Langkawi

Voisiko joku kertoa minkälainen sää on yleensä kesä ja heinäkuussa niin tuolla Langkawilla...Ollaan nimittäin lähdössä sinne kesäkuussa ja aikomuksena olisi viettää siellä kuukausi lomaillen...?Vai sattuuko juuri meidän kohdalle se sadekausi vai mikälie...toivottavasti ei.
3849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kesäkuu on ihan sadekauden alkua.
Tosin sadepäivä tarkoittaa sitä että pari
kertaa päivässä tulee puolen tunnin aikana
vettä enemmän kuin Suomessa koko vuotena
ja muun ajan paistaa aurinko.

Kesä-heinäkuussa muuten saarella on
TODELLA rauhallista sillä silloin siellä
ei ole kuin pari kolme turistia, suurin
osa hotelleista suljettu, vain muutama
taksi liikenteessä, vuokra-autot kuljetettu
mantereella ja ihmiset lähteneet mantereelle
sukuloimaan.

Olen piipahtanut siellä heinäkuussa ja
yövyin Aseania Resortissa jossa 230 huonetta.
Suurin osa huoneista poissa käytöstä
ja hotellissa samaan aikaan vain pari-kolme
valkokaapuista arabihemmoa.

Viereisillä Penangin ja Phuketin (Thaimaan puolella) olisi paljon vilkkaampaa.

Äänestä
  • ... eli kuukausi tuntuu todella pitkältä, tuntui jo viikkokin. Saari on pieni ja jos haluaa tehdä muuta kuin lökötellä auringossa, keksimistä oli siis jo viikonkin ajaksi.

    Äänestä

  • Penangiin pääsee päivittäin lautalla (n. 3h) ja Penangista helposti bussilla vaikka Kl:n (n. 5h) ja bussit ovat aivan uskomattoman hienoja...

    Ei Langkawilla kuukautta voi viettä tylsistymättä täydellisesti...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stella kirjoitti:

Voisiko joku kertoa minkälainen sää on yleensä kesä ja heinäkuussa niin tuolla Langkawilla...Ollaan nimittäin lähdössä sinne kesäkuussa ja aikomuksena olisi viettää siellä kuukausi lomaillen...?Vai sattuuko juuri meidän kohdalle se sadekausi vai mikälie...toivottavasti ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu