5. vuodenaika
Hänen korkonsa oli jäänyt auton etusäleikön väliin jumiin. Muu ruumis makasi puolittain auton alla. Yksinkertaisinkin kadulla seisoskeleva katselija ymmärsi hänen menehtyneen. Oli tapahtunut onnettomuus. Nainen oli pysäköinyt kalliilta näyttävän autonsa alamäkeen, astunut ulos ja kiertänyt konepellin puolelle ja jäänyt vierivän autonsa alle. Uteliaita kerääntyi paikalle. Itse istuin kulmakuppilassa ja join olutta vuosirengastuopistani. Ajat olivat sietämättömiä; en saanut polttaa sisätiloissa, vaan minun oli mentävä ulos tupakalle. Päästin irti käsijarrun.
Kuulostelin ihmisiä ja hälinää ja kurkistelin olkien ylitse mitä onnettomuuspaikalla tapahtui. Auto oli työnnetty takaisin ylämäkeen ja sen alta oli paljastunut hyvin kaunis nainen erittäin omituisessa asennossa. Oli kuin hän olisi ollut mallinukke, tuotu jostain varastosta ja puettu hienoihin, sitten yritetty asetella häntä standille kohtalokkain seurauksin: Käsivarsi on vääntynyt ihmeelliseen kulmaan, epäinhimilliseen, ja toinen silkkisääri korkokenkineen sojottamaan vastakkaiseen suuntaan. Auton kromiritilästä törrötti musta kiiltävä kenkä. Ehkä hän oli yrittänyt pysäyttää auton jalallaan.
Kukaan ei uskaltanut koskea häneen. Kenellekään ei tullut mieleenkään koskettaa hänen pulssiaan. Niin kuolleelta ihminen näytti, että tämä tällainen olisi ollut turhaa ja lähes banaalia. Verratessani veristä ja katkennutta kuvaa siihen, jossa näin naisen kiertävän autonsa ja liiskautuvan tämän ja seuraavaksi väliin, niin en osannut surra kontrastin eroa. En järkyttynyt näkemästäni. Olin nähnyt paljon kuolemaa, kärsimystä ja mielen sairautta, joten eräänlaisen näytelmän päättyminen kirjoittavan ajatuksensa osiksi ei tehnyt minuun mitään vaikutusta. Oli turha volista. Bööna is dead.
Stumppasin savukkeeni katuun ja kävelin takaisin olueni ääreen. Huomasin istuvani ravintolassa yksin vaikka oli paras brunssiaika. Jopa tarjoilija oli kiiruhtanut kadulle. Näin vain ihmisten selkiä kesäauringossa, käsiä ja käsivarsia, kun ne kurottelivat kohti taivaita ja takaraivoja etsiessään tietä todellisuudesta pois. Niin suunnattomasti kauneuden ja naisellisuuden kuolema joihinkin osui että se lähes kiellettiin. Näin kahden ikäiseni rouvan ilmeessä murhanhimoa viiruiksi vetäytyneine silmineen ja suhisevine huulineen. He kuiskuttelivat toisilleen. Heillä oli jotain kahdenkeskistä puhuttavaa. Ehkä he tunsivat uhrin.
Poliisin ja ambulanssin jälkeen saapui ruumisauto. Nainen paketoitiin paareilla mustaan säkkiin ja työnnettiin ruumisauton takaluukusta sisään, kansa hajaantui. Ainoastaan kaksi naista jäi katselemaan miten paikalle ehtinyt talonmies sai poliisilta luvan pestä vähäinen veri kadusta. Hän veti porraskäytävästä puutarhaletkun ja pyysi pientä lasta väistymään tieltään. Vasta nyt huomasin tuon lapsen. Hän roikkui toisen naisen käsivarressa kiinni ja hänet oli puettu kuin pieni enkeli valkoiseen mekkoon ja leveälieriseen valkoiseen pitsihattuun, nilkkasukkiin ja kangaskenkiin. Hän säteili valoa.
Talonmiehen letku sylki vettä. Tsilaria ei näkynyt. Ja rouvat joutuivat väistelemään villiksi muuttunutta vihreää letkua pitkin katua. Huomasin pikkutytön itkevän, parkuvan. Häntä revittiin kauemmas letkusta mutta se roiski vettä mielivaltaisesti pitkin autoja ja katua, ihmisiä. Hän kaatui kadulle ja ehdin nähdä miten hänen polvensa aukesivat verille. En voinut olla nauramatta. Näky voitti muutaman realityn töllöstä. Join oluen loppuun ja huomasin juoneeni siideriä.
Katselin käsiäni, ne eivät olleet miehen kädet vaan naisen. Ne lepäsivät piirustuslehtiön päällä johon olin epähuomiossa ja ajatuksetta kuvannut onnettomuuden – oikeastaan monenlaisia onnettomuuksia päällekkäin, lyijykynällä. Rakastan piirtämistä. Tunnen olevani kynäni jälki, ohut ja hauras kuin ilmassa leijuva seitti. Ilma oli kuivaa, pölyistä, pimeää. Paperi oli valo, ikkunaruutu ulos loistavaan vapauteen.
