hei! haluaisin tietää miten muut pukevat vauvan yöksi. Käytättekö yöpukua, jos niin millaista? Onko sen alla/päällä vielä jotain? Peitto vai kapalo? Kädet peiton päällä vai alla? Minkä verran lämpä makuuhuoneessa?
Auttakee
lullaby
91729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan pienenä meillä oli tavallinen pitkähihainen body ja puolipotkarit yöllä. Ja äitiyspakkauksen peitto kevyesti päällä. Makkarissa asteita n. 21. Kun vauva kasvoi niin alettiin pitää useammin sellaista kokohaalariyökkäriä (esim. kappahlista saa nipussa kaksi erilaista haalaria) minkä alla lyhythihainen body ja sukat jalassa. Vauva (5,5 kk) ei huoli peittoa jalkojensa päälle, joten keskivartalon päällä on sellainen pienempi peitto (jalkojen päältä potkii pois). Makkarissa on asteita 19-21 ja kaveri on aika kuumaverinen, iso ja pulska. Välillä käytettiin unipussiakin, mutta ei pitänyt siitä.
Univaatteita ei välttämättä tarvitse erikseen. Ihan makuasia. Ja on niin yksilöllistä kuinka helposti palelee. Riippuu vauvan läskivarastoistakin. Kun meidän vauva lihoi, siitä tuli todellinen kuumakalle ;)
nukkui vielä tuossa kesän lopulla pelkissä vaipassa ohuen peiton alla kun oli niin lämmintä. Nyt on nukkunut pyjama eli tuo vauvan oma kokopotkari päällä tavallisen peiton alla. Yötarkoitukseenhan on tuo oma, ei mikään päivällä käytettävä paksumpi esitys. Joissakin noissa isommissa koossa ei ole tuota sukkaosaa eikä olla sukkia laitettu jalkaan yöksi. Ja peiton alla on niin lämmin että varpaat on pysyneet kyllä ihan lämpösinä ilmankin.
Kädet milloin missäkn. Sitä ei kyl tartte miettii koska vauva pyörii itsekseen ja kädet menee mukana. Makkarsi on n. 20 astetta, nukkunut parhaiten kun on hieman viileämpi eli 18-19. Jos on liian lämmintä nukkuminen on ollut pelkkää levotonta kiehnäämistä.
Jokainen vauva on vähän oma tapaus. Meilläkin on tuollainen kuumaverinen ettei hirveesti voi laittaa vaatetta päälle tai olo on heti epämukavan lämmin. On nukkunut vaatteitta nytkin kun huoneessa on ollut lämmintä, ja makeasti nukkuukin.
Unipussia en ehtinyt kokeilee, joillekin se on hyvä vaihtoehto ja korvaa hyvin kapaloinnin noilla pikkuisilla.
Moikka!
Oon itekin pohtinut asiaa kovin.
Meillä vauva on nukkunut koko ajan (pian 5 kk) samoissa vaatteissa jotka on päällä päivällä. Eli yleensä aamulla puetaan vaikka body ja potkarit, ja uudet vaihdetaan sitten aikaisintaan seuraavana aamuna - olettaen ettei ole aiemmin vaatteitaan kakannut/pissannut/puklannut vaihtokuntoon. :) Toki jos päivällä on päällä farkkua tms. epämukavampaa, vaihdetaan esimerkiksi just tommonen unihaalari yöksi päälle.
Vauva ei kuitenkaan likaa, hikoile tms. vaatteitaan päiväsaikaan samalla tavalla kuin aikuinen tai isompi lapsi, niin koen että ihan samoissa voi nukkuakin, ja onhan ne perusvauvanvaatteet yleensä ihan mukavia. Luultavasti vauvan kasvaessa aletaan iltarutiineihin lisäämään myös yöpuvun vaihto. :)
En ole asiaa oikeastaan koskaan edes ajatellut... Vauvalle on alusta saakka vaihdettu illalla yöhaalari päälle, meillä on käytetty koko ajan terättömiä kokoyöpukuja ja sukkia, kaveri on niin hoikka, että hukkui terällisiin haalareihin, jotka ovat malliltaan jotenkin omituisen säkkimäisiä.
Iltarutiinit siis ovat olleet koko ajan samanlaiset. Iltapesut ja vaipanvaihto, rauhoittuminen syliin, iltamaito ja omaan sänkyyn.
