Jeesiä please!

Teen koulutehtävää aiheesta kulttuuri ja tavat Puolassa.
Minkälaisia tapoja on tullut eteen Puolassa?
Tavat voivat liittyä mihin tahansa esim, esittely, puhuttelu, alkoholi, ruoka, värit, uskonto, lahjat, yms.
Miten asiat poikkeavat Suomesta?
Kaikki kokemukset kiinnostavat :)
1597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Puolaa ei voi ymmärtää ellei muista, että rajat ovat siirtyneet, maa on jaettu useaan kertaan ja välillä Puola on lakannut olemasta. Siitä vahva itsetunto ja perinteiden kunnioitus. Aatelisto oli vahva, se hallitsi varsin itsenäisesti omia alueitaan ja kiisteli keskenään, jälkiä aateliston vaikutuksesta on kulttuurissa vieläkin. Ehkä tiesitkin, että myös nykyinen Liettua on kuulunut Puolaan, slaaveilla, saksalaisilla ja juutalaisilla on kaikilla omat jälkensä kulttuurissa, samoin pohjoisen alkuväestö kasubeilla ja vuoriston ruteeneilla. Esimerkiksi Wroclawin kaupunkiin siirrettiin väestö sodan jälkeen Ukrainasta, kulttuuri on siis hyvin moni-ilmeinen. Vanha sivistys näkyy mm. siinä, ettei sinuttelua niin vain aloiteta vaan ainakin aluksi aina teititellään: pan - pani.....yhtä tittelinkipeitä kuin saksalaiset ei kuitenkaan olla. Kun syödään yhdessä niin sitten myös seurustellaan ja maljoja kohotellaan. Varsin välittömiä puolalaiset ovat kaiken kaikkiaan, mutta liian tuttavalliseksi ei silti kannata heti heittäytyä - jos puolalainen sinua halaa niin hän on kyllä hyväksynyt sinut. Hyvät ja sivistyneet tavat ovat kurssissa vaikka kyllähän tästä maasta etsimättäkin löytyy se väestönosa, joka haistattaa korkeakulttuurille huilut. Jos ryypätään ja tapellaan niin kaduille ei juurikaan tulla toikkaroimaan. Ja edelleenkin syödään paljolti siten, että meikäläinen ravintotieteilijä saisi näppylöitä, viattoman näköisen pihviannoksen seuraksi voidaan tuoda valtaisa kippo sianihraa, alkupalaksi tilattu silliannos voi muistuttaa vatia. Roomalaiskatolista uskontoa ei mikään taho kyseenalaista, ruokakaupasta tullaan muovikassit kädessä kirkkoon ja polvistutaan kivilattialle, uskonto kattaa niin arjen kuin pyhän. Senkin varmaan tiedät, että ja kun puolalaiset tulivat EUn jäseniksi, he eivät todellakaan tulleet hattu kourassa vaan he istuivat suoraan pöytään ja kertoivat, miten asioita aletaan tästä lähtien hoitamaan. Mikä ei tarkoita, että puolalaiset olisivat öykkäreitä, he vain ovat nyt viimeinkin herroja omassa suuressa maassaan ja osoittavat sen. Suuria amerikanystäviä puolalaiset ovat ja myös tälle on selityksensä Puolan historiassa. Puolalaista Puolaa ovat niin Varsovan lasiset pilvenpiirtäjät, Varsovan ja muiden kaupunkien hienosti entisöidyt vanhatkaupungit,Stare Miastot kuin jotkut vanhat syvän maaseudun kylät, joissa voi vieläkin kokea aikamatkan maailmansotien väliselle ajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lilli123 kirjoitti:

Teen koulutehtävää aiheesta kulttuuri ja tavat Puolassa.
Minkälaisia tapoja on tullut eteen Puolassa?
Tavat voivat liittyä mihin tahansa esim, esittely, puhuttelu, alkoholi, ruoka, värit, uskonto, lahjat, yms.
Miten asiat poikkeavat Suomesta?
Kaikki kokemukset kiinnostavat :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu