Meille syntyy viimeistään ensi keskiviikkona pikkuisia toitsun pentuja, ja mua jännittää jo ihan kamalasti. :) Mulla ei kyllä oikeastaan ole aiheesta mitään kysyttävää tai epäselvää, mutta halusin vain kertoa. Jos jonkun muunkin kääpiökoira saa/on saanut lähiaikoina pentuja, juttelisin aiheesta mieluusti täällä. Tiineenä oleva narttumme on jo valtavan kokoinen, ja pentujen liikkeet tuntuvat helposti vatsan läpi, mutta en ole itse vielä niin kokenut, että osaisin tunnustella montako niitä on. Eläinlääkäri sanoi ultrassa käydessämme, että pentuja olisi 4, mutta perus-pessimistinä ajattelen mielummin niin, että niitä on korkeintaan kolme, voi olla vain kaksikin.
Toitsuvauvoja
minihaukut
7290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oi, onneksi olkoon :)
Tänne nyt nenänin pistin, kun itse olen etsimässä meille pientä toitsu pentua.
Onko pennuille jo kodit tiedossa ? :)
Mutta tule kertomaan sitten miten synnytys meni ja montako niitä palleroisia sitten oli :D
Moikka!
Meille syntyi eilen kolme Black&tan poikapentua keisarineikkauksella. Syntymä itsessään sujui hyvin, mutta ensimmäinen vuorokausi oli aika pelottava, koska pennut eivät oikein osanneet itse imeä maitoa. Onneksi tänään sujuu jo paremmin ja pennut ovat alkaneet omatoimisemmiksi syömisen suhteen. Pentuja emme ole vielä luvanneet kellekään. :)
Voi ihana kuulla! :) Paljon onnea vielä kerran!
Toivottavasti pojjat pysyy tomerana! =)
toyterrieri vai toyvillakoira????
Venäjäntoy. :)
Tässä vielä pari kuvaa pojista. :)
[URL]http://www.aijaa.com/v.php?i=5806600.jpg[/URL]
[URL]http://www.aijaa.com/v.php?i=5807644.jpg[/URL]
Onpas suloisia tapauksia :)