Taidetta

Muutamia hetkiä sitten minä pelkäsin,
pelkäsin sitä pimeää ja kylmää maailmaa,
sitä joka minua piiritti ja jäseniäni kivulla koetteli.

Nyt sitä ei enään ole,
enkä ymmärrä mitä oikein pelkäsin,
sillä nythän kaikkialla on vain kirkkautta,
valkoita ja valoa.

Pakkanenkin joka aiemmin oli vain,
suunnaton vaara .
On nyt luonnon suuri taitelija,
se muokkaa tutut maisemat ympärilläin.
Kuinka kauniiksi se onkaan maalannut maisemat,
maisemat jotka ovat kuin toisesta maasta,
toisesta paikasta.
Sellaisesta paikasta jossa en mitään pelkää.
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on soinut mielessä Hectorin Yhtenä iltana.
Se jossa hän laulaa: Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa...
Sinäkin unohdit. Vähintään siksi hetkeksi, kun katselit sitä kirkkautta.
Täällä se oli häikäisevä kirkkaus, sillä aurinko paistoi.

Loistavaa kirkkautta Sinullekin yhä edelleen =).

Äänestä
  • Kiitos jääneitonen, kyllä on totta että tuo ylitse käyvä valo ja kirkkaus joka aurinkoisena päivänä käy ylitse, vie mennessään kaiken turhan pelon ja kivunkin.
    Iloa sinunkin päiviisi ja valoa sydämmeesi.
    T ML

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumileijona kirjoitti:

Muutamia hetkiä sitten minä pelkäsin,
pelkäsin sitä pimeää ja kylmää maailmaa,
sitä joka minua piiritti ja jäseniäni kivulla koetteli.

Nyt sitä ei enään ole,
enkä ymmärrä mitä oikein pelkäsin,
sillä nythän kaikkialla on vain kirkkautta,
valkoita ja valoa.

Pakkanenkin joka aiemmin oli vain,
suunnaton vaara .
On nyt luonnon suuri taitelija,
se muokkaa tutut maisemat ympärilläin.
Kuinka kauniiksi se onkaan maalannut maisemat,
maisemat jotka ovat kuin toisesta maasta,
toisesta paikasta.
Sellaisesta paikasta jossa en mitään pelkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu