Kuinka moni tänne kirjoittaneista on jo julkaissut oman kirjan?
Tarkoitan siis todella vanhoja kuten Sherlokki, Kipakka-Akka WG ja mitä kaikkia niitä nyt oli.
Voivat myös uudemmat, kuten Juupeli ja kumppanitkin vastata.
Tarkoitan siis todella vanhoja kuten Sherlokki, Kipakka-Akka WG ja mitä kaikkia niitä nyt oli.
Voivat myös uudemmat, kuten Juupeli ja kumppanitkin vastata.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä en voi vastata, sillä jäisessä mäessä on snadi tauko ennen seuraavaa laskijaa.
(addiktoitunut jo nuoruudessaan)
Sä muuten et ollut missään ennen minua. Mutta katso miten kieli kehittyy ja voi hyvin.
(lips lips-hymiö)
... näköjään on ihan hissukseen. Minuakin kiinnostaisi kuinka monta kirjaa Te olette jo kasanneet, voisitte ihan näkösälle tähän laittaa vaikka numeroilla.
Siis minähän tulin tänne keväällä 2006, joten kohtsillään olen kirjoitellut aikas monta vuotta täällä ja silloin kun tulin niin kuvittelin, että tuosta noin ketterästi voitan muutaman kilpailun ja ainakin pari kolme kirjaa pukkasee näkösälle jonkun ison kustannusyhtiön lanseeraamana.
Ei tullut palkintoja eikä mainintoja.
Juu.
Sitten vuoden 2009 lopulla sain käsiini oman runokirjani juokse pupu juokse.
Että näin.
Miten on mennyt kaupaksi? Miten koit sen, että julkaiset salanimellä? Pitäisikö muuten julkaista oikealla vai salanimellä?
...kopsasin Wikipediasta nimimerkki ja salanimi:
” Nimimerkki on oikean nimen asemasta käytetty tekijänimi.
Nimimerkkiä käytetään muun muassa lehtikirjoituksissa, kirjoissa, taideteoksissa tai kilpailutöissä, eli aina kun halutaan joko suojata omaa nimeä, tai ei haluta oman nimen vaikuttavan esimerkiksi kirja-arvosteluihin. Nimimerkkejä käytetään myös Internetissä esimerkiksi chateissa ja keskustelupalstoilla (englanniksi nickname, "nikki"). Nimimerkkiä voi käyttää myös esteettisyyden vuoksi.
Salanimi, taiteilijanimi, sotanimi, pseudonyymi (kreikkaa, ψευδώνυμος 'väärä nimi') ja alias ovat nimiä, joita käytetään virallisen nimen asemesta. Joissain tapauksissa salanimestä on tullut käyttäjänsä virallinen nimi. Taiteilijanimiä ja pseudonyymejä käyttävät usein esimerkiksi taiteilijat ja vallankumouspoliitikot. Kirjailijat ja pakinoitsijat käyttävät mm. salanimiä ja nimimerkkejä. Oikeusviranomaiset ovat harkinneet salanimiä todistajille, joita on uhkailtu. Erityisesti sotilaallisessa käytössä puhutaan salanimen sijaan peitenimestä. “
¤
scarabaeus
on ollut nimimerkkini täällä S24 huhtikuusta 2006 lähtien Kirjailijanalut, Jatkonovellit, Rakkausrunot ja Runot palstoilla.
On noita aika paljon tullut julkaistua. Ihan kohtuullisesti myyty, joten harrastekirjailijana voin olla tyytyväinen kulttuurin rikastututtamiseen. Ajattelin saada YLI 20 kirjaa julkaistua, ideoita on, aikaa ei.
Katsoin tiedot kirjastasi scaba ja luulin että olet miespuolinen. Yllätit.
Toinen asia mikä yllätti, on kirjasi mainostus. Se on huonoa, etkö halua myydä kirjaasi, vai mikä?
Ilmoita nyt ihmeessä se kirjasi kirjavälitykseen ja Btj:hin, että saat sen nettikauppoihin ja kirjastoihin.
......... noku,
mä odotan että
artistille maksetaan !!!!!!!!!!!!!!
.......onko se nyt niin vaikeeta:
juokse pupu juokse
opus liberum