Siitä saakka, kun on kiinteitä syöty, on iltapesua edeltänyt iltapuuron syönti. Siksi ennen pesuja ja vaatteiden vaihtoa, koska siitä useinmiten tulee sotku, joka vaatii naaman ja käsien pesun joka tapayksessa :)
ylipukenut lasta, kun aluksi nukkui pelkässä yöpuvussa (kokopotkari) ja villasukat jalassa, päällä peitto vatsaan/kainaloihin asti. Kuitenkin tulin siihen tulokseen että itse en tarkenisi nukkua kädet peiton päällä ja laitoin kokopotkarin alle vielä pitkähihaisen bodin, tosin nyt jätin villasukat pois... Päivälläkin puin vauvan aluksi vain bodiin ja puolipotkareihin villasukat jalassa, mutta sain kommenttia vanhemmilta sukulaisilta että lapsella liian vähän päällä. Nyt laitan bodin ja ohkaisten kokopotkarien alle vielä ohuet puolipotkarit tai puolipotkarit, pitkähihaisen bodin ja siihen päälle paidan. Meillä sisällä 20-21 astetta lämpöä... Vauva on nyt 1 kk ikäinen.
Ihan pienikin vauva liikkuu unissaan. olen itse laittanut pienne vauvan nukkumaan kyljelleen (vaihtelen kyljeltä toiselle) ja peiton sitten hartioihin saaka. Kädet jäivät mykkyrään lähelle kehoa, lapsi tykkäsi nukkua sykkyrässä.
Nyt kun jo liikkuu, on aivan sama, mihin peiton laittaa, lapsi mönkii jokatapauksessa sängyssä edes takaisin ja useinmiten peiton päälle.
Opettele tunnustelemaan lapsesta niskan ja käsien lämmöstä, onko hänellä kylmä taikka kuuma.
Lapset ovat erilaisia, toiset kaipaavat enemmän vaatetusta kuin toiset, sinun tarvitsee nyt vain opetella tuntemaan lastasi ja hänen "ominaisuuksiaan".
Tuohon "oletkohan ylipukenut" asiaan on vaikea ottaa kantaa... jos asut talossa, jossa nurkista vetää ja lapsi viettää aikaa lattialla, varmasti tuplakerrkokset ovat aiheellisia. Vanhan kansan nyrkkisääntö vastasyntyneiden pukemisiin oli, että vaatetaan vauva yhdellä kerroksella enemmän kuin millä itse tarkenee. Ainakin talvivauvoilla tämä varmasti pitääkin paikkaansa.
on alusta saakka yöllä ollut kokohaalari/yöpuku ja sen mukaan miten sisällä on lämmintä, on laitettu sukat jalkaan. Päällä äp:n peitto ja thats it. Sisälämpö vaihtelee (puulämmityksen mukaan) 21-23 astetta. Alkuun vedin peiton melkein korville, mutta itse mönkii jo pois peiton alta.
On aina nukkunut pitkähihaiset päällä, kesälläkin. Eli ohuet body ja puolipotkarit vaan tai yöhaalari. Meillä kuumakalle ei ole koskaan halunnut nukkua peiton alla. Nyt jo potkii itse pois jos peitellään. Kun on pysynyt lämpimänä niin ei ole tullut muutoksia tuohon tehtyä. Jos peittelen niin kainaloihin asti vaan, muuten hermostuu kesken unenkin jos enempää peitellään. Kapaloitu ei koskaan, peittoa vaan.
Ihan pienenä vauvana oli yöllä body ja potkari. Sit muutaman kk ikäisenä käytin yöllä pelkkää kokopukua, sellaista joka peitti myös jalkaterät. Ja sit normaali peitto päällä.
Kokopuku oli mielestäni yöllä mukavin, kevyt ja peittävä. Liian kuumassakaan ei ole kiva nukkua.
Olen aina kanssa vähän liikaakin pukenut lapsia. Mutta kyllä joskus tukka nousee pystyyn kun näkee esim. kesällä kaupassa vauvan pelkällä lyhytlahkeisella bodylla ja ilman lakkia.
Ajatelkaan kuinka kylmä kaupassa on kun kylmäkoneet käyvät. Ja kevyt vaatetus tuo pienelle lapselle myös turvaa.
Samoin kerran näin kun vauva huusi ja heilui vaunuissa ilman mitään peittoa ympärillään, mahtoi olla turvaton olo.