Tuijotin siihen, vapauteen. Sen tiellä oli vain piirustuksia ja sanoja jotka sotkivat sen kirkkaan geometrisen ja ajatuksena puhtaan idean.
****
Katselemme outoja lastenohjelmia. Emme kummatkaan ymmärrä niistä mitään, mutta kivaa on.
Voisin mä tähän tietenkin heittää, että mikä on kirjoitukseni funktio maailmassa, entä itsessäni, lapsenlapsessani tai tyttäressäni. Onko millään mitään sisäistä merkitystä, hyötyä. Ihminenhän ei tee mitään josta ei olisi jotain suoraa, epäsuoraa tai abstraktia etua.
t. 3 sukupolvea
Hänen korkonsa oli jäänyt auton etusäleikön väliin jumiin. Muu ruumis makasi puolittain auton alla. Yksinkertaisinkin kadulla seisoskeleva katselija ymmärsi hänen menehtyneen. Oli tapahtunut onnettomuus. Nainen oli pysäköinyt kalliilta näyttävän autonsa alamäkeen, astunut ulos ja kiertänyt konepellin puolelle ja jäänyt vierivän autonsa alle. Uteliaita kerääntyi paikalle. Itse istuin kulmakuppilassa ja join olutta vuosirengastuopistani. Ajat olivat sietämättömiä; en saanut polttaa sisätiloissa, vaan minun oli mentävä ulos tupakalle. Päästin irti käsijarrun.
Kuulostelin ihmisiä ja hälinää ja kurkistelin olkien ylitse mitä onnettomuuspaikalla tapahtui. Auto oli työnnetty takaisin ylämäkeen ja sen alta oli paljastunut hyvin kaunis nainen erittäin omituisessa asennossa. Oli kuin hän olisi ollut mallinukke, tuotu jostain varastosta ja puettu hienoihin, sitten yritetty asetella häntä standille kohtalokkain seurauksin: Käsivarsi on vääntynyt ihmeelliseen kulmaan, epäinhimilliseen, ja toinen silkkisääri korkokenkineen sojottamaan vastakkaiseen suuntaan. Auton kromiritilästä törrötti musta kiiltävä kenkä. Ehkä hän oli yrittänyt pysäyttää auton jalallaan.
Kukaan ei uskaltanut koskea häneen. Kenellekään ei tullut mieleenkään koskettaa hänen pulssiaan. Niin kuolleelta ihminen näytti, että tämä tällainen olisi ollut turhaa ja lähes banaalia. Verratessani veristä ja katkennutta kuvaa siihen, jossa näin naisen kiertävän autonsa ja liiskautuvan tämän ja seuraavaksi väliin, niin en osannut surra kontrastin eroa. En järkyttynyt näkemästäni. Olin nähnyt paljon kuolemaa, kärsimystä ja mielen sairautta, joten eräänlaisen näytelmän päättyminen kirjoittavan ajatuksensa osiksi ei tehnyt minuun mitään vaikutusta. Oli turha volista. Bööna is dead.
Stumppasin savukkeeni katuun ja kävelin takaisin olueni ääreen. Huomasin istuvani ravintolassa yksin vaikka oli paras brunssiaika. Jopa tarjoilija oli kiiruhtanut kadulle. Näin vain ihmisten selkiä kesäauringossa, käsiä ja käsivarsia, kun ne kurottelivat kohti taivaita ja takaraivoja etsiessään tietä todellisuudesta pois. Niin suunnattomasti kauneuden ja naisellisuuden kuolema joihinkin osui että se lähes kiellettiin. Näin kahden ikäiseni rouvan ilmeessä murhanhimoa viiruiksi vetäytyneine silmineen ja suhisevine huulineen. He kuiskuttelivat toisilleen. Heillä oli jotain kahdenkeskistä puhuttavaa. Ehkä he tunsivat uhrin.
Poliisin ja ambulanssin jälkeen saapui ruumisauto. Nainen paketoitiin paareilla mustaan säkkiin ja työnnettiin ruumisauton takaluukusta sisään, kansa hajaantui. Ainoastaan kaksi naista jäi katselemaan miten paikalle ehtinyt talonmies sai poliisilta luvan pestä vähäinen veri kadusta. Hän veti porraskäytävästä puutarhaletkun ja pyysi pientä lasta väistymään tieltään. Vasta nyt huomasin tuon lapsen. Hän roikkui toisen naisen käsivarressa kiinni ja hänet oli puettu kuin pieni enkeli valkoiseen mekkoon ja leveälieriseen valkoiseen pitsihattuun, nilkkasukkiin ja kangaskenkiin. Hän säteili valoa.
