civiili käräjissä, mikä on ero

marokko

minun asiani osalta tullaan seuraava viikoa pohtimaan käräjissa,, laumaa miljonääri kuuniiattomia , himasti vaikust valtaisia rosvo kupla , vastaa yksi mammutti, ps;asian omistajana olen ,,,

koko huolto aemani viettin, kerta heitolla,, sain selville kirjanpitoni avulla että todisttetuna etta kassani toiminta ajassa on kavalettu huima summa jonka sen osalta olen jo jättänyt törkesta kavaluksesta ja luottamus aseman väärin käytosta rikos ilmoituksen,, mm törkea kavaluksen , oman käden oikues ottosta,, liiketoimintani ryöstöstä kuin vuokranantajani hääti mua terroristien mentelyt avulla pois,, elinkeinotoimntani se vei,,irataimistoinen,, pelkä iratmisto ostin ne toiselta henkilöltäa a noin sata tuhatta eurolla oslatta maksulla,,,

nyt kuin asianjajinit tutkivat asiani tälle kohdalla me päätettin että muitta rikos nimikketta täytivä myös mm törkesta ryöstöstä ja kiristyksestä,, jonka pohdin sen rikos ilmoitus laitamisen kauppan pääle,,

oikeastaan kahden vuoden aikana ei mikään toimpiteetta on epäiltymänin henkilö avastaan on ketään viranomasen on suorittanyt,,,


taikka todistus peperia on olemasa. kavaluksen osalta,
omaan kädeen otosta (häädösta) on olemassa video nauhaa,, huomio vastaaja hän kiistä ja kiisti noin vuoden verran kaikille viranomaisille kirjailisesti että muka lähin vapaa ehtoisesti pois,,mutta ku otin video nauhaa ja se sisältö että sanan vaihto poliisi vahvisti oikeaksi silloin jätkä meni päniikiin,,,
todistajat, krjanpitani, motiivit, menetelly , tahallisuus, suunittelu vastaan osalta,,,ja minun mitaava vahingo,, koko osa huolto asemani ja minun osuuteni silloin oli noin 37 tuhatta euroa kuussa, vuokran antajani hääti, vei pohaja kassani,,, vaarastoni pilantuis,, eikä eres työnteko vaateni olisi voinut hakea, kuin laumaa juoksu koiria suojelee ryöstamani miljonäärin ainoa poika henkilöä,

halpamaista,, ja ne oo tulossa todistamaan,,,kuin ei miull haujakaan mikä ne meinaa väitää,
ja se oli vuokran anatajani.. häätä mut pois, vedotain etein kohdele hyvin omaa asiaakaani,,jatkoi toimintani heti häätöni jälkeen , piti tuloa ittellen,, kakasi vuotta henkisen kärsimykseni on paljoin mittaava kuin se koko korvausta mikä häi parhaimilaaan tuomio istuin kautta,,,


vaimon hermotksi petivät,, sekin haki avioeroon, kui ei jaksanyt taistella enna kansani, kiitos silekin myös,,'

'olen ollu kodittomana noin vuosi,,,kaksi vuota odottin, ei mikäänon tehty,,,, suraava viiko on tuomio päivä,, katotaan, silloin,,,,,


oikes aksnlerille lähettin kaikki lausúnot ja todistus etta kauppa sopimus materiaalit,,,hänen sanoi että hän lupaa , lupaa , lupaa,,etta tulen voitamaan kaikki korvaukseni ,,,,,,v asta h o vissa....................


jos ei meikäalsten omaisuutta suojataan muistaakseni eikä laki pykälät puree siloin kuin on joskus näinkin,, eli arabi haasta suomalainen asianomistajana ,,eikä lakia kunniotetaan silloin , tai autetaan meikälainen, ja ne muut saavat olla siinä alastomia, etei mikään laki suoja taikka tasaarvo , eikä peusoikeusksi pelaavatki,,,niin silloin se on vain joksus 40 luvussa keski europassa josain bavariassa kuin siloin meni noin,,,

olen edellen siina toivossa etta oikues valtio snana lasku pitää paikansa.
ja olen varma että näin tuu tapahtumaan , ja mikä mua kiinosta on ja aionastaan on ihymis oikeeksiani tasa arvoa,omaisuuteni lakien suojakseen,,ja ylipääsään oikeutta.

3

660

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Let the light shine

      Anteeksi, mutta en ymmärtänyt tästä kirjoituksesta yhtään mitään.

      • ählämi

        Hyvinhän tuosta arvasi mitä halusi sanoa, arabialaisilla aakkosilla jos ois kirjoittanut niin vaikeaksi olisi mennyt.


    • Anonyymi

      Tidal Wave 2019

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1750
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1237
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      990
    4. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      966
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      829
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      780
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    8. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      709
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      682
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      636
    Aihe