Jo on aikoihin eletty. Junahierojassa sinällään ei ole mitään "vikaa", mutta jo hinta suhteessa aikaan kertoo omaa surkuhupaisaa kieltään. Varttitunnin hoidosta 25 euroa. Tämä jos mikä on mielestäni on todella törkeän kallista. Kertoo kaikinpuolin siitä, ettei asiakkaasta välitetä hitustakaan, vaan tehdään työtä RAHAT POIS meiningillä. Normaalilla koulutetulla hierojalla taksa varttitunnista jää noin 11 euron pintaan. Kukaan ammatillisesti vahva, itseään arvostava koulutettu hieroja ei lähde edes toteuttamaan mitään pikaisia varttitunnin hierontoja, kun ymmärtää mitä lihaksistossakaan näin lyhyessä ajassa ainoastaan tapahtuu. Tällainen pintapuolinen raapaisu voi antaa hetkellisen hyvänolon tunteen, mutta ei ammatillisesti täytä edellytyksiä asiallisen koulutetun hierojan identiteetille.
Näin lyhyessä ajassa ei junahieroja täytä ammattieettisesti kriteerejänsä. Koulutetuilla hierojilla on lakisääteinen velvoite potilasasiakirjojen laatimisesta, säilyttämisestä ja niiden salassapitämisestä. Miten tämä kyseinen junahieroja ehtii varttitunnin aikana käydä läpi mahdolliset esteet hieronnalle, kun ei ehdi haastatella potilasta? Asiakasturvallisuus vaarantuu, kun ei tiedetä mitä kenelläkin taustalla on. Ammattietiikkaa noudattava koulutettu hieroja ottaa asioista selvää, kokonaistilanne, aiemmat hieronnat, perussairaudet, raskauden mahdollisuus ja paljon paljon muuta. Kuumeet, akuutit vammat, ihoinfektiot, verenluovutukset, promillet veressä ( ravintolavaunun hyödykkeet ). Kaikki nämä ja paljon paljon muuta eivät todellakaan ole merkityksettömiä asioita asiallisessa potilas hoitaja suhteessa.
Vr:än toiminta tätä nykyä on hyvin kyseenalaista muutenkin monilta monilta osin. Tässäkään asiassa on tuskin otettu selvää lainoppineilta mikä on oikea tapa toimia.
Rahastusmeiningistähän VR on ollut tunnettu jo pitkään. Hinta - laatu suhde on monilta osin hakoteillä.
saa näkyä, koska ne keksivät juniin vartin "thaihieronnat"? Ajallisestihan siinä vartti olisi mielestäni suhteessa toivottuun lopputulokseen paremmin kohdillaan :D

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vartissa hyvä hieroja antaa mukavat poskihoidot junan vc tiloissa.