Talonmiehen letku sylki vettä. Tsilaria ei näkynyt. Ja rouvat joutuivat väistelemään villiksi muuttunutta vihreää letkua pitkin katua. Huomasin pikkutytön itkevän, parkuvan. Häntä revittiin kauemmas letkusta mutta se roiski vettä mielivaltaisesti pitkin autoja ja katua, ihmisiä. Hän kaatui kadulle ja ehdin nähdä miten hänen polvensa aukesivat verille. En voinut olla nauramatta. Näky voitti muutaman realityn töllöstä. Join oluen loppuun ja huomasin juoneeni siideriä.
Katselin käsiäni, ne eivät olleet miehen kädet vaan naisen. Ne lepäsivät piirustuslehtiön päällä johon olin epähuomiossa ja ajatuksetta kuvannut onnettomuuden – oikeastaan monenlaisia onnettomuuksia päällekkäin, lyijykynällä. Rakastan piirtämistä. Tunnen olevani kynäni jälki, ohut ja hauras kuin ilmassa leijuva seitti. Ilma oli kuivaa, pölyistä, pimeää. Paperi oli valo, ikkunaruutu ulos loistavaan vapauteen.
Tuijotin siihen, vapauteen. Sen tiellä oli vain piirustuksia ja sanoja jotka sotkivat sen kirkkaan geometrisen ja ajatuksena puhtaan idean.
****
Katselemme outoja lastenohjelmia. Emme kummatkaan ymmärrä niistä mitään, mutta kivaa on.
Voisin mä tähän tietenkin heittää, että mikä on kirjoitukseni funktio maailmassa, entä itsessäni, lapsenlapsessani tai tyttäressäni. Onko millään mitään sisäistä merkitystä, hyötyä. Ihminenhän ei tee mitään josta ei olisi jotain suoraa, epäsuoraa tai abstraktia etua.
t. 3 sukupolvea
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kirjoituksestani ei pidetä. Koko aamuun ei yhtään vastausta. Olen romahtamispisteessä.
... mä kipasin Tarjoustalossa, eihän täällä voi aina olla passissa,
vai
voiko
?
Siis mikään muu ei selvinnyt kuin se että passi on metsästystermi. Ihminen joka menee passiin menee kytskäämään luonnon antimia tussari handussaan. Hirvenmetsästyksessä passissa oleva seisoo yleensä maastoon kyhätyllä lavalla tykkinsä tanassa katse suunnattuna siihen ilmansuuntaan jossa ajo tapahtuu.
Olen nähnyt ja kuullut. En itse ole ajanut enkä ampunut, mutta nyt alkoi kiinnostaa.
Mitäs Tarkkiksella? Mitä ostit ja mihin aioit ostamaasi käyttää? Tiesitkö muuten että itse olen aivan tajuton snobi, tuhlaileva sellainen.
Mä kävin siiderillä. Nyt mä vaihdan releet ja sitten mä menen taas siiderille. Sellaista on joidenkin elämä.
Mä synnyin ikään kuin panimossa.
Äläs nyt. Minä luin sen ihan nautiskellen. *** jälkeinen kirjoitus ei auennut, mutta alku oli suorastaan nautittava laajetessaan pikkuhiljaa ihan ufoksi. Nam.
Canada
(ei Tamperelais vitsi=)
oli hyvää tekstiä :) Pidin.
Toinen on Pärtsyn kaatuminen ja toinen on Vonnin gut.
=esitän yhdyssanaa=
En osannut suomen kieltä kunnes siihen törmäilin. Sveitsi on kanssa juttu.
http://www.youtube.com/watch?v=MVHzhE6GToE&feature=related
näytät aika paljon näillä palstoilla olevan,niin mietin että viitsitkö noihin runoihini antaa palautetta? :) Ne ovat tuossa jossain.
(fantsu kielikuva)
(mua jotenkin vituuttaa hymiöt)
Musta sä olet lähinnä essee, gradu- Toimialasta en saa selvää, ehkä sitä ei ole.
... nio eikkä mun slvepäisyystääkkä.
no kiitoksia tästä.
Ota vastoinkäymiset itseesi elämän rikkautena. Tätä paskaa selitti mun faija ja Jartsu Sasasnuo koko milleniumini alun.
Nyt kaikki on tuhkaa.
katsos, rakas, kaikki hiihtää.
se on. Kunnon arvostelua on sinulta ilmeisesti turha odottaa?
Olen käsittääkseni hyvin kuuuluisa kärkkäästä suustani:
"Kivaa että homma skulaa".
Mutta jos mennään aivan nukahtaneeseen tappiin, niin tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=Nnup7op12FQ
Kas!
Maailma on totta!
taidan tästä valua nukkumaan.
on nukkumiseen luotu.
- hyvää yötä -
... välillä kyllä mietin, että mitä
slangisanakirjaa oikein käytät...
ja mitä mitä mitä Tarkkiksella
?
juuh, titta bara S24
metsästys ja kalastusosiosta
kalastus...........
Hauskaa!
Musta eilinen lippa A Pärssonilla oli pään täräyttävä juttu. Mä oksensin, kun kelasin vessassa sen helikopteria.
Eipä kestä. Vasso kuu para.