Mitä ihmettä? Eikö kellään ole mitään kitisemistä?
Suuri vuosinumerokeskustelu
Numerot
201256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
no eipä ole kun nyt mentiin niin kuin oli sovittu tosin kukaan ei vieläkään ymmärrä missä järjestyksessä kerhot ovat ko. listoilla...
Järjestys on muodostunut varmaankin siitä milloin kukin seura on kilpailijansa ilmoittanut.
Eräässä etelän suurseurassa näytää ainakin katoa käyneen aikalailla.
Ex pj on näkymän mukaan taas kehis?
Miten mahollista vai jättävätkö haun keväämmälle?
En tiennytkään että ajaa. Missä luokassa?
Osa koffikuusikuskeista ja varsinkin suuri osa kerhojen vetäjistä luuli, että hoituu kuten ennenkin - eli että kolmena vuonna numerot hoitanut sarjajärjestäjä finndrive hoitaa. Ohjeita toki oli, mutta lukeminen ja luetun ymmärtäminen on rajallista. Nyt sitten joutuvat hakemaan jälkikäteen. Mutta onhan tässä vielä kevättä - ja saahan sen numeron sitten kesälläkin jos malttaa vaikka aloittaa vasta lumien sulettua.
miten joillain on numerot raksujunnuun ja raksuun?
onko jo ennakoitu et kolmekisaa ja pisteet täynnä et pääsee yleiseen?
vai onko joku muu syy siihen ?
kaupasta aina litran maitoa kerrallaan kun vois ottaa parin päivän tarpeiksi samalla reissulla?
Eikä toi numeron haku edellytä että kolmen kisan jälkeen ollaan yleisessä... sinne voi katsos siirtyä myöhemmässäkin vaiheessa JOS pisteet tulee täyteen. On ihmisillä ongelmat...
Vetäjät, ja exvetäjät hoiti noi numeroasiat niin kuin piti, eli mallikkaasti, että numerot tuli ajallaan ja niinkuin oli sovittu, että kiitoksia vaan etelän suurseuran toimitsijoille, että haettiin numerot Jaatislta, siis tarrat, ja siinä sivussa uusi parillan motori, että nyt nääs on taas tota iltapuhretta, ja että kevät tulee keikkuen, kun noi talitintit ja kottaraiset laulaa aamuisin aidassa, että se on varma merkki se, että radatkin alkaa sulaa, että kohta on moottorien pärinää ja pauketta, ja että surmanajaja Onni Suurinen on taas kohta raralla, että oikein hyvää kevättä uusille ja vanhoille ajajille.
Kultamunalla onnistuu. 3 kisaa x 4 pistettä ja siellä on.
missä niitä ns-kultamunia myydään?
voisko joku laittaa tietoja tähän mistä voisin ostaa sellasen?
saa kun suhteilla.
kaikkein kultaisimpia ei saa edes rahalla.
Pistäkääpä arvioita pöytään, paljonko on kultamunan ja mosamiehen tekemän D. :een ero Lahden radalla? Kenellä muuten näitä kultamunia oikein on, mä olen nähnyt vain yhden sylinterin kyljessä kaiverrettuna "guld ägg" sen normaalin "numero kirjan piste" koodin tilalla?
Useampi kymppä tulee eroa.
Netistä löytyy hyviä kuvia tiedonkeruusta missä on verrattu hyvää ja vielä parempaa.jatka etsimistä.
Kultamunia löytää karnevaalikisapaikoilta palkintopallipoikien teltoista. Sinne vaan norkoomaan tarpeeksi iso tukku euroja mukana. Älä sitten pety, jos et olekaan uudella ostoksellasi heti palkintopallilla. Voipi nimittäin olla niin, että paikka siellä edellyttää myös lahjakasta kuskia ja hyvää mekaanikkoa säätämään.
kuskin taidot myös kartingissa?
juttujen perusteella kuski on toisarvoinen tekijä tässä niin arvostetussa lajissa
sellasen vaikutelman saanu et kuhan kone menee niin muulla ei oo väliä?
vai kuvitteleeko kaikki olevansa samalaisia kuskeja
Ei kone tee yhdestäkään kuskista mestaria, mutta mahdollistaa hyvälle kuskille siitä ajamisen. Tämä on välineurheilua ja kunnon vehkeet antaa aina etua huonoihin nähden.
Mutta ei kultamunissa mitään muuta ihmeellistä ole, kuin että ne on viitsitty työllä ja vaivalla hieroa ja säätää kulkemaan. Voi lisäksi olla, että sylintereissä on eroja luonnostaan, mutta ei joku D. tai Mortti tai vaikka Vertti sylinteri itsestään mene maisemaan muilta. Se edellyttää hyvää kuskia ja jonkin verran teknistä osaamista.
Osta kaksi upouutta konetta kaupasta ja sen jälkeen säätele, tasapainota ja herkistele toinen joka paikasta vimpan päälle. Aja kokeeksi ja jollei tyydytä, kokeile toista sytytyshetkeä, pakoputkea tms. kunnes olet tyytyväinen.
Jätä toinen kone tehtaan säätöihin, pane siihen joku peruspakoputken mitta ja perussäätöinen kaasari.
Mene radalle ja vertaa koneitten kulua. Nyt toinen on kultamuna. Arvaatteko kumpi?
raketissa