Niin, amk:ssahan voi olla vissii muutaman vuoden poissaolevana (vai mikä se sana olikaan?) Aattelin et jos nyt haen kouluun ja pääsen, mut haluanki alottaa vasta ens syksynä enkä saakkaan nyt töitä niin saako työttömyyskorvausta jos on poissaoleva(?) opiskelija? No asia varmaan selviäis kelan sivuilta mut ei oo oikein aikaa mennä selaileen. (Vai onko pakko?)
Poissaolevana?
Leenakaisa
4749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eli kaksi vuotta voi olla poissaolevana, mutta max. vuoden kerrallaan. Et saa työttömyyskorvausta, koska sulla olisi mahdollisuus käydä koulua. Et saa myöskään, vaikka lopettaisit amk:n. Näin kerrottiin työkkäristä.
Kyllä saan korvausta.Itse olen vuoden alusta ollut ansiosidonnaisella ja ei kukaan ole sanonut mulle mitään asiasta etteikö minulla olisi oikeutta päivärahaan.Tosin mulla oli kotihoidon tuki siinä loppussa joka oli syy miksi en alottanut opintojani silloin syksyllä...eli taas kerran EI KANNATA USKOA TÄÄLLÄ MITÄÄN vaan itse vaivautua selvittämään OMA tilanne työkkäristä!
Poissaolevana voi olla myös yhtäjaksoisesti kaksi vuotta, kunhan muistaa aina lukuvuoden alussa ilmoittautua (poissaolevaksi)!
Niin siis vaikka ammatti ja lakki löytyy, mut jos amk:n meen jättään kesken nii ei mitään tukia enää tipukkaan? Ei vissiin kyl tänä vuonna tarvi mennä kouluun.. Pitää vielä selvitellä asiaa kyl.. Omia kokemuksia lisää kiitos.