaikaa) eikä siis yöllä. pitää mun pukeakin kun ei asuta ok-talossa.
mulla on 3h k, toiseen makkariin pissi tasan kerran matolle oltuaan ihan pentu, matto voi siis olla paikallaan, tämän huoneen oven pidän kiinni kun olen kotoa pois (huoneessa esim paljon johtoja), olkkarissa on matto johon päästänyt joskus, mutta olkkariin en sitä päästä koskaan yksin, ovi kiinni kun olen poissa, myös öisin. makkari jossa nukun koiran kanssa on varsinainen vessa, kusta lattialla lähes joka päivä kun tulen töistä, välillä kakkaakin. toissapäivänä neljä lammikkoa! ja olin poissa 6-7 tuntia. tämän huoneen ovi on aina auki. keittiöön päästää myös melkein joka päivä, ja eteiseen harvemmin. mattoja on siis kaksi.
lehdet jätin pois, niitä oli ulko-oven edessä mutta lammikoita ja läjiä löytyi silti muualta.
olen pessyt kaikenmaailman pesuaineilla kusipaikkoja mutta ei auta. ja jos joku aine auttaisi koira etsii uuden kusipaikan. koko kämppä pitäisi käsitellä jollain aineella (ja desinfioida ja vahata lattiat koska kiilto hävinnyt ja harmaita läikkiä kakkialla)
ulkona käydään aamuisin kerran, iltaisin kolme kertaa. vapaapäivinä useammin. ja uloskin tulee kyllä, joskus vaan pitää kävellä kilometrikaupalla. ja aina kehun.
Vie koira hoitoon viikonlopuksi ja siivoa koko kämpästä pissin hajut pois! Voi auttaa kummasti. Useinhan esim. kun muuttaa pennun kanssa uuteen asuntoon, lopettaa pentu sisälle pissimisen. Se johtuu varmasti juuri tuosta hajuttomuudesta. Osta Virocidiä, se on tehokasta pesuainetta. Normaaleilla pesuaineilla hajua ei saa hyvin pois.
Kun heräät, ota koira heti hihnaan ja pidä sitä siinä, kunnes olet saanut vaatteet päällesi. Laita vaatteesi kenkiä myöten sängyn viereen. Ja oitis ulos. On varmasti omasta ahkeruudestasi myös kiinni, miten pian saat koirasi sisäsiistiksi. Joillakin koirilla menee asian sisäistämiseen kauemmin aikaa. Koiralle kannattaa jättää vielä paperit hetkeksi, kun jätät se yksin. Silloin se ainakin tietää, mihin pissiä eikä ala tehdä lattioille toivon mukaan muuallakaan.
Onko virtsanäyte otettu?
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!
Virkon S on myös tehokasta ainetta siivoukseen: http://www.verkkosivuapteekki.fi/epages/JamsanApteekki.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/JamsanApteekki/Products/320064
Kuuloataa tutulta, mulla oli suloinen papilloni joka eli 6-vuotiaaksi. Pari viimeistä vuotta ei pissannut ja kakkinut sisälle. Oli ihana koira, mutta kovin työläs. Pesin lattiat joka viikko ja kostea swiippi käytössä päivittäin. Suihkupullossa astianpesuaine etikka seos. Sillä aina suhautetaan pissoille ja swiippiin. Ja aina siivoillaan hajut pois. Matoista luovuin ajat sitten. Huomasin että osittain sillä oli myös "merkkaamis" käyttäytymistä. Mulla on myös vanha koira ja Papalri halusi osoittaa olevansa pomo. Aina kun vanharouva pissi ulos Paplarin oli pakko käydä pissaamassa samaan paikkaan.
Jos matot oli pesty, oli pakko tirauttaa puhtaalle matolle muutama tippa. Ei sen jälkeen, vain se yksi merkkaus.
Heitä nyt ihan ekana ne matot veke ja pese etikka astis aineella lattiat hyvin. Vaikuttais kyllä hiukan eroahdistukselta tai joltain dominassikäytökseltä. Olikos se pikkurotu ? niillä kyllä kestää kauemmin toi oppiminen.-harmi-. Jos ei ala vuoden ikään muuttumaan, käänny asiantuntijan puoleen. Olet muuten kohta tosi kypsä....
leikatuilla (kastrointi) nartuilla virtsan pidätys kyky on heikompaa kuin leikkaamattomilla ja sitä pystyy hoitaa siihen tarkoitetuilla tableteilla joita sain eläinlääkäriltä. Ohjeessa lukee lapsi, joten ne nähtävästi sopivat niillekkii.
Meillä on sama juttu 6kk sekarotuisen pienen poikakoiran kanssa. Aluksi tuntui, että poika oppi tosi nopeasti sisäsiistiksi, mutta nyt hiljattain on alkanut tekemään sisälle. Olen laittanut taas sanomalehtiä ym, mutta tekee aina 3 tiettyyn paikkaan niin pissat kuin kakatkin. Välillä on isojakin pissoja, mutta joskus vain pieni liru, tuntuu että oikein pinnistäisi sen. Yleensä tekee silloin monta kertaa kun olen kotona (koira 8h yksin kun minä olen töissä) mutta kyllä väh. 1 pissat on työpäivänkin aikana tullut, aina samat paikat mihin siis päästää. Ulkona käytetään edelleen paljon, herättyä, ruuan jälkeen ym ihan niinkuin pienempänäkin jolloin sisäsiisteys onnistui hetkellisesti.
Koskaan en koiraa moiti tietenkään, mutta ihmetyttää ja huolestuttaa.
Eläinlääkärissä käytetty ja kaikki pitäisi sen puolesta olla ok.
Mistä visi johtua ja mitä minun kannattaisi tehdä?
Ole vain kärsivällinen. Usein takapakkia tulee, mutta siitä se sisäsiisteys taas yleensä etenee.
Murrosiän tullessa pojat voivat alkaa merkkailla, mutta se vaihe menee usein ohi. Jos ei mene, kannattaa hankkia poikapöksyt.